Felipe Massa väistyi suosiolla tallikaverinsa Fernando Alonson tieltä Italian GP:ssä.
Kisan jälkeen Massa myönsi avoimesti roolinsa tallissa MM-sarjaa johtavan Alonson apumiehenä.
– Minä teen työtä tallille yrittäen auttaa Fernandoa, kuten asian pitäisikin olla. Olen aina tehnyt niin ja teen niin aina, kun se on tarpeellista, Massa totesi.
Kolmannesta ruudusta matkaan lähtenyt Massa ajoi Monzassa neljänneksi. Alonso oli kolmas.
– Olen tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka olin toivonut yltäväni palkintopallille. Kohtasimme odotettua suurempaa renkaiden kulumista, joka oli hyvin erilaista kuin perjantain harjoituksissa. Se oli sääli, sillä renkaiden toimiessa pystyin vastaamaan McLarenien vauhtiin, mutta minun takarenkaani alkoivat menettää suorituskykyään heitä aiemmin, Massa kertoi.
Ferrari-talli oli etukäteen linjannut Italian GP:n Massan kannalta tärkeäksi näyttöpaikaksi, sillä brassikuskin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen.
– En tiedä, muuttaako tämä kisa mitään tulevaisuuteni kannalta, mutta tärkeintä on nyt jatkaa tällä tavalla työskennellen keskittyneesti ja yrittäen tehdä parhaani tallin hyväksi, Massa sanoi.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.