Siirtohuhut vellovat Euroopassa, kun jalkapallon kansainvälinen siirtoikkuna on auki. Uutta työnantajaa on etsimässä myös usea suomalaispelaaja jotka hakevat itselleen uutta haastetta.
10) Mehmet Hetemaj
Mehmet Hetemaj’lla on vielä voimassaoleva sopimus AlbinoLeffen kanssa, mutta seura putosi viime kauden päätteeksi Serie B:stä, joten Italian kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaaminen tuskin houkuttelee. Hetemaj oli jo viime kaudella muutamien Serie A-joukkueiden kiinnostuksen kohteena, joten on vaikea uskoa etteikö uusi työnantaja löytyisi vähintään jostain toisesta Serie B-joukkueesta.
9) Juha Hakola
Juha Hakola on jäänyt Suomessa aika vähälle tiedolle, sillä helsinkiläislähtöinen peluri on pelannut suurimman osan urastaan ulkomailla. Hän ponnisti Tallinnan Florasta Hollantiin ensin Heracles Almelon riveihin ja sieltä Willem II:n paitaan. Willem II putosi viime kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmas ja samalla Hakola vapautui putoamispykälän avulla sopimuksestaan. 23-vuotias laituri kuului viime kaudella joukkueensa parhaimmistoon joten kysyntää varmasti on. Hakola on itse ilmoittanut vaihtavansa mieluiten maata ja ennen Hollannin aikaa, hän kävi muun muassa Italiassa esittelemässä taitojaan.
8) Juhani Ojala
HJK:n toppari nousi viime kaudella raketin lailla Veikkausliigan parhaiden puolustajien pariin ja nousi myös A-maajoukkuerinkiin. Ojalan ympärillä on käyty kuhinaa jo kesän aikana ja häntä ovat käyneet tarkkailemassa muun muassa ruotsalaisseura Djurgården, sveitsiläisjoukkue Young Boys sekä tiettävästi myös hollantilainen Vitesse on iskenyt silmänsä 22-vuotiaaseen topparilahjakkuuteen. Saattaa olla, että Ojala vaihtaa maisemaa jo kesällä.
7) Shefki Kuqi
Sitä tietää mitä saa, kun Sheriffin tilaa. Taistelua, ryminää ja maaleja. Viime kauden tuhkimosiirto Newcastleen osoitti sen, että Kuqilla on vielä kysyntää kovissakin piireissä. Viime aikoina Kosovon lempeää jättiläistä on kuitenkin viety Englannin Ykkösliigan joukkueisiin. Kunnianhimoisella hyökkääjällä tavoitteet ovat mahdollisimman korkealla, mutta hän himoitsee ennen kaikkea peliaikaa. Siinä mielessä Ykkösliiga sopisi hänelle hyvin. Vaihtoehtoja on kuulemma Englannin lisäksi muitakin, mutta saaren kolkat ovat Kuqille tutut, joten eiköhän hän päätä hienon uransa niillä kentillä.
6) Jukka Lehtovaara
Jukka Lehtovaaran siirtyminen Valioliigaseura West Bromwichiin piti olla jo selvä, mutta lopulta henkilökohtaiset erimielisyydet sopimuksesta kaatoivat jo valmiiksi neuvotellun diilin. Huolimatta siirron kariutumisesta, Lehtovaaralla riittää kysyntää, sillä hän on ollut jo pitkään Veikkausliigan paras maalivahti ja kuuluu myös maajoukkuerinkiin. Noustakseen maajoukkueessa ykkösvahdin paikalle, hän tarvitsee kuitenkin kovemman peliympäristön.
5) Lukas Hradecky
Maalivahti Lukas Hradeckyllä on edelleen voimassa oleva sopimus tanskalaisen Esbjergin kanssa, mutta Hradecky on ilmaissut kiinnostuksensa vaihtaa maisemaa, kun seura viime kauden päätteeksi putosi sarjaporrasta alemmas. Viime syksynä hän kävi muun muassa Manchester Unitedin testissä ja Napoli ilmaisi kiinnostuksensa vahvasti menneen Belgia-ottelun jälkeen, joten Hradeckyn osakkeet ovat varsin korkealla.
4) Mikael Forssell
Mikael Forssell ei ehkä ole aivan samanlaisessa vireessä kuin vielä kymmenen vuotta sitten, mutta Forssell on edelleen maalitekijä. Viime kausi Hannoverissa oli hänelle pettymys, mutta hänellä on edelleen hyvä nimi sekä Brittein saarilla että Saksassa. Huippuseuroihin Forssell tuskin saa sopimusta, mutta esimerkiksi jostain pienemmästä Keski-Euroopan sarjasta saattaisi löytyä isokin rooli hyvästä seurasta.
3) Mika Väyrynen
Mika Väyrynen osoitti viime kaudella, että pelaaja pystyy kehittymään myös kokeneemmalla iällä. Väyrynen sai pelata viime kauden ilman loukkaantumisia ja pelasi samalla omien sanojensa mukaan uransa parhaan kauden viimeistellen kahdeksan maalia. Taistelevalla ja taitavalla keskikenttäpelaajalla ei luulisi olevan vaikeuksia löytää itselleen uusi, hyvä, seura.
2) Alexei Eremenko junior
Upean kauden Skotlannissa Kilmarnockissa pelanneen Alexei Eremenko juniorin ympärillä on käyty siirtokeskusteluja jo talvesta lähtien. Viime päivinä vettä on vain tullut lisää myllyyn, kun Metalist Harkova antoi hänen vapaasti etsiä itselleen uutta seuraa. Tällä hetkellä Eremenko juniorin vaihtoehdot tuntuvat olevan joko jompikumpi Skotlannin jäteistä, Celtic tai Rangers, tai sitten myös La Ligan Real Mallorca on ollut kuvioissa mukana.
1) Roman Eremenko
Suomalaislistan ykkösnimi on Roman Eremenko. Vaikka Eremenko ei olekaan itse haluamassa siirtoa, on häneen kohdistettu mielenkiintoa ja saattaa olla, että hän vaihtaa vielä kesän aikana maisemaa. Venäjän suurseura Rubin Kazanin tiedetään olleen Eremenkosta kiinnostunut ja valmiina maksamaan hänestä peräti yhdeksän miljoonaa euroa. Eremenkon työnantaja Kiovan Dynamo kuitenkin tyrmäsi siirron, mutta pää saattaa vielä kääntyä jos pöytään isketään vielä hieman lisää ruplia.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.