TOP 10: Kautta aikain tyylikkäimmät F1-autot
Tälläkin kaudella F1-ratoja kiertää komeita kiitureita, mutta historian saatossa on nähty todella tyylikkäitä menopelejä. Tällä kertaa listalla on kymmenen F1-historian komeinta autoa.
Tyrrell P34
Tyrrellin P34-autoa voidaan yhtä hyvin pitää yhtenä F1-historian rumimmista, mutta on se samalla myös omalla tavallaan melkoisen tyylikäs. Kuusi rengasta ja lumikola edessä ovat rohkeita vetoja ja ne myös palkitaan tällä listalla. Tyrrell P34 juhli kaksoisvoittoa Ruotsin GP:ssä, joten ei auto ihan mikään susi ollut.
Brabham BT52
BT52 aloitti uuden aikakauden F1-autoissa, kun he suunnittelivat tämän tikkamaisen auton. Sponsorin sinivalkoiset värit olivat myös komean hillityt ja auto oli ennen kaikkea myös nopea.
Arrows A2
Arrows A2:n piti alun perin olla kokonaan siivetön, mutta lopulta siihen iskettiin takasiipi mukaan. Kultaisesta väristä huolimatta auto ei saavuttanut menestystä, mutta esteettisesti auto oli kuitenkin komea. Hieman ufomainen.
Jordan 191
Jordanilla oli usein värikkäitä ja mieleenpainuvia autoja. Vuoden 1991 malli on kuitenkin jäänyt historiaan kaikkein hienoimpana. Gary Andersonin johtamaan suunnitteluryhmään kuului vain kolme ihmistä ja he saivat luotua komean teoksen. Samaisella autolla Michael Schumacher ajoi myös ensimmäisen F1-kilpailunsa.
Ferrari F2007
Ferrari on aina Ferrari. Maranellon punainen ori legendaarinen ja se tunnistetaan kaikkialla maailmassa. Vuosi 2007 oli sille täysosuma, sillä auton suunnittelu onnistui nappiin ja sillä ajettiin myös Kimi Räikkösen toimesta kuljettaja- ja merkkimestaruus. Kun autossa yhdistyvät näyttävyys ja vauhti, on suunnittelija onnistunut työssään.
Lotus 49
Lotuksen yksi vahvuuksista on aina ollut sen väritys ja Lotus 49:n tummanvihreä ja keltainen ovat täysosuma. Eikä auto muutenkaan ole hassumpi, sillä auton vauhti oli myös aivan kärkiluokkaa.
McLaren MP4-20
Adrian Newey oli paineen alla, sillä kaksi edeltävää McLarenia eivät olleet onnistuneita luomuksia. MP4-20 oli kuitenkin komea auto joka kulki Kimi Räikkösen käsittelyssä kovaa. Pienet sivusiivekkeet kuljettajan pään takana toivat kivan pienen lisän auton suorituskyvyn lisäksi myös kilpurin ulkonäköön.
Eagle Weslake T1G
Todellinen herkkupala ja komea auto. Kuskin takana jylläävä moottori ja neljä pitkää pakoputkea tuovat tietynlaista ”äijämäisyyttä” ja etupää näyttäisi kuin kotka olisi syöksymässä saaliinsa kimppuun. Kokonaisuudessaan kyseessä yksi historian kauneimmista autoista.
Mercedes-Benz W196
Komea hopeanuoli on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Auto viiletti myös radalla nuolen lailla, kun Juan Manuel Fangio ja Stirling Moss kiidättivät Mersua radalla. Fangio juhli autolla myös kahta maailmanmestaruutta.
Maserati 250F
Lumoava, tyylikäs, virtaviivainen, aistikas, monivivahteinen. Maserati 250F on kuin erinomainen viini. Upea auto joka jätti, niin radalla kuin tällä listalla, kaikki taakseen. Mersun ohella Fangio ajoi myös tällä autolla maailmanmestaruuteen.
Uusimmat F1:ssä
- 30.09.2012 18:16 Formula 1 Aaro Vainio ylsi pisteille
- 30.09.2012 13:18 Formula 1 F1-mestari: Hamilton oli McLarenilla kuin häkkilintu
- 30.09.2012 12:05 Formula 1 Coulthard: Kansallisuus vaikutti McLarenin kuskivalintaan
- 30.09.2012 11:34 Formula 1 Perez ei ole maksukuski – "Hänelle maksetaan paljon"
- 29.09.2012 18:12 Formula 1 Aaro Vainio ajoi 16:nneksi
- 29.09.2012 14:29 Formula 1 Lotuksen tähtäimessä Ferrarin ohittaminen
- 29.09.2012 14:25 Formula 1 Suzuka kutkuttaa Lotus-pomoa: Kimi on erityislaatuinen eläin
- 29.09.2012 13:48 Formula 1 Ecclestone kauhistui uuden F1-moottorin äänestä
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.