Koriksen EM-karsinta päättyi voittoon
Suomi kukisti Sveitsin 84-77 (41-40) miesten koripallon EM-karsinnan päätösottelussa Helsingissä tänään. Suomen paikka EM-kisoissa varmistui jo aiemmin.
Petteri Koponen heitti viimeisellä neljänneksellä 16 pistettä pistettä ja käänsi vaikean alun jälkeen henkilökohtaisella panoksellaan ottelun Suomelle.
Suomi oli varmistanut pääsynsä ensi vuoden EM-kisoihin jo ennen tiistain Sveitsi-ottelua, mutta pelissä oli yhä paikka helpommassa arvontakorissa, kun alkulohkopaikkoja jaetaan. Panos tuntui hyydyttäneen Suomen täysin. Ensimmäisen pisteen tekemiseen Suomi tarvitsi melkein 4,5 minuuttia ja ensimmäiseen pelitilannekoriin yli seitsemän minuuttia, kunnes Hanno Möttölä nosti pallon alta koriin.
Teemu Rannikon puuttuminen tuntui kipeästi, sillä heittojyväänsä etsineen Koposen tueksi ei löytynyt toista pelinjohtajaa. Niin Roope Ahonen kuin Antto Nikkarinen pääsivät yrittämään, mutta osoittautuivat erityisesti puolustuksessa kovin köykäisiksi.
Karsintaurakan palkintona oli kuitenkin matka ensi vuoden EM-kisoihin Sloveniaan.
Suomi avasi EM-karsinnat viidellä perättäisellä voitolla, hävisi sitten Puolalle ja Belgialle, mutta voitti karsintojen päätteeksi Sveitsin.
Uusimmat koripallossa
- 17.09.2012 19:21 Urheilu Valmentajalegenda: Susijengi tarvitsee 2-3 pitkää raatoa
- 15.09.2012 15:27 Urheilu Koponen loisti uudessa seurassaan
- 13.09.2012 15:30 Urheilu Valavuori: Korisliitto ei osaa hyödyntää maajoukkueen menestystä
- 12.09.2012 09:52 Urheilu Myös Ruotsi selviytyi koripallon EM-kisoihin
- 12.09.2012 09:45 Urheilu Koponen olisi nauttinut puolustusekspertin tarjoamasta haasteesta
- 12.09.2012 09:45 Urheilu Sveitsiläiskoripalloilija puhui Koposen pysäyttäjästä
- 12.09.2012 09:42 Urheilu Koponen EM-karsintojen lopusta: Tuli jotain löysistymistä
- 12.09.2012 09:42 Urheilu Dettmannilla aihetta juhlaan – pelaaja ei halunnut pahaa makua suuhun
Uusimmat uutiset
- 19.09.2012 00:21 Futis Moisanderin puolustusurakalla synkeä loppu
- 19.09.2012 00:21 Futis Ronaldon kierre puri viimeisellä minuutilla
- 18.09.2012 23:02 Jääkiekko Buffalo-pakki palaa Saksaan
- 18.09.2012 21:50 Futis Lehkosuo ei ollut tyytyväinen pisteeseen
- 18.09.2012 21:49 Jääkiekko Raipelle avausvoitto – katso Ilveksen hurja kiri
- 18.09.2012 21:47 Jääkiekko HIFK-valmentajaa hävetti: "Tämä ei saa toistua"
- 18.09.2012 21:40 Jääkiekko Aarnio ohitti Vehasen jatkoajalla – katso video
- 18.09.2012 21:31 Jääkiekko Kovaltshuk saa jättimäiset tienestit KHL:ssä?
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.