Matias Laine piti toiseksi kovinta vauhtia GP3-sarjan vapaissa harjoituksissa Monzassa perjantaina.
Nopein oli MW Arden tallin sarjaa johtava Mitch Evans ajalla 1.44,477. Laine teki ajan 1.44,520 ja jäi tallikaveristaan vain 0,043 sekuntia. Harjoitusten kolmas oli Lotuksen Aaro Vainio.
- Ajo sujui kyllä hienosti. Ajoin parhaan kierrokseni yksinäni ilman muiden tarjoamaa imua. Auto tuntui olevan hyvissä säädöissä. Tämä oli hyvä alku viikonlopulle ja kaikki on kunnossa lauantain aika-ajoa varten, Laine kertoi.
Monzan pitkillä suorilla toisen auton takana ajava saa suuren edun. Parhaimmillaan huippuvauhtia voi tulla jopa 10-15 km/h lisää. Lauantaiaamun aika-ajossa voidaan nähdä kyttäilyä ajopaikkojen suhteen, kun kaikki hakevat parasta imua suorilla.
- En ajattele imuasiaa erityisemmin. Toisen tarjoamaa apua tulee, jos on tullakseen. Tällä radalla ei välttämättä tarvitse olla eturivissä, jos aikoo voittaa. Kärkeen kuitenkin tähdätään, Laine sanoi.
Sarjan mestaruus on vielä auki ja voitossa on edelleen kiinni kolme kuljettajaa: Evans, Vainio ja Antonio Felix da Costa. Laineella on vielä mahdollisuudet kolmanneksi, jos kaikki onnistuu nappiin.
GP3 Monza aikataulu:
Aika-ajo la 8.9. klo 10
Kisa 1 la 8.9. klo 18.20 - suorana MTV3 MAXilla
Kisa 2 su 9.9. klo 10 - suorana MTV3 MAXilla
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.