Pastor Maldonado
Numero kaudella 2012: 18 Synt. 9.3.1985, Maracay, Venezuela Pituus: 173 cm Paino: 68 kg Tilastot ennen kautta 2012: 19 GP-kilpailua 1 MM-piste
Venezuelalainen Pastor Maldonado aloitti kaudella 2011 F1-uransa Williams-tallissa. Maldonadon taivalta formula ykkösiin helpotti Venezuelan valtiollisen öljy-yhtiön PDVSA:n tuki, mutta alemmissa formulaluokissa hän on osoittanut olevansa kelpo rattimies.
Maldonado pääsi testaamaan ensimmäisen kerran F1-autoa jo marraskuussa 2004. Mahdollisuuden tarjosi hänelle Minardi Misanon radalla. Uransa alkuvuodet Maldonado kilpaili Italian Formula Renault- ja F3000-sarjoissa. Kaudeksi 2007 hän sai paikan formula ykkösten ponnahduslautana pidettyyn GP2-sarjaan ja ajoi hienoon voittoon jo kauden neljännessä osakilpailussa Monacon radalla. Solisluun murtuma piti hänet sivussa kauden viimeisistä osakilpailuista.
Kaudella 2008 Maldonado saavutti ainoan GP2-osakilpailuvoittonsa Span radalla. Seuraavana vuonna hän ajoi ART-tallissa Nico Hülkenbergin tallitoverina. Maldonado jäi mestariksi ajaneen Hülkenbergin varjoon ja loppupisteissä kuudenneksi. Vuonna 2010 Maldonado voitti GP2-luokan mestaruuden Rapax-tallissa ja portti formula ykkösiin avautui, kun sponsorirahaa kaivannut Williams-talli pestasi hänet Hülkenbergin paikalle.
Maldonadon ensimmäinen kausi formula ykkösissä ei tuottanut hedelmää Williamsin kilpailukyvyttömällä FW33-autolla. Venezuelalainen sai ainoan MM-pisteensä sijoituttuaan kymmenenneksi Belgian osakilpailussa. Maldonado väläytteli ajoittain vauhtiaan aika-ajoissa, mutta heikot kisasijoitukset eivät riittäneet 19. sijaa parempaan loppupisteissä.
Maldonado on kaikkien aikojen kolmas venezuelalainen formula 1 -kuljettaja. Maan värejä on viimeksi edustanut paremmin vakioautoista tunnettu Johnny Cecotto, joka ajoi 19 GP-kilpailua vuosina 1983-84.
(MTV3)
Uusimmat F1:ssä
- 11.09.2012 22:36 Formula 1 Aaro Vainio siirtyy heti isompiin autoihin
- 11.09.2012 15:13 Formula 1 Kuka korvaisi Hamiltonin? - "Räikkönen olisi ainoa"
- 11.09.2012 15:04 Formula 1 Lotus-pomo odottaa kilpailukyvyn kohenevan
- 11.09.2012 14:20 Formula 1 Vettel: Tulevat radat sopivat meille
- 11.09.2012 13:48 Formula 1 Ferrari-pomo: Vettel ei tehnyt sitä tahallaan
- 11.09.2012 13:12 Formula 1 Ferrari-pomot palaverissa - syntyikö kuljettajapäätös?
- 11.09.2012 12:49 Formula 1 Mersulla testissä suuria uudistuksia
- 10.09.2012 22:23 Formula 1 F1-lehdistökatsaus: Hiljainen haastaja Räikkönen
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.