TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

Robert Heleniuksen voitto Derek Chisorasta aiheutti runsaasti polemiikkia ja keskustelua jälkikäteen. Heleniuksen voitto ei kuitenkaan ole nyrkkeilyhistoriassa täysin ennenkuulumatonta, sillä myös aiemmin on nähty tuloksia, jotka ovat aiheuttaneet keskustelua. Listasimme kymmenen kohutuinta nyrkkeilytuomiota.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

10) Robert Helenius vs. Derek Chisora, 2011

Robert Helenius lähti luottavaisena ja suurin odotuksin kohtaamaan Derek Chisoraa. Pitkän ja ulottuvan Heleniuksen piti hallita ottelua ja pitää Chisora loitolla. Toisin kuitenkin kävi. Helenius loukkasi kätensä heti ensimmäisessä erässä joka vaikeutti hänen ottelemistaan. Useimpien asiantuntijoiden mukaan Chisora vei ottelun, mutta kaksi tuomaria näki Heleniuksen voittaneen ja näin titteli matkasi Suomeen. Tilastotkin puhuvat Chisoran puolesta, sillä hänelle laskettiin osumia 278 ja Heleniuksen vastaava lukema oli 140.

Heleniuksen ja Chisoran ottelun tunnelmiin pääsee täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

9) Manny Pacquiao vs. Juan Manuel Marquez I ja II, 2004 ja 2008

Manny Pacquiao ja Juan Manuel Marquez ovat käyneet kolme äärimmäisen tiukkaa kamppailua joista viimeisin nähtiin marraskuussa ja kaikissa niissä Marquezille on jäänyt hampaankoloon. Ensimmäinen kohtaaminen tuomittiin tasan, vaikka monien mielestä Marquez oli ottelussa vahvempi. Toisessa kohtaamisessa Marquez oli jälleen monien asiantuntijoiden mukaan parempi, mutta tällä kertaa tuomareiden pisteet menivät Pacquiaolle. Marraskuussa kaksikko kävi jälleen tasaisen ottelun ja se olisi voinut päättyä kumminpäin tahansa, mutta jälleen kerran Pacquiao nappasi voiton Marquezin nenän edestä.

Kaksikon ensimmäisen kohtaamisen tiimellykseen pääsee tästä ja toiseen tästä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

8) Felix Trinidad vs. Oscar De La Hoya, 1999

Oscar De La Hoya koki ammattilaisuransa ensimmäisen tappion, kun häneltä ryöstettiin voitto Felix Trinidadia vastaan. Kaksi tuomareista näki Trinidadin voittavan, vaikka De La Hoyan lyönneistä peräti 263 löysi perille, kun taas Trinidadille merkittiin osumia vain 116. De La Hoya hallitsi ottelua muutenkin selvästi, mutta niin vain tuomarit näkivät Trinidadin olleen ottelussa parempi.

Trinidadin kyseenalaista voittoa pääsee todistamaan täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

7) Joe Louis vs. Jersey Joe Walcott I, 1947

Jersey Joe Walcott oli vuonna 1947 vanhin raskaansarjan maailmanmestaruustittelistä otellut nyrkkeilijä. Ottelun jälkeen kaikki olivat sitä mieltä, että hän on vanhin maailmanmestari, sillä hän hallitsi selvästi ottelua Joe Louisia vastaan ja iski hänet kertaalleen kanveesiin ensimmäisessä erässä. Louis oli itsekin varma tappiostaan ja pyysi Walcottilta anteeksi ja yritti lähteä ottelun jälkeen kehästä, mutta hänen avustajansa pidättivät häntä. Kaikkien yllätykseksi hän kuitenkin voitti ottelun. Uusintaottelussa Louis sitten ei jättänyt enää mitään sattuman varaan, vaan tyrmäsi Walcottin. Walcottkin nousi lopulta 37-vuotiaana vielä MM-tittelin hallitsijaksi.

Koosteen ottelusta näkee täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

6) Shane Mosley vs. Oscar De La Hoya II, 2003

Oscar De La Hoya ja Shane Mosley iskivät uusintaottelussa yhteen ja Mosley oli vienyt ensimmäisen nimiinsä. Toisessa ottelussa De La Hoya oli selvästi hallitsevampi osapuoli ja kun ottelu meni tuomaripäätökseen, olivat kaikki varmoja De La Hoyan voittaneen. Kaikkien yllätykseksi Mosley voitti kuitenkin kaikin tuomariäänin. Tilastoissa De La Hoya oli selkeästi edellä iskien saaden perille 227 iskua, kun vastustaja jäi lähes sadan osuman päähän. Jopa Mosley oli yllättynyt voitettuaan.

Näet ottelun täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

5) Sugar Ray Leonard vs. Marvin Hagler, 1987

Sugar Ray Leonardin ja Marvin Haglerin ottelu oli erittäin odotettu, sillä Leonard teki paluun otteluun eläkepäiviltään eikä Hagler ollut hävinnyt 11 vuoteen. Lähtöasetelmat olivat herkulliset ja ottelu oli myös erittäin viihdyttävä. Hagler oli ottelussa aggressiivisempi, mutta Leonardin vastaiskuihin perustuva näyttävä tyyli miellytti enemmän varsinkin tuomari Jose Juan Guerran silmää, joka merkkasi ottelun Leonardin nimiin tuloksella 118-110. Guerran pisteet olivat täysin käsittämättömät ja lopulta Leonard oli ottelun voittaja. Hagler oli ottelun tuloksesta niin shokissa, että päätti uransa siihen.

Legendojen yhteenotto on nähtävissä täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

4) Oscar De La Hoya vs. Felix Sturm, 2004

Oscar De La Hoyalla meni uran aikana päätökset myös toiseen suuntaan, kuten listalta on huomattu, mutta kertaalleen hän selvisi kuin koira veräjästä. Saksalainen Felix Sturm tuli myrskyn lailla De La Hoyan kimppuun ja voitti osumatilastonkin selvästi 234-188, mutta kaikki tuomariäänet kallistuivat De La Hoyan puoleen.

Pääset itse arvostelemaan ottelun kulkua täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

3) Courtney Burton vs. Emanuel Augustus, 2004

Monet jäivät suu ammollaan ihmettelemään, kun kehätuomari nosti Courtney Burtonin käden voittajan merkiksi ilmaan Emanuel Augustusta vastaan. Augustus koki urallaan useita niukkoja tappioita eikä varmasti vähiten omatakaisen ja showtyyppisen nyrkkeilytapansa vuoksi joka ei miellytä kaikkia. Oli miten oli, oli hän tässä ottelussa selkeästi parempi sekä tilastojen että asiantuntijoiden papereissa. Yhden tuomarin merkkaama 99-90 Burtonille on yksi törkeimmistä vääryyksistä nyrkkeilyhistoriassa.

Vai mitä itse olet mieltä? Katso ottelu tästä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

2) Pernell Whitaker vs. Julio Cesar Chavez, 1993

Julio Cesar Chavez lähti otteluun huimalla tilastolla, sillä hän oli voittanut kaikki 87 aikaisempaa otteluaan. Tässä ottelussa Pernell Whitaker oli kuitenkin hallitsevampi osapuoli eikä Chavez pystynyt vastaamaan. Lähes kaikki asiantuntijat – jopa Chavezin kotimaata Meksikoa myöten – olivat sitä mieltä, että Whitaker vei ottelun nimiinsä. Kuitenkin kaikkien yllätykseksi tuomarit päätyivät arvosteluissaan tasapeliin.

Whitakerin ryöstöä pääsee katsomaan täältä.

TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

1) Evander Holyfield vs. Lennox Lewis I, 1999

Lennox Lewis ja Evander Holyfield kohtasivat ensimmäisen kerran MM-ottelussa vuonna 1999 ja koko maailma odotti kaksikon kohtaamista. Ottelu oli varsin yksipuoleinen näytös, jossa Lewis paukutti menemään. Lewis sai osumia lähes yhtä monta kuin Holyfield iski iskuja koko ottelun aikana ja voitti osumat peräti 348-130. Ihmiset olivatkin järkyttyneitä, kun ottelusta tuomittiin lopulta tasapeli. Lewis korjasi virheen kuitenkin myöhemmin uusintaottelussa samana vuonna.

Lewisin tykistys on nähtävissä täältä.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
TOP 10: Nyrkkeilyn kohutuimmat tuomiot

Top 10 -lista

TV-lähetykset

Ti 04.09. 20:50 -21:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

Ti 04.09. 22:25 -22:35

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

Ke 05.09. 00:55 -01:35

UFC Unleashed

Illan pääottelussa ottavat yhteen entiset WEC-sarjan kuninkaat Urijah Faber ja Dominick Cruz. Sitä ennen ottelukuntonsa tarkastavat Sam Stout ja lajin veteraani Yves Edwards.

Ke 05.09. 17:45 -17:55

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

Ke 05.09. 18:00 -18:50 (u)

MM-ralli: Saksa

Kooste koko kisasta.

Ke 05.09. 22:25 -22:35

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

To 06.09. 00:30 -01:10

UFC Unleashed

Kortilla on jälleen kovia matseja ja vielä kovempia ottelijoita. Forrest Griffin ja Maurício Rua kohtaavat Rion illassa. Pääottelussa taistellaan keskisarjan mestaruudesta, kun häkkiin astuvat Yushin Okami ja Anderson Silva.

To 06.09. 01:15 -01:55

UFC Unleashed

UFC-häkissä nähdään tänään todellisia supertähtiä. Raskaassasarjassa otellaan kahdesti, kevyessä raskaassasarjassa kerran. Pääottelussa kohtaavat Brock Lesnar ja Cain Velasquez.

To 06.09. 16:50 -17:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

To 06.09. 19:30 -20:00

Future Cup Rallisprint

Kisakooste Future asfalttisarjan toisesta Oulun kisapäivästä. Kuka lähteekään johtopaikalta viimeiseen kisaviikonloppuun Leville?

To 06.09. 20:00 -20:30

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

To 06.09. 20:30 -21:00

Road Racing SM: Virtasalmi 2

Kooste Road Racingin SM-kauden päättävästä kuudennesta osakilpailusta Virtasalmen Motoparkista.

To 06.09. 22:25 -22:35

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

To 06.09. 22:30 -23:20

UFC Unleashed

Tänään näemme mestaruusotteluiden illan, kun jaossa on UFC:n herruus sekä kevytsarjassa että kevyessä raskaassasarjassa. Frankie Edgar haastaa B.J. Pennin, ja Mauricio Rua Lyoto Machidan.

Pe 07.09. 00:30 -01:15

UFC Unleashed

Luvassa on takuuvarmaa rytinää, kun UFC-häkissä nahistellaan kolmessa eri painoluokassa. Illan pääottelussa kovaiskuinen Diego Nunes toivottaa Kenny Florianin tervetulleeksi höyhensarjaan.

Pe 07.09. 10:55 -12:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 07.09. 12:40 -14:25 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 07.09. 14:25 -14:55 (u)

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

Pe 07.09. 14:55 -16:40

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

Pe 07.09. 17:15 -19:00 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

Pe 07.09. 19:00 -19:30 (u)

Future Cup Rallisprint

Kisakooste Future asfalttisarjan toisesta Oulun kisapäivästä. Kuka lähteekään johtopaikalta viimeiseen kisaviikonloppuun Leville?

Pe 07.09. 22:25 -22:35

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

Pe 07.09. 22:30 -23:20

Fight Sports Knockouts!

USA Tuesday Night Fights-ohjelman parhaista paloista koostettu ohjelma tarjoaa näyttävimmät tyrmäykset vuosikymmenten takaa. Tällä kertaa mukana Oscar De La Hoya uransa alkuvaiheissa, raskassarjan Alex Garcia 207-senttistä Mike Whitea vastaan, 42-veteraani Saoul Mamby vielä elämänsä vedossa, Dedrrick Gainer ja lupaava Lamar Parks.

Pe 07.09. 22:35 -23:05

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 08.09. 00:30 -01:15

UFC Unleashed

Jon Jones puolustaa vyötään aina vaarallista Quinton "Rampage" Jacksonia vastaan. Muissa otteluissa taitotasonsa mittaavat Ryan Bader ja Tito Ortiz sekä Brendan Schaub ja Antônio Nogueira.

La 08.09. 10:50 -11:25

FHRA Power and Speed

2.osakilpailu Tierp Areenalla, Ruotsissa.

La 08.09. 10:55 -11:25

FUTIS+

Jalkapallon erikoisohjelma pitää sisällään hienoimmat maalit ja tärkeimmät tapahtumat Veikkausliigasta ja Euroopan huippuliigoista. Kuningaslajin ajankohtaisiin ilmiöihin ja ihmisiin tutustutaan seurassa, jossa todella tiedetään mistä puhutaan. Tuotanto CANAL+.

La 08.09. 11:25 -11:55 (u)

Future Cup Rallisprint

Kisakooste Future asfalttisarjan toisesta Oulun kisapäivästä. Kuka lähteekään johtopaikalta viimeiseen kisaviikonloppuun Leville?

La 08.09. 11:25 -12:00

FHRA Power and Speed

Suomen mestarit ratkeavat. SM-sarjan 6. ja finaaliosakilpailu Alastarolla, osa 1.

La 08.09. 11:55 -13:10

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Suora lähetys.

La 08.09. 13:10 -14:30 (u)

Formula 1: vapaat harjoitukset

Selostajana Timo Pulkkinen, kommentaattorina Erkki Mustakari.

La 08.09. 13:45 -14:00

Formula 1: viikonloppu Paddockilla

Belgia.

La 08.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 14:30 -14:50

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 14:50 -16:25

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

La 08.09. 16:35 -17:40

GP2: Lauantain kilpailu

Italia

La 08.09. 17:50 -18:15 (u)

Inside Grand Prix: Italia

Italian ennakkoasetelmat.

La 08.09. 18:00 -19:00

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

La 08.09. 18:15 -19:10

GP3: Lauantain kilpailu

Italia

La 08.09. 19:10 -21:00 (u)

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

La 08.09. 19:10 -19:20

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

La 08.09. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

La 08.09. 22:00 -22:30 (u)

Road Racing SM: Virtasalmi 2

Kooste Road Racingin SM-kauden päättävästä kuudennesta osakilpailusta Virtasalmen Motoparkista.

La 08.09. 22:15 -22:30

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

La 08.09. 23:15 -00:05 (u)

Fight Sports Knockouts!

USA Tuesday Night Fights-ohjelman parhaista paloista koostettu ohjelma tarjoaa näyttävimmät tyrmäykset vuosikymmenten takaa. Tällä kertaa mukana Oscar De La Hoya uransa alkuvaiheissa, raskassarjan Alex Garcia 207-senttistä Mike Whitea vastaan, 42-veteraani Saoul Mamby vielä elämänsä vedossa, Dedrrick Gainer ja lupaava Lamar Parks.

Su 09.09. 00:05 -00:50 (u)

UFC Unleashed

Tänään näemme mestaruusotteluiden illan, kun jaossa on UFC:n herruus sekä kevytsarjassa että kevyessä raskaassasarjassa. Frankie Edgar haastaa B.J. Pennin, ja Mauricio Rua Lyoto Machidan.

Su 09.09. 00:50 -01:35

UFC Unleashed

Tällä kertaa UFC-häkissä nähdään peräti viisi raskaansarjan kamppailua. Pääottelua tähdittävät Brock Lesnar ja Alistair Overeem.

Su 09.09. 01:30 -02:00

Formula 1: aika-ajot

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 01:35 -02:20

UFC Unleashed

Vapaaottelufaneja hemmotellaan, kun UFC-häkissä nähdään lajin legenda Matt Hughes kenties uransa viimeisessä taistossa. Illan pääottelussa kohtaavat José Aldo ja Chad Mendes, jotka ratkaisevat höyhensarjan mestaruuden.

Su 09.09. 09:55 -10:50

GP3: Sunnuntain kilpailu

Italia

Su 09.09. 11:30 -12:30

GP2: Sunnuntain kilpailu

Italia

Su 09.09. 12:15 -12:45

Purjehdusta: 49er Grand Prix

7. osakilpailu Turun Ruissalossa.

Su 09.09. 12:40 -13:25

Porsche Supercup

Selostaja Timo Pulkkinen.

Su 09.09. 13:30 -14:00 (u)

Inside Grand Prix

Italian ennakkoasetelmat.

Su 09.09. 13:30 -14:00

Formula 1: Ennakkotunnelmat

Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 14:00 -14:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 14:30 -14:50

Formula 1: Pre Race

Toimittajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 14:50 -17:10

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo. Suora lähetys.

Su 09.09. 17:10 -17:40

Motocross MM: MX3

Iso-Britannia

Su 09.09. 17:40 -18:10

Supermoto MM

Sveitsi

Su 09.09. 18:00 -19:00

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 18:10 -19:00 (u)

Porsche Supercup

Selostaja Timo Pulkkinen.

Su 09.09. 19:00 -21:20 (u)

Formula 1: osakilpailu

Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo.

Su 09.09. 19:10 -19:20

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.

Su 09.09. 19:20 -19:30

Formula 1: Extra

Toimittajana Oskari Saari.

Su 09.09. 22:10 -23:10

Carelia Fight 8

Su 09.09. 22:20 -22:35

Tulosruutu

Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.