LOTUS

Kotimaa:          Britannia
Päämaja:          Enstone, Britannia
Auto:             E20
Moottori:         Renault 
Renkaat:          Pirelli
Tallipäällikkö:   Eric Boullier
Tekninen johtaja: James Allison
Testikuljettaja:  Jerome d'Ambrosio (BEL) 

Viime kaudella ranskalainen autojätti Renault myi osuutensa nimeään kantaneesta F1-tallista kokonaan luxemburgilaiselle Genii Capital -sijoitusyhtiölle. Samalla katuautoja valmistava Group Lotus ryhtyi tallin pääsponsoriksi ja auto sai tästä syystä samanlaisen mustakultaisen värityksen, jolla Ayrton Senna kilpaili Lotus-tallissa 1980-luvulla. Täksi kaudeksi talli muutti nimensä Renault'sta Lotukseksi päätukijansa mukaan. Talli käyttää edelleen Renault'n toimittamaa moottoria.

Nykyistä Lotus-tallia edeltänyt Renault oli ensimmäisen kerran omalla tallillaan mukana MM-sarjassa 1977-1985. Renault'n F1-historiasta löytyy vuodelta 1977 eräs merkittävä virstanpylväs: ranskalaistehdas toi ensimmäisenä turboahdetun moottorin formula ykkösiin. RS01-turbomoottori oli aluksi epäluotettava ja ensimmäistä osakilpailuvoittoa saatiin odottaa vuoteen 1979. Sen jälkeen voittoja tuli muutaman kauden ajan vuosittain. Lähimmäksi maailmanmestaruutta Renault pääsi kaudella 1983, jolloin Ferrari päihitti sen kymmenellä pisteellä. Seuraavana vuonna kilpakumppanit olivat jo saaneet omat turbomoottorinsa niin väkeviksi, että Renault putosi voittovireestä. Ranskalaistalli vetäytyi formula ykkösistä penkin alle mennen kauden 1985 jälkeen, mutta jatkoi moottorinvalmistajana.

Renault teki kaudella 2002 uuden tulemisen formula ykkösiin ostettuaan Flavio Briatoren johtaman Benetton-tallin, jonka menestyspiikki osui Michael Schumacherin ensimmäisiin mestaruusvuosiin 1994 ja 1995. Toinen F1-projekti tuotti menetystä, sillä talli voitti Fernando Alonson johdolla sekä kuljettajien että valmistajien MM-tittelit 2005 ja 2006.

Renault-tallin maine ryvettyi Singaporen GP:n 2008 tapahtumien johdosta. Kakkoskuljettaja Nelson Piquet junior paljasti vuotta myöhemmin kolaroineensa tahallaan tallin käskystä, jotta turva-auto tulisi radalle Alonson kannalta sopivaan aikaan. Värikäs tallipäällikkö Briatore sekä insinöörijohtaja Pat Symonds joutuivat skandaalin seurauksena eroamaan ja saivat pitkät toimitsijakiellot kaikkiin autourheilusarjoihin. Renault'lle langetettiin kahden vuoden ehdollinen kilpailukielto.

Viime kaudeksi talli muutti nimensä Lotus Renault GP:ksi ja samalla se ryhtyi käyttämään brittiläistä lisenssiä MM-sarjassa. Tiimin vuosi alkoi murheellisesti, kun ykköskuljettaja Robert Kubica loukkaantui vakavasti ralliautoiluonnettomuudessa Italiassa. Saksalainen Nick Heidfeld sai puolalaiskuljettajan paikan tiimistä. Lotus Renault aloitti kauden vahvasti Vitali Petrovin sijoituttua kolmanneksi avauskilpailussa Australiassa. Heidfeld saavutti toisessa osakilpailussa Malesiassa kolmannen sijan, mutta se jäi tallin viimeiseksi palkintokorokepaikaksi kaudella 2011. Unkarin osakilpailun jälkeen Heidfeld menetti kisakuskin paikkansa Bruno Sennalle.

Kaudeksi 2012 talli muutti nimensä Lotukseksi ja samalla se pisti myös kuljettajakokoonpanonsa uusiksi. Paluun formula ykkösiin tehnyt Kimi Räikkönen ja Romain Gorsjean ajavat Lotuksen kisakuskeina.

Lotuksen edeltäjä Renault F1-sarjassa:

304 GP-kilpailua
2 merkkimestaruutta
2 kuljettajien mestaruutta
35 voittoa
51 paalupaikkaa
31 nopeinta kierrosta

Tallien pisteet 2012

(MTV3)

Lotuksen nettisivut

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

F1: Topit ja flopit

Facebook

TV-lähetykset

Ma 03.09. 17:45 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

Ti 04.09. 20:50 -21:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

Ke 05.09. 17:50 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

To 06.09. 16:50 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

To 06.09. 20:00 -20:30

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

Pe 07.09. 10:55 -12:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 07.09. 12:40 -14:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 07.09. 14:25 -14:55 (u)

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

Pe 07.09. 14:55 -16:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 07.09. 17:15 -19:00 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 07.09. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 08.09. 11:55 -13:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

La 08.09. 13:10 -14:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 08.09. 13:45 -14:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

La 08.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 14:30 -14:50

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 14:50 -16:25

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 16:35 -17:40

GP2: Lauantain kilpailu

Italia

La 08.09. 17:50 -18:15 (u)

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

La 08.09. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

La 08.09. 18:15 -19:10

GP3: Lauantain kilpailu

Italia

La 08.09. 19:10 -21:00 (u)

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

La 08.09. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Su 09.09. 01:30 -02:00

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 09:55 -10:50

GP3: Sunnuntain kilpailu

Italia

Su 09.09. 11:30 -12:30

GP2: Sunnuntain kilpailu

Italia

Su 09.09. 13:30 -14:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 13:30 -14:00 (u)

Inside Grand Prix

Italian ennakkoasetelmat.

Su 09.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 14:30 -14:50

Formula 1: Pre Race

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 14:50 -17:10

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 18:00 -19:00

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 19:00 -21:20 (u)

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Ma 10.09. 00:25 -00:35

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Ma 10.09. 00:35 -02:05

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Ma 10.09. 16:50 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

Ti 11.09. 20:50 -21:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

Ke 12.09. 17:45 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

Pe 14.09. 16:50 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

La 15.09. 13:20 -14:35 (u)

GP2: Lauantain kilpailu

Italia

La 15.09. 14:35 -15:30 (u)

GP2: Sunnuntain kilpailu

Italia

La 15.09. 15:30 -16:15 (u)

GP3: Lauantain kilpailu

Italia

La 15.09. 16:15 -17:10 (u)

GP2: Sunnuntain kilpailu

Italia

Su 16.09. 14:30 -16:50 (u)

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Ma 17.09. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

Ti 18.09. 21:50 -22:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

Ke 19.09. 17:50 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

To 20.09. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix: Singapore

Singaporen ennakkoasetelmat.

Pe 21.09. 12:25 -12:55 (u)

Inside Grand Prix: Singapore

Singaporen ennakkoasetelmat.

Pe 21.09. 12:55 -14:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 21.09. 14:40 -16:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 21.09. 16:25 -18:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 21.09. 18:10 -19:50 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 21.09. 22:40 -23:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 22.09. 10:55 -11:55

GP2: Lauantain kilpailu

Singapore

La 22.09. 12:55 -14:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

La 22.09. 13:45 -14:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Italia.

La 22.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Suora lähetys.

La 22.09. 14:10 -15:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 22.09. 15:30 -15:50

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

La 22.09. 15:50 -17:30

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

La 22.09. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

La 22.09. 18:30 -19:00 (u)

Inside Grand Prix: Singapore

Singaporen ennakkoasetelmat.

La 22.09. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

La 22.09. 20:30 -22:15 (u)

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 23.09. 00:55 -01:25

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 23.09. 12:05 -13:00

GP2: Sunnuntain kilpailu

Singapore

Su 23.09. 13:30 -14:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Suora lähetys.

Su 23.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 23.09. 14:30 -14:50

Formula 1: Pre Race

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 23.09. 14:50 -17:35

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

Su 23.09. 17:40 -18:40

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 23.09. 18:40 -18:50

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Su 23.09. 20:00 -22:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Ma 24.09. 00:25 -00:35

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Ma 24.09. 00:35 -02:10

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Ma 24.09. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Ke 26.09. 21:45 -22:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

To 27.09. 17:45 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Pe 28.09. 13:50 -14:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

La 29.09. 12:55 -14:10 (u)

GP2: Lauantain kilpailu

Singapore

La 29.09. 14:10 -14:35 (u)

GP2: Sunnuntain kilpailu

Singapore

La 29.09. 19:15 -19:30

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Su 30.09. 13:15 -16:00 (u)

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 30.09. 21:45 -22:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Ma 01.10. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Ti 02.10. 22:50 -23:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

Ke 03.10. 19:45 -20:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

To 04.10. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 05.10. 03:55 -05:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 05:40 -07:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 07:55 -09:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 09:40 -11:20 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 11:25 -11:55 (u)

Inside Grand Prix

Pe 05.10. 12:15 -14:00 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 14:00 -15:45 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 05.10. 22:45 -23:15

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 06.10. 04:55 -06:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 06.10. 06:10 -07:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 06.10. 06:45 -07:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Singapore.

La 06.10. 07:00 -07:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 06.10. 07:30 -07:50

Formula 1: Extra

La 06.10. 07:50 -09:30

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 06.10. 13:30 -14:00 (u)

Inside Grand Prix

La 06.10. 14:00 -15:40 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 06.10. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 06.10. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Su 07.10. 01:40 -02:10

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 07.10. 07:30 -08:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 07.10. 08:00 -08:30

Formula 1: Extra

Su 07.10. 08:30 -08:50

Formula 1: Pre Race

Su 07.10. 08:50 -11:35

Formula 1: osakilpailu

Su 07.10. 14:00 -16:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Su 07.10. 17:20 -18:20

Formula 1: osakilpailu

Su 07.10. 18:20 -18:35

Formula 1: Extra

Su 07.10. 23:59 -02:45 (u)

Formula 1: osakilpailu

Ma 08.10. 00:25 -00:35

Formula 1: Extra

Ma 08.10. 00:35 -02:05

Formula 1: osakilpailu

Ma 08.10. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Japani.

Ti 09.10. 19:50 -20:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Japani.

Ke 10.10. 17:50 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Japani.

To 11.10. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 12.10. 03:55 -05:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 12.10. 05:40 -07:20 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 12.10. 07:55 -09:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 12.10. 09:40 -11:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 12.10. 18:30 -19:00 (u)

Inside Grand Prix

Pe 12.10. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 13.10. 04:55 -06:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 13.10. 06:10 -07:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 13.10. 06:45 -07:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Japani.

La 13.10. 07:00 -07:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 13.10. 07:30 -07:50

Formula 1: Extra

La 13.10. 07:50 -09:30

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 13.10. 09:30 -10:00 (u)

Inside Grand Prix

La 13.10. 14:00 -15:45 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 13.10. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 13.10. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Su 14.10. 01:50 -02:20

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 14.10. 07:30 -08:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 14.10. 08:00 -08:30

Formula 1: Extra

Su 14.10. 08:30 -08:50

Formula 1: Pre Race

Su 14.10. 08:50 -11:35

Formula 1: osakilpailu

Su 14.10. 14:00 -16:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Su 14.10. 17:45 -18:45

Formula 1: osakilpailu

Su 14.10. 18:45 -19:00

Formula 1: Extra

Ma 15.10. 00:25 -00:35

Formula 1: Extra

Ma 15.10. 00:35 -02:05

Formula 1: osakilpailu

Ma 15.10. 21:45 -22:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ti 16.10. 17:50 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ti 16.10. 22:45 -23:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ke 17.10. 13:20 -13:30

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

La 20.10. 19:15 -19:30

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Su 21.10. 14:45 -17:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Su 21.10. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ma 22.10. 09:50 -10:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ti 23.10. 17:50 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ke 24.10. 16:50 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

Ke 24.10. 21:45 -22:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

To 25.10. 17:45 -18:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

To 25.10. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 26.10. 07:25 -09:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 26.10. 09:10 -10:50 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 26.10. 10:55 -11:25 (u)

Inside Grand Prix

Pe 26.10. 11:25 -13:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 26.10. 13:10 -14:55 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 26.10. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 27.10. 08:25 -09:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 27.10. 09:40 -10:40 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 27.10. 10:15 -10:30

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Korea.

La 27.10. 10:30 -11:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 27.10. 11:00 -11:20

Formula 1: Extra

La 27.10. 11:20 -13:00

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 27.10. 13:00 -13:30 (u)

Inside Grand Prix

La 27.10. 16:00 -17:45 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 27.10. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 27.10. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Su 28.10. 02:15 -02:45

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 28.10. 10:00 -10:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 28.10. 10:30 -10:40

Formula 1: Extra

Su 28.10. 11:00 -11:20

Formula 1: Pre Race

Su 28.10. 11:20 -14:05

Formula 1: osakilpailu

Su 28.10. 16:00 -18:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Su 28.10. 18:00 -19:00

Formula 1: osakilpailu

Su 28.10. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Su 28.10. 23:15 -23:25

Formula 1: Extra

Su 28.10. 23:25 -00:55

Formula 1: osakilpailu

Ma 29.10. 18:50 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

Ti 30.10. 16:45 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

Ti 30.10. 22:45 -23:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

Ke 31.10. 18:45 -19:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

To 01.11. 17:45 -18:00 (u)

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

To 01.11. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 02.11. 10:55 -12:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 02.11. 12:40 -14:20 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 02.11. 14:25 -14:55 (u)

Inside Grand Prix

Pe 02.11. 14:55 -16:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 02.11. 16:40 -18:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 02.11. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 03.11. 11:55 -13:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 03.11. 13:10 -14:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 03.11. 13:45 -14:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Intia.

La 03.11. 14:00 -14:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 03.11. 14:30 -14:50

Formula 1: Extra

La 03.11. 14:50 -16:35

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 03.11. 16:35 -17:05 (u)

Inside Grand Prix

La 03.11. 17:45 -19:30 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 03.11. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 03.11. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Su 04.11. 02:20 -02:50

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 04.11. 13:30 -14:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 04.11. 14:00 -14:30

Formula 1: Extra

Su 04.11. 14:30 -14:50

Formula 1: Pre Race

Su 04.11. 14:50 -17:10

Formula 1: osakilpailu

Su 04.11. 17:45 -18:45

Formula 1: osakilpailu

Su 04.11. 18:45 -19:00

Formula 1: Extra

Su 04.11. 20:00 -22:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Ma 05.11. 00:30 -00:40

Formula 1: Extra

Ma 05.11. 00:40 -02:10

Formula 1: osakilpailu

Su 11.11. 15:00 -17:20 (u)

Formula 1: osakilpailu

To 15.11. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 16.11. 17:25 -17:55 (u)

Inside Grand Prix

Pe 16.11. 17:55 -19:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 16.11. 19:40 -21:20 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 16.11. 21:55 -23:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 16.11. 22:40 -23:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 17.11. 00:25 -02:10 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 17.11. 17:25 -17:55 (u)

Inside Grand Prix

La 17.11. 17:55 -19:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 17.11. 19:10 -20:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 17.11. 19:20 -19:30

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Abu Dhabi.

La 17.11. 19:30 -20:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 17.11. 20:30 -20:50

Formula 1: Extra

La 17.11. 20:50 -22:30

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 17.11. 22:50 -23:50

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 17.11. 23:15 -01:00 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 17.11. 23:50 -00:00

Formula 1: Extra

Su 18.11. 01:50 -02:20

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 18.11. 18:30 -19:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 18.11. 20:00 -20:30

Formula 1: Extra

Su 18.11. 20:30 -20:50

Formula 1: Pre Race

Su 18.11. 20:50 -23:10

Formula 1: osakilpailu

Su 18.11. 22:35 -23:35

Formula 1: osakilpailu

Su 18.11. 23:35 -23:45

Formula 1: Extra

Su 18.11. 23:55 -02:25 (u)

Formula 1: osakilpailu

Ma 19.11. 12:00 -13:30

Formula 1: osakilpailu

Ma 19.11. 14:10 -16:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

To 22.11. 21:30 -22:00

Inside Grand Prix

Pe 23.11. 13:55 -15:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 23.11. 15:40 -17:20 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 23.11. 17:25 -17:55 (u)

Inside Grand Prix

Pe 23.11. 17:55 -18:55

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 23.11. 20:10 -21:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Pe 23.11. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 24.11. 15:00 -16:15

Formula 1: vapaat harjoitukset

La 24.11. 16:45 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

USA.

La 24.11. 17:00 -17:25

Formula 1: Ennakkotunnelmat

La 24.11. 17:30 -17:50

Formula 1: Extra

La 24.11. 17:50 -19:30

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 24.11. 22:35 -23:35

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 24.11. 23:05 -00:50 (u)

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

La 24.11. 23:35 -23:45

Formula 1: Extra

Su 25.11. 01:40 -02:10

Formula 1: aika-ajot

Formula 1 aika-ajot

Su 25.11. 16:30 -17:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Su 25.11. 17:00 -17:30

Formula 1: Extra

Su 25.11. 17:30 -17:50

Formula 1: Pre Race

Su 25.11. 17:50 -20:10

Formula 1: osakilpailu

Su 25.11. 22:35 -22:45

Formula 1: Extra

Su 25.11. 22:45 -23:45

Formula 1: osakilpailu

Su 25.11. 23:00 -01:30 (u)

Formula 1: osakilpailu

Su 25.11. 23:45 -23:55

Formula 1: Extra

Ma 26.11. 12:05 -13:35

Formula 1: osakilpailu

La 01.12. 17:40 -17:55

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Brasilia.

EmediateAd