SM-liigakausi ei ole käynnistynyt odotetulla tavalla HIFK:lta ja Jokereilta, joiden miehistöä on rokottanut pelikielto- ja loukkaantumissuma.
Avausottelussaan Jokereiden päänahan ottanut HIFK on kärsinyt kaksi perättäistappiota ja tiistaina se sai pahasti pataansa SaiPalta kotihallissaan. Liigajumboksi valahtaneen Jokereiden pistesarake puolestaan näyttää nollaa.
- En jaksa uskoa, että kummassakaan joukkueessa on vielä painettu paniikkinappulaa, eikä tarvitsekaan painaa. Homman nimi kuitenkin on se, että NHL:n työsulku aiheuttaa reagointia. Toimintaa varmasti tulee molemmissa seuroissa lähiaikoina, C Moren jääkiekkoasiantuntija Mika Kortelainen povaa MTV3.fille.
Molemmilta joukkueilta on vielä liuta pelaajia poissa European Trophyn turpakäräjien vuoksi. Myös sairastuvalla on tungosta.
- Jos rosterista kymmenen pelaajaa on poissa, niin eihän se voi olla näkymättä. Lisäksi Jokereilta on ykkös- ja kakkosvalmentaja poissa ja HIFK:lta päävalmentaja. Vielä ei tarvitse tehdä mahdottoman hätiköityjä päätöksiä. Sitten kun runkojätkät vapautuvat pelikielloista, ja jos senkään jälkeen homma ei ala toimia, niin sitten voidaan jo vähän painaa punaista nappia, Kortelainen sanoo.
- Analyysit on tehtävä paljon myöhemmin. Tämä on osittainen syy seuraus -suhde siitä kahakasta ja härdellistä.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.