Jalosen seuraajaksi noin viiden nimen lista

Jääkiekkomaajoukkueen seuraava päävalmentaja on kotimainen ja vaihtoaitioita pitkään kolunnut.

Arvuuttelu seuraavasta Leijona-luotsista käynnistyi keskiviikkona, kun Jukka Jalosen kerrottiin jättävän pestinsa ensi kevään MM-kisojen jälkeen.

- Siitä lähdetään, että päävalmentaja on suomalainen ja kokenut. Mieluummin sellainen, jolla on kokemusta MM-tasolla ainakin nuorten puolelta, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi MTV3:lle.

Arvokisakokemusta ja auktoriteettiä tarvitaan, sillä Sotshin kisat ovat ohjelmassa jo puolentoista vuoden päästä.

- Olympiakisat ovat oikeastaan ensimmäinen merkittävä turnaus, eikä sinne voida kokemattomilla voimilla mennä, Kummola linjasi.

Aivan nollilta ei valmentajamarkkinoita lähdetä perkaamaan. Jääkiekkoliitolla on jo valmiina lista toivotuista ehdokkaista.

- Ei se hirveän pitkä ole, mutta on siellä useampia nimiä.

- Viisi nimeä on lähempänä totuutta kuin kymmenen, Kummola paljasti.

Spekulaatioille on aikaa neljä kuukautta. Tämän jälkeen pitäisi suomalaisen jääkiekon seuraavan ykkösvalmentajan olla selvillä.

- Valmentajan pitää löytyä jouluun mennessä, koska sen jälkeen valmentajat ovat taas sitoutuneet muihin tehtäviin, Kummola sanoi.

Lisää aiheesta illan Tulosruudussa kello 22.25.

Kenet haluaisit Leijonien seuraavaksi käskijäksi?

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

Uusimmat uutiset

Top 10 -lista

Facebook

TV-lähetykset

To 13.09. 19:55 -22:30

Elitserien

Rögle - Luulaja

To 13.09. 19:55 -22:30

Elitserien

Rögle - Luulaja

To 13.09. 20:10 -22:40

Elitserien

Färjestad - HV71

Pe 14.09. 09:30 -11:50 (u)

Elitserien

Färjestad - HV71

Pe 14.09. 16:00 -18:00 (u)

Elitserien

Rögle - Luulaja

Pe 14.09. 22:50 -01:05 (u)

Elitserien

Färjestad - HV71

La 15.09. 12:10 -14:30 (u)

Elitserien

Färjestad - HV71

La 15.09. 16:55 -19:20

Elitserien

HV71 - Brynäs

La 15.09. 19:25 -21:55

Elitserien

Luleå - Skellefteå

Su 16.09. 04:10 -10:15

Elitserien

HV71 - Brynäs

Su 16.09. 12:15 -14:30 (u)

Elitserien

Luleå - Skellefteå

To 20.09. 19:55 -22:25

Elitserien

Frölunda - MODO

Pe 21.09. 23:00 -01:15 (u)

Elitserien

Frölunda - MODO

La 22.09. 16:55 -19:20

Elitserien

Luleå - AIK

La 22.09. 19:25 -21:55

Elitserien

Ei ohjelmatietoja.

Su 23.09. 10:45 -12:55 (u)

Elitserien

Luleå - AIK

Ma 24.09. 10:40 -13:00 (u)

Elitserien

Ei ohjelmatietoja.

Ti 25.09. 19:55 -22:25

Elitserien

Rögle BK - Timrå

Ke 26.09. 16:00 -18:15 (u)

Elitserien

Rögle BK - Timrå

To 27.09. 19:55 -23:00

Elitserien

Skellefteå - Brynäs

Pe 28.09. 03:10 -07:45

Elitserien

AIK - Linköping

La 29.09. 16:55 -19:20

Elitserien

Frölunda - AIK

La 29.09. 19:25 -21:55

Elitserien

Linköping - MODO

Ma 01.10. 11:20 -13:30 (u)

Elitserien

Frölunda - AIK

Ma 01.10. 17:30 -19:45 (u)

Elitserien

Linköping - MODO

Ti 02.10. 19:55 -05:00

Elitserien

Luleå - Brynäs

To 04.10. 17:30 -19:45 (u)

Elitserien

Frölunda - AIK

To 04.10. 19:55 -22:25

Elitserien

Växjö - HV71

To 04.10. 23:20 -01:35 (u)

Elitserien

Linköping - MODO

Pe 05.10. 22:55 -01:10 (u)

Elitserien

Växjö - HV71

La 06.10. 16:55 -19:20

Elitserien

Ei ohjelmatietoja.

La 06.10. 19:25 -21:55

Elitserien

Ei ohjelmatietoja.