Ogier kaipaa jo WRC-taistelua 26.06.2012 07:46
Sebastien Ogier Kuhmoisten maisemissa testaamassa.
|
Sebastien Ogier ajaa tänä vuonna rallin MM-sarjassa Skodan S2000-autolla, vaikka testaakin Suomessa Volkswagenia.
Ogier hermostui viime kaudella asemaansa Citroenin WRC-tallin kakkoskuskina, ja vaihtoi Volkswageniin. Merkki tulee mukaan WRC-autolla vasta ensi vuonna.
Ogier myöntää, että hän kaipaa jo taistelua Sebastien Loebin, Jari-Matti Latvalan ja Mikko Hirvosen kanssa.
- Totta kai taistelisin mielelläni heitä vastaan WRC-autolla. Mutta tilanne on nyt tämä. Tosin vuosi on jo puolivälissä, ja enää kuusi jäljellä Monte Carloon. Volkswagenin kehittäminen on nyt mielenkiintoinen haaste minulle, ja toivottavasti ensi vuonna näemme sitten kunnon taisteluja heitä vastaan, Loeb sanoo.
28-vuotias Ogier on voittanut urallaan seitsemän osakilpailua.
Ogier vihjaa Sordoa VW-kuskiksi
Volkswagen ilmoittaa WRC-kuljettajansa tämän kauden jälkeen marraskuun lopussa. Sebastien Ogierin sopimus julkistettiin jo viime syksynä. Tallin toista kuljettajaa ei ole vielä kerrottu. Tulevan ilmoituksen ajankohta kielii siitä, että tallin toiseksi kuljettajaksi tuleva kuski ajaa tällä hetkellä MM-sarjaa toisella merkillä.
Ogier mainitsee kuskispekulaatiossa yllättäen Dani Sordon nimen. Jari-Matti Latvalan VW-sopimusta on kuitenkin pidetty varmana jo puolisen vuotta.
- En tiedä onko hän (Latvala) tallitoverini. Mitään ei ole vielä virallisesti kerrottu. Olen kyllä kuullut tästä paljon huhuja. Jos se on Jari-Matti, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Hän on hyvä kaveri, ja tulen hyvin toimeen hänen kanssaan. Mutta voi se olla vaikka Dani Sordo tai joku muukin. Tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa, Ogier sanoo.
Latvalan Ford-sopimus päättyy tämän vuoden lopussa. Sordo puolestaan ajaa tänä vuonna Prodrive-Minillä muutamia ralleja. Sordo ajoi Citroenin tehdastallin kakkoskuskina 2007-2010, ja saavutti 25 palkintokorokesijoitusta.
Volkswagen rallitesteissä Suomessa
Katso Miiro Koivulan juttu Katsomo.fi:stä (Tulosruutu 30.6.2012)
Miiro Koivula
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|