Tami summaa: Moni joukkue pelasi paremmin kuin Suomi
CANAL+:n kiekkoasiantuntija Juhani Tamminen myöntää, että Suomen sijoitus jääkiekon MM-kisoissa oli oikeutettu. Suomi oli neljäs ja suuhun jäi karvas maku kotiyleisön edessä.
Tamminen katsoo jälkikäteen, että Suomella oli henkinen väsymys jo pidemmän aikaa, ja latautuminen toiseen USA-otteluun ulosmittasi kaiken energian. Nousu 0-5-tappiosta uudelle tasolle ja voittoon vei veronsa.
– Niihin kahteen peliin kulminoituu Suomen joukkueen suorituskäyrä turnauksessa. Ekassa ottelussa oltiin ihan jäässä ja sitten kun kaikki voimavarat kerättiin toiseen, onnistuttiin pelillisesti ja saatiin upea momentum-maali, niin tuollaisessa vuoristoradassa on aina omat syy-seuraus-suhteensa, Tami sanoo.
– Takana oli pitkä leiri, sitten avattiin kahdella hikisellä 1-0-voitolla. Sveitsi-pelin Kari Lehtonen pelasti lähes yksin, mutta kun hän romahti ja lopulta loukkaantui USA:ta vastaan, alkoi meillä olla niin paljon avainammuksia käytetty, ettei kertakaikkiaan enää riittänyt.
Tamminen näkee, että Suomi liittyi lopulta samaan remmiin kuin Ruotsi ja Kanada. Ensimmäisen kaatoi maalivahtipeli ja toisen kurittomuus, vaikka molemmat pelasivat vähintään ajoittain Suomea paremmin. Se on Tamin mielestä myönnettävä.
– Jos katsoo pelaamisen taakse, on pakko sanoa, että moni joukkue pelasi parempaa kiekkoa kuin meidän Suomi.
– Venäjä oli omassa luokassaan, Slovakialla oli hyvä konsepti, mutta pelaajat ja virta loppuivat kesken. Jenkitkin pelasivat paremmin kuin me, mutta me voitimme oikean ottelun, Tami päättää.
Suosituimmat MM-kisauutiset
Uusimmat MM-kisauutiset
MTV MEDIA erittäin tyytyväinen MM-projektiinsa
25.05.2012 13:41
Aravirta: Kotikisojen ryöpytys hoidettiin kiitettävästi
22.05.2012 13:03 (13:09)
Venäjällä vaisut MM-kultajuhlat
21.05.2012 18:05 (19:05)
Kummola vähentäisi MM-kisajoukkueiden määrää
21.05.2012 18:29
MM-kisojen parhaita paloja - katso
21.05.2012 15:25
MM-jääkiekon mitaliotteluiden maalit top 5 - katso
21.05.2012 14:36
Tami vakuuttunut: Kyllä Granlund pärjää
21.05.2012 14:20
Tami summaa: Moni joukkue pelasi paremmin kuin Suomi
21.05.2012 13:55
Putin: Taas yksi syy olla ylpeä Venäjästä
21.05.2012 13:53 (13:55)
MM-jääkiekon maalit top 5 - katso
21.05.2012 13:44
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.