Räikkönen: Saimme mitä halusimme09.06.2012 13:02
Kimi Räikkönen Kanadan GP:n harjoituksissa.
|
Kimi Räikkönen ahkeroi eilen pitkiä vetoja Kanadan GP:n harjoituksissa. Räikkönen oli harjoitusten aikavertailussa sijalla 15 ja Lotus-tallin toinen kuljettaja Romain Grosjean oli sijan Räikköstä edellä.
Räikkönen ja Grosjean keskittyivät autojensa säätöihin. Molemmat olivat aluksi tyytymättömiä säätöihin, mutta päivän mittaan tilanne parani. Täysin tyytyväinen Räikkönen ei kuitenkaan ollut.
– Eilinen oli vähän outo päivä. Odotimme sadetta iltapäiväksi, joten yritimme ajaa mahdollisimman paljon aamun sessiossa. käytimme suurimman osan superpehmeistä renkaista siinä, Räikkönen selvitti tallin nettisivuilla.
– Emme menettäneet mitään tekemällä näin, koska sääolosuhteet olivat hyvin samanlaiset. Saavutimme mitä halusimme: kokeilimme muutamia erilaisia säätöjä, eivätkä aikamme ja sijoituksemme kerro kaikkea meistä tänä viikonloppuna.
Räikkönen ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa harjoituksissa häntäpäässä. Pikemminkin se on tältä kaudelta tuttua.
– Olen ollut näissä sijoituksissa joka kisan harjoituksissa ja kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Olen sanonut koko ajan, että harjoitusten sijoituksilla ei ole mitään merkitystä, kunhan tarvittava työ saadaan tehtyä, Räikkönen sanoo.
– Harjoituksista ei saa pisteitä – voit olla vaikka joka testisession kärjessä, mutta jos ei pysty kilpailemaan sunnuntaina, sillä ei ole mitään väliä.
Räikkönen: En ole sataprosenttisen tyytyväinen
Kanadan GP:n lauantain vapaat harjoitukset MTV3 MAXilla ja Katsomossa kella 16.55-18.10. Aika-ajo kello 19.50-21.25.
MTV3
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|