Ranska

Ranska

Ranska

Ranskan jääkiekkomaajoukkue ei ole menestynyt MM-kisoissa kovinkaan kaksisesti, mutta lähes koko 1990-luvun joukkue pelasi pääsarjassa. Muutaman ykkösdivisioonassa vietetyn vuoden jälkeen Ranskan joukkue pelaa nyt kevään kisoissa jo neljännet peräkkäiset MM-kisat.

Viime vuonna joukkue voitti ns. kuolemanottelussa jatkoaikamaalilla Valko-Venäjän ja selvisi välisarjaan. Sieltä tuloksena oli kolme tappiota lisää ja F-lohkon jumbosija. Lopullinen sijoitus siis 12:s.

Aurinkokuninkaan komennossa

Ranskan maajoukkue linkittyy Suomeen kahden miehen osalta. Vuosina 1994-97 päävalmentajana toimi Juhani Tamminen, joka sai tuona aikana lempinimen Aurinkokuningas. Toinen maajoukkueen toimintaan vahvasti vaikuttanut oli suomalaissyntyinen maalivahti Petri Ylönen, joka torjui Les Bleusin tolppien välissä yhteensä 150 ottelua vuosina 1991-96.

Ranskan maajoukkueen paras sijoitus MM-kisoissa on kuudes vuonna 1930. Maajoukkueen kautta aikojen ykköspyssy on Philippe Bozon, joka teki maajoukkueurallaan 57 maalia.

Päävalmentaja

Joukkueen valmentajana toimii edelleen Dave Henderson. Kanukki on ollut Ranskan valmentajana jo vuodesta 2004.

Ranskan tilastot MM-kisoissa 2012

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Suosituimmat MM-kisauutiset

Ranska
Ranskan pelaajat juhlivat

Jääkiekon TV-lähetykset

Viikko 18

Toukokuu

Ma Ti Ke To Pe La Su
27. 28. 29. 1. 2. 3. 4.
5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.
12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.
19. 20. 21. 22. 23. 24. 25.
26. 27. 28. 29. 30. 31. 1.
Ma Ti Ke To Pe La Su
26. 27. 28. 29. 30. 31. 1.
2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.
9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.
16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.
23. 24. 25. 26. 27. 28. 29.
Ma Ti Ke To Pe La Su
30. 1. 2. 3. 4. 5. 6.
7. 8. 9. 10. 11. 12. 13.
14. 15. 16. 17. 18. 19. 20.
21. 22. 23. 24. 25. 26. 27.
28. 29. 30. 31. 1. 2. 3.
To 28.06. 18:00 -20:00

Jääkiekon MM-kisat

USA - Sveitsi

To 28.06. 20:00 -22:00

Jääkiekon MM-kisat

Ruotsi - Latvia

To 28.06. 21:30 -23:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Venäjä - Tshekki

To 28.06. 23:30 -01:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Sveitsi - Slovakia

Pe 29.06. 21:30 -23:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Saksa - Norja

Pe 29.06. 23:30 -01:25 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Valko-Venäjä - Ranska

La 30.06. 09:00 -11:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Kanada - Slovakia

La 30.06. 11:00 -13:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Venäjä - Norja

La 30.06. 13:00 -15:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / USA - Suomi

La 30.06. 15:00 -16:55

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Ruotsi - Tshekki

La 30.06. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Latvia - Tanska

La 30.06. 23:30 -01:20 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Kazakstan - Suomi

Su 01.07. 09:00 -10:55

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Venäjä - Suomi

Su 01.07. 11:00 -13:00

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Tshekki - Slovakia

Su 01.07. 13:00 -15:00

Jääkiekon MM-kisat

Pronssiottelu / Suomi - Tshekki

Su 01.07. 15:00 -16:55

Jääkiekon MM-kisat

Loppuottelu / Venäjä - Slovakia

Su 01.07. 21:00 -22:50 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Italia - Venäjä

Su 01.07. 23:05 -01:05 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Kanada - Valko-Venäjä

Su 01.07. 23:55 -00:40 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Ma 02.07. 00:45 -01:10

Hockey Night Spotlight

Sami Helenius

Ma 02.07. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Norja - Tanska

Ti 03.07. 01:15 -01:40 (u)

Leijonaklassikot

Ti 03.07. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Slovakia - Ranska

Ke 04.07. 00:50 -01:35 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Ke 04.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Tshekki - Saksa

Ke 04.07. 22:30 -00:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

USA - Sveitsi

Ke 04.07. 23:15 -00:05 (u)

Kultavuodet

To 05.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Ruotsi - Latvia

To 05.07. 22:30 -23:15 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Pe 06.07. 00:50 -01:20

Hockey Night Spotlight

Jarmo Kekäläinen

Pe 06.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Kanada - Slovakia

Pe 06.07. 22:30 -00:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Venäjä - Norja

La 07.07. 01:00 -01:25 (u)

Leijonaklassikot

La 07.07. 21:45 -23:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / USA - Suomi

La 07.07. 23:45 -01:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Ruotsi - Tshekki

Su 08.07. 21:00 -21:45 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Su 08.07. 21:45 -23:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Venäjä - Suomi

Su 08.07. 23:45 -01:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Tshekki - Slovakia

Ma 09.07. 23:15 -01:15 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Pronssiottelu / Suomi - Tshekki

Ti 10.07. 20:40 -22:40 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Loppuottelu / Venäjä - Slovakia

Päivän kysymys

Minkä kouluarvosanan annat Leijonien MM-turnaukselle kokonaisuutena?

  • 10

    4.49 % (142 kpl)

  • 9

    8.25 % (261 kpl)

  • 8

    41.75 % (1321 kpl)

  • 7

    28.98 % (917 kpl)

  • 6

    9.13 % (289 kpl)

  • 5

    2.34 % (74 kpl)

  • 4

    5.06 % (160 kpl)

Blogit ja Hockey Night -tiimi

Hockey Night -tiimi

MM2012 kisat Katsomossa!

 

MM-kiekkoradio Livenä kaikki Suomen pelit ja mm. mitalipelit!

Loppuottelu: Venäjä - Slovakia

Seuraava lähetys: su 20.5. 20.15

Facebook

Twitter

Lätkäguru

MM2012 Lätkäguru

Lätkägurun tulokset ovat selvillä. Kymmenen parasta pelaajaa palkitaan. Parhaiten pelissä pärjännyt nappasi itselleen 55" LED-TV:n.

Katso tulokset

EmediateAd