Sergio Pérez
Numero kaudella 2012: 15 Synt. 26.1.1990, Guadalajara, Meksiko Pituus: 173 cm Paino: 64 kg Tilastot ennen kautta 2012: 18 GP-kilpailua 14 MM-pistettä
Sergio Pérez toi viime vuonna formula ykkösiin meksikolaisväriä yli 30 vuoden tauon jälkeen. Pérez sai tallipaikan meksikolaistukijoiden avustuksella. Puhelinjätti Telmex on auttanut häntä eteenpäin urallaan.
Pérez muutti Saksaan 15-vuotiaana ja aloitti uransa Keke Rosbergin perustaman Team Rosbergin formula BMW -tallissa 2005. Britannian formula 3 -sarjassa hän kilpaili 2007-2008 lupaavalla menestyksellä. Talven 2008-09 aikana Pérez haki tuntumaa GP2-luokkaan Aasian sarjassa venäläiskuski Vitali Petrovin tallitoverina. Pérez jatkoi seuraavana vuonna uraansa Euroopan GP2-sarjassa. Kaudella 2010 hän voitti viisi GP2-osakilpailua ja sijoittui loppupisteissä toiseksi Pastor Maldonadon jälkeen.
Pérez aloitti F1-uransa vakuuttavasti ajettuaan seitsemänneksi viime kauden avanneessa Australian osakilpailussa. Meksikolaisnuorukainen kuitenkin hylättiin, koska Sauber-autossa oli sääntöjen vastainen takasiipi. Ensimmäiset MM-pisteensä Pérez sai Espanjan GP:n yhdeksännestä tilasta. Debyyttikaudellaan hän sijoittui 16:nneksi.
Nykyään Sveitsissä asusteleva Pérez nimeää suosikkiradoikseen Monacon, Monzan ja Spa-Francorchampsin.
(MTV3)
Uusimmat F1:ssä
- 11.09.2012 22:36 Formula 1 Aaro Vainio siirtyy heti isompiin autoihin
- 11.09.2012 15:13 Formula 1 Kuka korvaisi Hamiltonin? - "Räikkönen olisi ainoa"
- 11.09.2012 15:04 Formula 1 Lotus-pomo odottaa kilpailukyvyn kohenevan
- 11.09.2012 14:20 Formula 1 Vettel: Tulevat radat sopivat meille
- 11.09.2012 13:48 Formula 1 Ferrari-pomo: Vettel ei tehnyt sitä tahallaan
- 11.09.2012 13:12 Formula 1 Ferrari-pomot palaverissa - syntyikö kuljettajapäätös?
- 11.09.2012 12:49 Formula 1 Mersulla testissä suuria uudistuksia
- 10.09.2012 22:23 Formula 1 F1-lehdistökatsaus: Hiljainen haastaja Räikkönen
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.