Alonso: Vaarallisin vastustaja ei saanut kiinni
Ferrari-kuljettaja Fernando Alonso lohduttautui Belgian GP:n keskeytyksensä jälkeen sillä, että myös McLarenin Lewis Hamilton keskeytti samaan lähtökolariin.
Alonson etumatka Hamiltoniin säilyi näin 47 pisteessä tämänvuotisessa MM-sarjassa.
– Menetin hieman etuani Vetteliin, Webberiin ja Räikköseen nähden, mutten menettänyt mitään Hamiltoniin, joka, ottaen huomioon kuinka McLaren kulki, on mahdollisesti meidän vaarallisin vastustajamme, Alonso sanoi.
Alonso uskoo, että ilman keskeytystä hän olisi pärjännyt hyvin, sillä Felipe Massan käsissä Ferrari kulki viidennelle sijalle.
– Se mitä tapahtui oli sääli, koska uskon palkintosijan olleen ulottuvillani, etenkin kun näkee, mitä Felipe osoitti radalla. Maksoimme nyt hintaa huonosta onnesta ja onnetar on meille nyt velkaa: katsotaan, mitä loppukauden aikana tapahtuu.
Ensi viikonloppuna F1-sarjaa ajetaan Ferrarin kotiradalla.
– Seuraavaksi menemme Monzaan, Ferrarin kotikisaan. Punaiset ovat perinteisesti aina vahvoja siellä, joten toivotaan mukavaa viikonloppua ja annetaan faneille hurrattavaa ottamalla takaisin osa siitä edusta, jonka menetimme täällä, Alonso suunnitteli.
Uusimmat F1:ssä
- 07.10.2012 14:42 Formula 1 Räikkönen puolustautuu Alonson kritiikiltä
- 07.10.2012 14:56 Formula 1 Tallipäällikkö: Muut kuskit painostavat Grosjeania
- 07.10.2012 14:15 Formula 1 McLarenin animaatio: Robottikuski vastaan Button ja Hamilton
- 07.10.2012 14:00 Formula 1 Webber marssi vihaisena Grosjeanin luokse
- 07.10.2012 12:50 Formula 1 Massa riemuissaan - Ferrari-jatko helpottui
- 07.10.2012 12:27 Formula 1 Red Bull -pomo kyseenalaistaa Grosjeanin aseman
- 07.10.2012 12:06 Formula 1 Webber ryöpyttää Grosjeania - "kahjo, häpeällistä"
- 07.10.2012 11:51 Formula 1 Vettelistä mestarisuosikki Japanissa - katso kuvat
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.