Rallin MM-sarjan sääntökatsaus

Rallin MM-sarjassa tapahtui kaudella 2011 suuri muutos uuden sukupolven WRC-autoihin siirtymisen myötä. Kaudella 2012 MM-sarjassa ajetaan samanlaisilla WRC-autoilla kuin vuonna 2011.

Kaudella 2011 tulleiden WRC-autojen merkittävin ero edeltäjiinsä nähden on moottorissa: kaksilitraisen vapaasti hengittävän koneen sijaan autoja vauhdittaa 1,6-litrainen turbomoottori. Myös autojen aerodynamiikkaan ja voimansiirtoon sallittiin parannuksia.

Sääntömuutosten tarkoituksena oli laskea kustannuksia ja laskea uusien autonvalmistajien kynnystä liittyä MM-sarjaan. BMW:n omistama Mini tarttui ensimmäisenä syöttiin, ja Volkswagen tulee MM-sarjaan vuonna 2013. Vanhoihin WRC-autoihin verrattuna tehot ja vääntö putosivat hivenen verran, mutta katsojan silmin eroa on mahdotonta huomata.

Kaudella 2012 rallin MM-sarjassa nähdään kaksi rengasvalmistajaa, Michelin ja kiinalainen DMACK. Kussakin osakilpailussa käytettävien renkaiden enimmäismäärää vähennetään asteittain vuodesta 2012 alkaen. Kaudella 2012 WRC-autojen kaikki renkaat (4+1 vararengas) saa vaihtaa seitsemän kertaa kilpailun aikana eli kaikkiaan autokunnalla on käytettävissä 35 rengasta kisaa kohden. Vuonna 2011 WRC-autoilla oli käytössä 48 rengasta kussakin kilpailussa. Kaikki kärkipään tallit käyttävät Michelinin renkaita.

Kaudella 2012 rallin MM-sarjassa ajetaan 13 osakilpailua. Tälläkin kaudella osakilpailut päättyvät ns. Power Stage -erikoiskokeeseen, josta jaetaan MM-pisteitä kolmelle parhaalle kuljettajalle kaavan 3-2-1 mukaan. Kokonaiskilpailusta pisteitä jaetaan edelleen kymmenelle parhaalle kuljettajalle. Jokaisen osakilpailun voittaja saa 25 pistettä, toinen 18 ja kolmas 15. Muille jaetaan pisteitä kaavan 12-10-8-6-4-2-1 mukaan. Jokaisesta MM-osakilpailusta annetaan täydet pisteet, vaikka kilpailu jouduttaisiin keskeyttämään aikaisessa vaiheessa.

Monta eri MM-titteliä

WRC-luokan MM-pisteistä kilpailevat tallit jaetaan kahteen ryhmään: 1) autonvalmistajien tehdastallit (Citroën, Ford ja Mini), joiden on osallistuttava kahdella autolla koko MM-sarjaan ja 2) niin sanotut WRC-tallit, joiden on ajettava yhdellä tai kahdella autolla vähintään 7 rallia (niistä 2 Euroopan ulkopuolella).

Tallien on määrättävä etukäteen jokaiseen ralliin ne kuljettajat, jotka ajavat tallien MM-pisteistä. Sellaiset kuljettajat, joita ei ole nimetty tallien MM-pistetaistoon, eivät voi kerätä tallilleen pisteitä. Eli jos nimeämätön kuljettaja ajaa rallissa toiseksi, ja nimetty kuljettaja kolmanneksi, saa tässä tapauksessa kolmanneksi ajaneen kuljettajan talli toisesta sijasta tulevat 15 pistettä. Tallien pisteet jaetaan talleille kymmenen parhaan nimetyn kuljettajan mukaan seuraavasti: 25, 18, 15, 12, 10, 8, 6, 4, 2, 1.

Myös Super 2000 -autoilla kilpaillaan omasta kuljettajien MM-tittelistä. Super 2000 -luokan MM-sarjassa on mukana 8 osakilpailua (Monte Carlo, Ruotsi, Portugali, Uusi-Seelanti, Suomi, Britannia, Ranska ja Espanja), joista jokaisen kilpailijan on nimettävä etukäteen seitsemän pisteiden keruuta varten. Super 2000 -luokan autonvalmistajien tittelillä on cup-arvo.

Maailmanmestaruudesta ajetaan tälläkin kaudella myös tuotantoautojen (N-ryhmä) sarjassa. Tuotantoautojen MM-sarjaan kuuluu 8 kilpailua (Monte Carlo, Meksiko, Argentiina, Kreikka, Uusi-Seelanti, Saksa, Italia ja Espanja). Kuljettajat saavat kuitenkin kerätä pisteitä vain kuudesta rallista, jotka heidän on nimettävä etukäteen.

Kaudella 2012 ajetaan myös WRC Academy -luokka, jossa kaikilla kuljettajilla on samanlaiset M-Sportin rakentamat Ford Fiesta R2 -autot ja Pirellin renkaat. Kustannukset on pystytty puolittamaan: täyden kauden ajaminen maksaa noin 135 000 euroa. Mestarille on luvassa 500 000 euron palkintopotti, jolla hän voi rahoittaa osallistumisensa seuraavalle MM-kaudelle. WRC-akatemiaan saavat osallistua kuljettajat, jotka ovat syntyneet marraskuun 1986 jälkeen ja jotka eivät ole ajaneet yli seitsemää MM-rallia. Sarjaan kuuluvat Portugalin, Kreikan, Suomen, Saksan, Ranskan ja Espanjan osakilpailut.

Lähtöjärjestyssääntöön muutoksia

Kaudeksi 2012 tehtiin merkittävä muutos sorarallien lähtöjärjestyssääntöön. Aiempina vuosina ajetun testierikoiskokeen sijaan kärkikuljettajat ajavat vapaat harjoitukset ja aika-ajon. Vapaissa harjoituksissa kuljettajat saavat ajaa kaksi kertaa testierikoiskokeen läpi. Vapaiden harjoitusten jälkeen ajetaan aika-ajo, jonka tulosten perusteella kuljettajat pääsevät paremmuusjärjestyksessä valitsemaan lähtöpaikkansa rallin ensimmäisen päivän erikoiskokeille. Seuraaville päiville kärkikuljettajat lähtevät käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Sääntömuutoksella pyritään pääsemään eroon taktikoinnista, joka on ollut paikoin erittäin räikeää sorakilpailuissa.

Ennen jokaista asfalttirallia ajetaan aiempien vuosien tapaan testierikoiskoe. MM-sarjaan rekisteröityneiden tallien kuljettajien on ajettava testi-ek vähintään neljä kertaa. Testi-ek:na käytettävä pätkä voi myös olla osa varsinaisessa rallissa ajettavaa erikoiskoetta. Lähtöjärjestys asfalttirallien erikoiskokeille noudattaa vanhaa kaavaa. Rallin ensimmäisenä ajopäivänä kuljettajien ajojärjestys on MM-tilanteen mukainen siten, että MM-sarjan johtaja lähtee reitille ensimmäisenä. Toisena ja kolmantena ajopäivänä ajojärjestys saadaan rallin edellispäivän päätöstilanteesta (poislukien ajopäivän mahdollisesti päättävä super-ek) siten, että edellispäivän kärkikuljettaja lähtee reitille ensimmäisenä. Lyhyillä super-erikoiskokeilla ajojärjestyksen päättää kisajärjestäjä. Kuljettajat ajavat erikoiskokeet läpi vähintään kahden minuutin lähtöväleillä.

Myös ns. superrallisääntöön on tehty pieni muutos. Kaudella 2012 kukin kilpailujärjestäjä saa itse päättää, saavatko keskeyttäneet autot jatkaa kilpailemista seuraavana ajopäivänä. Kaudella 2012 superrallisääntö on voimassa kaikkialla muualla paitsi Monte Carlo -rallissa.

Rallin tulokset lasketaan ynnäämällä kaikkien erikoiskokeiden ajat yhteen. Jos kuljettaja keskeyttää rallin, saa hän jatkaa ajamista seuraavana ajopäivänä, mikäli auto pystytään korjaamaan ajokuntoon (superrallisääntö, ei voimassa Monte Carlossa). Jokaisesta kesken tai väliin jääneestä erikoiskokeesta kuljettajalle määrätään aika seuraavasti: ek:n nopeimman kuljettajan aika lisättynä 5 minuutilla. Jos keskeytys sattuu ajopäivän viimeisellä ek:lla, määrätään siitä aika seuraavasti: ek:n nopeimman kuljettajan aika lisättynä 10 minuutilla.

Kuljettajat saavat tutustua rallin reittiin kahtena päivänä kilpailuviikolla, normaalisti tiistaina ja keskiviikkona. Tutustumisen aikana tehdään ns. nuotitus, eli kakkoskuljettaja kirjaa muistiin rallin reittiin liittyviä ohjeita, joita hän lukee kuljettajalle erikoiskokeiden aikana. Nuotitus on suoritettava joko tavallisella katuautolla tai N-ryhmän autolla.

Autoja ei saa huoltaa jokaisen erikoiskokeen jälkeen, vaan sallitut huoltoajankohdat on määritetty etukäteen. Ajopäivän alussa on yleensä 15 minuutin huolto, ajopäivän puolivälissä 30 minuutin huolto ja ajopäivän päätteeksi 45 minuutin huolto. Öisin autot ovat parc fermé -huoltokiellossa.

Huoltoalueella tallilla saa olla yhteensä kahdeksan mekaanikkoa, jotka vastaavat molemmista autoista. Etähuollossa sallitaan neljä mekaanikkoa kumpaakin kuljettajaa kohden. Lisäksi kuljettaja ja kakkoskuljettaja saavat auttaa mekaanikkoja.

Kuljettaja saa myöhästyä aikatarkastuspisteeltä maksimissaan 30 minuuttia ennen kuin hänet hylätään kilpailusta. Jokaisesta myöhästymisminuutista rangaistaan 10 sekunnin aikasakolla. Mikäli kuljettaja erehtyy saapumaan aikatarkastuspisteelle liian aikaisin, on aikasakko suurempi: minuutti jokaisesta minuutista.

Varaslähdöstä annetaan ensimmäisellä kerralla 10 sekunnin, toisella kerralla minuutin ja kolmannella kerralla 3 minuutin aikarangaistus.

Kolme moottoria kaudessa

Kauden aikana käytettävien moottorien määrää on rajoitettu. WRC-tallit saavat käyttää kauden aikana korkeintaan kolmea moottoria. Tallit voivat kuitenkin anoa FIA:lta poikkeuslupaa yhden ylimääräisen moottorin käyttöön.

Ylimääräisestä moottorinvaihdosta rangaistaan kuljettajaa viiden minuutin aikasakolla. Myös voimansiirrolle ja monille varaosille on määritelty säännöissä kestovaatimukset.

Tehdastallit saavat käyttää kauden aikana kahdeksaa eri auton runkoa kilpailuissa ja testeissä. Määrän ylittämisestä seuraa viiden minuutin aikasakko.

Testien ajaminen on sallittua Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Italiassa, Portugalissa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa, mutta ei MM-ralleissa käytettävillä tieosuuksilla. Autonvalmistajien tehdastallit (Citroën, Ford ja Mini) saavat testata kauden aikana 42 päivää maksimissaan kymmenessä eri jaksossa, muut WRC-tallit maksimissaan 15 päivää kuuden eri jakson aikana. Lisäksi tallit voivat ilmoittaa FIA:lle yksityisen testipaikan, jolla autoa saa testata ilman rajoituksia.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tallit ja kuskit esittelyssä

Top 10 -lista