Solberg nauttii suomalaisesta ilmapiiristä 24.07.2012 20:52
Petter Solberg lennättää soraa Orivedellä.
|
Norjalaiskuljettaja Petter Solberg myöntää pitävänsä Suomen MM-osakilpailusta ylitse muiden.
Solbergin meno on monesti yltynyt riskejä kaihtamattomaksi myös Neste Rallissa. Pientä piikittelyä häneltä kuitenkin lähtee Mikko Hirvosen suuntaan. Suomalainen kun on kahtena edellisvuonna ratkaissut rallin omalta kohdaltaan heti alussa.
- Mikkohan sen riskin jo otti, kun käski kaverinsa yhteen mutkaan katsomaan ja ajoi sitten siinä ulos. Pidän Suomen rallista kokonaisuutena - sekä erikoiskokeista että ilmapiiristä. Suomi osaa show:n, bisneksen ja tunnepuolen.
Jotain toivomisen varaa rallin MM-sarjaan silti jää. Solbergin terveiset lähtevät erityisesti FIA:n rallikomission puheenjohtajalle, Jarmo Mahoselle.
- Olen sitä mieltä, että jos Suomen osakilpailusta otettaisiin mallia, niin jokainen ralli onnistuisi. Mahosen pitäisi huolehtia MM-sarjasta enemmän. Ehkä häntä pitäisi vähän innostaa siihen, koska hän ei ole vielä oikein siihen syttynyt. Joten jos hän lukee tämän, niin promoamista pitäisi nyt tehdä enemmän, Solberg naurahtaa.
Katso Miiro Koivulan juttu Orivedeltä (Tulosruutu 24.7.2012)
Miika Wuorela, Orivesi
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|
Kaikki rallista
Äänestä
Uhkaako enää kukaan Sebastien Loebin mestaruutta kaudella 2012?
Kuntopuntari-sivulla näet miten kuljettajat ovat sijoittuneet kauden 2012 ralleissa.
Tsekkaa heti!
MM-pistetilanne 2012:
Sebastien Loeb
|
199
|
|
Mikko Hirvonen
|
145
|
|
Petter Solberg
|
104
|
|
Mads Östberg
|
102
|
|
Jari-Matti Latvala
|
87
|
|
Kaikki MM-pisteet
|
Su 26.08. 09:30-09:55 (u) |
MM-ralli: Saksa |
|
Su 26.08. 19:20-19:30 |
MM-ralli: Saksa - RalliExtra |
|
Su 26.08. 19:30-20:00 |
MM-ralli: Saksa |
|
Su 26.08. 22:30-23:00 |
MM-ralli: Saksa |
|
Ma 27.08. 01:30-02:00 |
MM-ralli: Saksa |
|
Ma 27.08. 20:00-21:00 |
MM-ralli: Saksa |
|
La 01.09. 12:05-13:10 |
MM-ralli: Saksa |
|
Ke 05.09. 18:00-18:50 (u) |
MM-ralli: Saksa |
|
To 13.09. 22:30-22:45 |
MM-ralli: Ennakko |
|
Pe 14.09. 09:00-09:15 (u) |
MM-ralli: Ennakko |
|
Pe 14.09. 19:30-20:00 |
MM-ralli: Iso-Britannia |
|
To 30.08. 19:45-20:15 |
Future Cup Rallisprint |
|
To 30.08. 20:15-20:45 |
Road Racing SM: Räyskälä |
|
To 30.08. 20:45-21:15 |
Motor Forum: Rallicross SM: Honkajoki |
|
Pe 31.08. 19:15-19:45 |
Historic Rally Trophy: Lahti EM-historic |
|
La 01.09. 11:25-11:55 (u) |
Historic Rally Trophy: Lahti EM-historic |
|
La 01.09. 11:35-12:05 |
Motor Forum: Rallicross SM: Honkajoki |
|
La 01.09. 19:05-19:35 (u) |
Motor Forum: Rallicross SM: Honkajoki |
|
La 01.09. 19:35-20:05 (u) |
Future Cup Rallisprint |
|
To 06.09. 19:30-20:00 |
Future Cup Rallisprint |
|
To 06.09. 20:30-21:00 |
Road Racing SM: Virtasalmi 2 |
|
Pe 07.09. 19:00-19:30 (u) |
Future Cup Rallisprint |
|
Su 26.08. 01:45 |
Saksan MM-ralli |
|
Su 26.08. 19:20 |
Saksan MM-ralli |
|
Su 26.08. 19:30 |
Saksan MM-ralli |
|
Su 26.08. 22:30 |
Saksan MM-ralli |
|
Ma 27.08. 01:30 |
Saksan MM-ralli |
|
Ma 27.08. 20:00 |
Saksan MM-ralli |
Älä jää uutispimentoon ollessasi poissa koneeltasi. Mobiilisivuilta löydät tuoreimmat uutiset, tulokset, MM-pistetilanteen, tv-lähetysajat ja paljon muuta. Lue lisää!
|