Sami Hyypiä jatkaa jalkapallon Bundesliigajoukkue Bayer Leverkusenin valmentajana seuraavat kolme vuotta. Hyypiä toimi vastuunkantajana päättyneen kauden viimeiset viikot, eikä hävinnyt otteluakaan.
Hyypiä otti Leverkusenin johtoonsa yhdessä Sascha Lewandowskin kanssa aprillipäivänä ja johdatti joukkueen sarjan viidenneksi ja suoraan ensi kauden Eurooppa-liigaan.
– Tietenkin kaikki on tapahtunut tässä aika nopeasti viimeisen muutaman vuoden aikana. Ihan vuosi sitten en olisi miettinyt, että tällaisella postilla ollaan, Hyypiä pohtii MTV3:lle.
Hyypiä näkee pestinsä suurena luottamuksen osoituksena, hän on valmentajana vielä kokematon. Valmentajatiimi auttaa ja tavoitteet ovat ensi kaudeksi korkealla.
– Tottakai tavoite on päästä europeleihin seuraavaksi kaudeksi, ja mieluummin Champions Leagueen. Kyllä seuran tavoitteet siellä pitää olla ja ne on minusta realistiset, Hyypiä sanoo.
– Ei niitä kannata kuitenkaan liikaa ajatella ja ottaa mitään pakkomiellettä. Joka peliä kun lähtee voittamaan ja sillä asenteella menee pelistä peliin, niin joku kertoo kauden jälkeen millä sijalla ollaan.
Hyypiä tietää, että ensi kaudella hän tarvitsee energiaa, että homma saadaa hoidettua.
– Kaikkeni annan, mitä vaan irti lähtee, Hyypiä päättää.
Hyypiän mietteitä Katsomossa:
Lue myös:
Sopimus julki: Hyypiälle pitkä jatko Leverkuseniin
Hyypiä huikeasta loppukaudestaan: Aloittelijan tuuria mukana
Hyypiän pesti jatkuu samanlaisena kuin loppukauden
Kaikki suosikkilajisi Katsomon MTV3 Sport -paketissa. Lue lisää.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.