Kimi Räikkösen ajo seitsemännestä lähtöruudusta Italian GP:n viidennelle sijalle sai kehuja Lotus-tallin pomoilta.
Lotus-auton vauhti ei ollut erityisen vahvaa Monzan radalla, mutta Räikkönen otti silti hyviä pisteitä, jotka nostivat hänet MM-tilanteessa jo kolmanneksi.
- Emme mielestäni olisi voineet odottaa parempaa tältä viikonlopulta, tallipäällikkö Eric Boullier sanoi.
- Avainasia hyvää MM-sarjasijoitukseen kauden lopussa on saavuttaa aina pisteitä, vaikka viikonloppu olisi vaikea. Kimi toi täsmälleen sitä, mitä halusimme häneltä tänään, ja kolmanneksi nouseminen MM-tilanteessa on oikeutettu palkinto, Boullier jatkoi.
Lotus-tallin ratatoimintojen johtaja Alan Permane kehui Räikkösen suoritusta radalla, jonka suhteen Lotuksella oli etukäteen alhaiset odotukset.
- Emme odottaneet innolla Monzaan tulemista, koska rata ei korosta automme vahvuuksia, joten olemme hyvin iloisia saavutettuamme Kimin kanssa viidennen sijan. Hän ajoi poikkeuksellisen hyvin radalla, jossa tiesimme, että emme ole superkilpailukykyisiä. On fantastista, että hän on noussut kolmannelle sijalle kuljettajien MM-sarjassa ja on vain yhden pisteen päässä toisesta sijasta, Permane ylisti.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.