Alpo Suhonen

Valmentaja

Alpo Jaakola (1929-1997): Äänittäjät 1962, öljymaalaus kovalevylle, 118 x 133 cm

Valitsen näistä teoksista kaimani, kotiseutuni taiteilijan, loimaalaisen Alpo Jaakolan maalauksen Äänittäjät. Maalauksen keskeinen asia on mielestäni ihmisen ja koneen yhteys ja tuon yhteyden absurdius. Ennakoiko Alpo tässä ihmiskunnan ikuista toivetta ihmisen ja koneen yhtymisestä? 

Kuvan ihmiset ovat koneen vankeina tai esittämisen tai esiintymisen vankeina. Vankeuteen voisi viitata myös tuo mielenkiintoinen yksityiskohta, numero keskimmäisen ihmisen kaulassa. Hänessä muuten on myös Alpon omaa näköä, vaikka hänelle on maalattu rinnat ja naisellinen suu.

Jos haluaa, voi maalauksen reunat nähdä esiripun kulmina. Käynnissä voi olla äänitys ja esitys yhtaikaa. Kun työtä katsoo vähän kauempaa, huomaa paremmin valtavat varjot ihmisten takana. Ne eivät jotenkin täsmää, niilläkin on jokin merkitys. Ehkä kuvassa onkin sähkötuoli ja siinä tapetaan ihmistä!

Alpo oli shamaani ja hän liittyy tärkeään traditioon. Hän on harvoja surrealismin edustajia Suomessa. Hänen taiteessaan mystiikka ja irrationaalisuus ovat keskeisessä asemassa. Tässä maalauksessa on ehkä Alpon myöhempiä teoksia enemmän myös naivistisia piirteitä. Alpo Jaakola pakenee kaikkia määrittelyjä ja sen on hyvän taiteilijan merkki, ja ajatonta on ainakin mielestäni tämä Jaakolan varhaisempi tuotanto.

Ei kuvaa oikeastaan tarvitse selittää. Kuvan katsominen on samanlaista dialogia kuin musiikin kuuunteleminen tai kirjan lukeminen ja kuva on olemassa vain kun sitä katsoo. Taiteen salaperäisyys on aina vaikuttanut minuun, samalla lailla Alpon kuin myös Dalin tai etenkin Chagallin maalauksissa.

Tässä maalauksessa soi myös jazzmusiikki: Gil Evans sopisi jossain kohtaa, ehkä Thelonious Monk, ja oikeastaan tähän voisi sopia myös Miles Davisin fuusio... niiltä ajoilta kun hän yhdisteli voimiaan Herbie Hancockin ja Marcus Millerin kanssa.

Alpon maailmankuva ei ollut kovin kehitysoptimistinen tai teknologiamyönteinen, sen tämä maalaus kertoo ja heijastanee aika hyvin syntyaikaansa.

Kotonani on hänen iso öljymaalauksensa, jonka nimi on Viimeinen peli. Pihaan haluaisin vielä joskus jonkin hänen veistoksensa.

Teksti on toimitettu haastattelusta Ateneumissa kesäkuussa 2005.