Henkka eli Pikku G

Rap-artisti

Juhani Linnovaara (s. 1934): Asetelma 1955, öljy kankaalle, 81 x 70 cm

Taiteilijana olen kyllä kiinnostunut kaikista taiteenlajeista, vaikka tämä onkin ensimmäinen käyntini Ateneumissa. Minut pysäytti tämä Juhani Linnovaaran maalaus.

Kuvassa on lintu, vapauden symboli, joka on kuollut ja ripustettu roikkumaan näkyvästi. Jos se olisi elävä, se kuvaisi taiteilijan vapautta. Nyt vapaus on riistetty. Jos lintu vain makaisi pöydällä, kuva ei olisi ollenkaan näin vahva ja vaikuttava eikä kertoisi sellaista tarinaa tai herättäisi sellaisia kysymyksiä kuin nyt.

Tässä on ehkä ollut taiteilija työssään. Nyt kukaan ihminen ei ole mitään tekemässä ja lintukin on kuollut. Taiteilijalta on viety vapaus ja sävellystyö on jäänyt kesken. Ja jos vapaus viedään, niin ei taiteilijalla ole enää mitään. Mullakin perustuu homma siihen että on vapaus tehdä ja sanoa ihan mitä haluan, puran sen omaan taiteeseen. Jos mulle sanottaisiin että tää tai tää on se mitä mä saan tehdä, niin en mä sitä tekis. Kuvassa  näkyy nuotteja ja omena, lasi, puhallinsoitin, rytmikapuloita, joilla on voitu hakea rytmiä ja ylempänä voisi olla lisää soittimia. Just noi kuvan pienet yksityiskohdat, kuten tyhjä lasi nuottivihkon päällä, kuvastaa mulle jotain keskeneräisyyttä.

Nuo kukat… ne on tuotu ”taiteilijan taiteen haudalle” muistoksi, ja kukkaruukku on rikki. Sekin ehkä kuvastaa sitä kovaa duunia mitä on tehty. Jos tekee paljon duunia, ei kaikki pysy ihan ehjänä - ei välttämättä ihminen itsekään. Ja halkeama voi kuvata myös taiteilijan vaatimattomuutta. Se, mitä ihmisistä usein puuttuu on vaatimattomuus: että jos teet jotain, voit olla siitä oikealla tavalla ylpeä. Henkilökohtaisesti olen Henkka vaan joka on nyt etuoikeutettu tekemään jotain hommaa. Pitää olla omalla tavallaan nöyrä. Kaikki ei tarvitse olla viimeisen päälle, ja voi silti ilmaista itseään.

Ehkä taiteilija on halunnut maalauksella jättää jonkinlaisen muiston, että muistelee mennyttä hyvällä, mutta ei enää halua sitä, koska se ei ole sama kuin ennen.

Minusta tää kuva on tosi tasapainossa, mikään ei ole ristiriidassa minkään suhteen, vaikka ehkä joku asiantuntija vois sanoa että jonkun sommitelman osan olis jättänyt itse pois. Se miten taiteilija rytmittää työnsä, ehkä se toimii kaikissa taiteissa… tähän on saatu mielestäni hyvä rytmi. Omena ja yläkulman punasävyt on vastakkaisissa kulmissa, ne tuo hyvin kontrastia koko hommaan. 

Tää maalaus on kauempaa katsottuna myös aika valokuvamainen, tarkkaan tehty. Monet uudemmat taulut on aika pelkistettyjä: sä näet että joku kuva on ihmisen muotokuva, mutta lähempää et pysty mitenkään tunnistamaan että millainen ihminen se oli; vanhemmissa tauluissa näkee usein yksityiskohdat ja kuva on sillä lailla mielenkiintoinen, että se antaa ehkä enemmän myös kokemattomalle katsojalle. Jos taulu on pelkistetympi, täytyy alkaa käyttää enemmän omaa mielikuvitusta. Tää maalaus on vähän niin kuin näiden ääripäiden välistä.

Teksti on toimitettu haastattelusta Ateneumissa kesäkuussa 2005.