TOP 10: F1:n mestarisuosikit

Formula 1:n 62. kausi pyörähtää käyntiin viikonloppuna, kun ensimmäiset pisteet ovat jaossa Australian Melbournessa. Mestaruudesta taistelee 24 kuljettajaa 12 eri tallissa, joista MTV3.fi listasi suurimmat mestarisuosikit tulevalle kaudelle. Tältäkö siis MM-sarja näyttää kauden päättyessä?

10. Rubens Barrichello

Lista on hyvä aloittaa kokeneella Rubens Barrichellolla, joka käskyttää Williamsin ajokkia. Brassilla on eniten ajettuja kilpailuja lajin historiassa ja hän on kerännyt eniten MM-pisteitä niistä kuljettajista, jotka eivät ole voittaneet maailmanmestaruutta. Ja harmi Barrichellolle, mutta ei sitä kaiken järjen mukaan tule tälläkään kaudella. Ajaa hän kuitenkin osaa ja tulee varmasti yllättämään ainakin muutamassa kilpailussa

9. Nick Heidfeld

Heidfeldin viime kausi meni pääosin testihommissa, mutta loppukaudesta mies pääsi taas irti. Tällä kaudella saksalainen nähdään Renault´n puikoissa tuuraamassa rallionnettomuudessa loukkaantunutta Robert Kubicaa ja näyttöhalut ovat varmasti valtavat. Taitoa ja kokemusta Heidfeldilta löytyy, mutta Reanult´n kalusto on hieman kysymysmerkki. Onnistuessaan yltää muutamia kertoja palkintopallille.

8. Michael Schumacher

Vanha jaksaa vielä, mutta kuinka kauan? Michael Schumacherin viime kausi ei mennyt ihan toivotulla tavalla ja voittamaan tottunut saksalainen hävisi myös tallikaverilleen Nico Rosbergille. Voittaja-autoa ei ole alla tälläkään kertaa ja saa nähdä miten seitsenkertaisen maailmanmestarin psyyke kestää sen.

7. Felipe Massa

Ferrarin kakkoskuski Felipe Massa lähtee kauteen Fernando Alonson varjon takaa. Kukaan ei odota brassilta hirveästi mitään suurtekoja, mutta kilpailukykyisellä autolla hän on ihan varteenotettava kuski. MM-taistoon miehestä ei ole tallin panostaessa toiseen hevoseen, mutta Massa tuo varmasti elintärkeitä merkkipisteitä ja sotkee ajoittain kärkeä.

6. Nico Rosbeg

On mielenkiintoista nähdä mihin Nico Rosbergin paukut riittävät tulevana kautena. Jossain vaiheessa testejä uutiset autosta olivat erittäin huonoja, mutta pikkuhiljaa vauhti on alkanut löytymään. Viiden parhaan joukkoon on vaikea päästä, mutta satunnaisissa kisoissa saattaa yllättää palkintopallisijoituksella. Auto ei vielä ainakaan tällä kaudella ole mestariainesta, mutta Nico varmasti lyö kisoissa oman lusikkansa soppaan, jos siihen paikka annetaan.

5. Mark Webber

Red Bullin toinen kuljettaja Mark Webber löytyy vasta sijalta viisi. Viime kausi meni paremmin kuin kukaan osasi odottaa ja Webber taisteli mestaruudesta loppumetreille saakka. Red Bull- kuskien keskinäinen kilpailu oli kuitenkin päättyä katastrofiin, joten tällä kaudella sävelet ovat varmasti selvemmät. Alkukaudella Sebastian Vettel ja Webber ovat varmasti tasavertaisia, mutta mitä pidemmälle kausi etenee, niin Vetteliin todennäklisesti panostetaan enemmän. Siksi vasta viides sija.

4. Jenson Button

Jenson Button haastoi jo viime kaudella tallikaveri Lewis Hamiltonin ja tällä kaudella ns ykköskuskin paikasta tulee entistä kovempi kisa. Vuoden 2009 maailmanmestari on varmasti taas enemmän sinut autonsa kanssa ja tuloksia on lupa odottaa. Haastaa Hamiltonin tosissaan ja mikäli kalusto toimii moitteetta, on mukana kärkitaistossa.

3. Lewis Hamilton

Testikauden perusteella McLarenit voidaan nostaa huoletta mukaan kärkikamppailuun. Kauden alusta on toki ennakoitu tallille vaikeaa, mutta McLaren-kuskit ovat saletisti korkealla, kun mestaruustaistoa ratkotaan. Viime kaudella Lewis Hamilton jäi neljänneksi, mutta vain 16 pistettä mestaruudesta. Mikäli auto on riittävän luotettava ja kehitystyötä tapahtuu kauden aikana, on Hamilton mukana mestaruustaistossa.

2. Fernando Alonso

Fernando Alonso tulee taistelemaan mestaruudesta varmasti loppuun asti. Maranellon musta ori on ollut vahvassa vedossa ja tallin autot tulevat tuttuun tapaan taistelemaan kärkisijoista niin luotettavuudellaan kuin nopeudellaankin. Ehkä Ferrari ei kuitenkaan ole ihan Red Bullin tasoinen, joten Alonson pitää loistaa myös ajotaidoillaan. Nälkä on varmasti kova viime kauden jälkeen ja mestaruus kiinnostaa.

1. Sebastian Vettel

Viime kauden maailmanmestari Sebastian Vetteli ottaa itseoikeutetusti ykkössijan. Red Bullin auto on ollut testeissä todella nopea, ajoittain jopa ylivoimainen, niin oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei ole. Toki voi olla, että viime kauden mestaruus täytti jo mahan, mutta suurin suosikki hän silti on alkavalle kaudelle. On myös mielenkiintoista nähdä onko tallin ykköskuskin paikka jo jaettu, sillä se saattaa tuoda ongelmia kauden aikana.

MTV3-Mika Sinisalo

Kaikki suosikkilajisi Katsomon MTV3 Sport -paketissa. Lue lisää.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
TOP 10: F1:n mestarisuosikit

F1 topit ja flopit

EmediateAd