Kaisa Mäkäräinen tuntee kauden rasitukset kehossaan, mutta pystyy ampumahiihtäjien loppuhuipennuksessakin hyviin kisasuorituksiin.
Perjantaina hän sijoittui maailmancupin sprintissä neljänneksi.
Mäkäräinen oli Hanti-Mansijskissa 7,5 kilometrin kisan toiseksi nopein hiihtäjä. Hän hävisi ladulla vain sekunnin kisan voittaneelle Saksan Magdalena Neunerille.
- Ero tuli viimeisellä lenkillä, Mäkäräinen kertoi puhelimitse.
Ampumapaikalla aikaa kului. Pystyammunnassa Mäkäräistä hidasti aseeseen tullut syöttöhäiriö, jota joensuulainen joutui korjaamaan käsin.
- Hylsy jäi poikittain. Siinä meni vajaa kymmenen sekuntia, ja rytmi hävisi.
Pystypaikka oli Mäkäräiselle hankala, koska Ruhpoldingin MM-maisemista poiketen Hanti-Mansijskissa ampumapaikalle edetään nousuvoittoisella ladulla.
- Kun on pari viikkoa MM-kisoissa lasketellut ampumapaikalle, fiilis on erilainen täällä, pystystä kaksi sakkoa ampunut Mäkäräinen kertoi.
Hän oli kuitenkin erityisen tyytyväinen siihen, että kauden aikana pystyä enemmän takunnut makuuammunta toi nyt puhtaan suorituksen.
Viime kauden cup-ykkönen Mäkäräinen keskittyy viikonloppuna pitämään kokonaiskilpailun neljännen sijansa. Kolmostila tuntuu karanneen, koska kolmantena oleva Norjan Tora Berger ei taida taipua jäljellä olevissa kisoissa.
Viikonlopun jälkeen uransa lopettava Neuner ampui kaksi ohilaukausta, mutta kukisti silti puhtaasti ampuneen Ukrainan Vita Semerenkon 3,2 sekunnilla. Kolmas oli Valko-Venäjän Darja Domratsheva.
Mäkäräisen ero kärkeen oli 17,5 sekuntia. Mari Laukkanen ampui Mäkäräisen tavoin kaksi sakkoa pystypaikalta ja sijoittui 29:nneksi. Hän hävisi Neunerille runsaat kaksi minuuttia.
MM-kisoissa loistanut Martin Fourcade sinetöi sprintticupin ykkössijansa voittamalla miesten päätöskilpailun. Ranskalainen ampui puhtaasti ja kukisti Saksan Arnd Peifferin 5,3 sekunnilla. Peiffer kiersi sakkolenkin kertaalleen.
Voittajan tavoin myös Ruotsin Fredrik Lindström selvisi sakoitta ja palkittiin kolmossijalla. Suomalaisista mukana oli Ahti Toivanen, joka päätyi viidellä sakolla 84:nneksi. Hänen kisansa Hanti-Mansijskissa päättyivät perjantaihin.
Maailmancup huipentuu lauantain takaa-ajokilpailuihin ja sunnuntain yhteislähtöihin.
Naiset, 7,5 km:
1) Magdalena Neuner GER 22.11,5 (2) 2) Vita Semerenko UKR +3,2 (0) 3) Daria Domratsheva BLR +16,2 (1) 4) Kaisa Mäkäräinen FIN +17,5 (2) 5) Helena Ekholm SWE +25,4 (0) 6) Andrea Henkel GER +29,4 (0) 7) Tora Berger NOR +39,1 (1) 8) Jana Gerekova SVK +56,8 (1) 9) Zina Kocher CAN +1.02,4 (2) 10) Susan Dunklee USA +1.03,1 (1) ... 29) Mari Laukkanen FIN +2.10,4 (2)
Sprintticupin lopputilanne, 10 kilpailua:
1) Neuner 571, 2) Domratsheva 471, 3) Mäkäräinen 401, ...32) Laukkanen 106.
Maailmancupin kokonaiskilpailu, 24/26 kilpailua:
1) Neuner 1153, 2) Domratsheva 1109, 3) Berger 989, 4) Mäkäräinen 932, 5) Ekholm 863, 6) Olga Zaitseva Venäjä 857, ...35) Laukkanen 195.
Jäljellä olevat kilpailut: 17.3. takaa-ajot, 18.3. yhteislähdöt.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Rankkipotku: Alkulohkon ratkaisut käsillä
Lex Hollo: EM-barometri – Svean pojat mamman huomaan
Sami SUURI: Hyypiä: Huonoja uutisia
Rädyn rykäisy: Harvinaisen helpot EM-valinnat
F1 Salon silmin: Kimiltä nähdään vielä voitto
Romantikko: Tulevaisuuden tähdet