Singapore

Katuradalla ajettava Singaporen GP tuli MM-sarjan ohjelmaan kaudella 2008. Kyseessä oli kautta aikojen ensimmäinen keinovalaistuksessa ajettava F1-osakilpailu. Kilpailu alkaa myös tänä vuonna iltakahdeksalta paikallista aikaa.

F1-sarjan hoviarkkitehdin Hermann Tilken suunnittelema katurata sijaitsee kaupunkivaltiossa Marina Bayn alueella veden äärellä. Miljöö on samankaltainen kuin Monacossa, mutta viisi kilometriä pitkä rata on selvästi nopeampi ja leveämpi. Vastapäivään ajettavalla radalla on yhteensä 24 mutkaa sekä muun muassa kaksi siltaa.

Rata on valaistu niin tehokkaasti, että näkyvyys vastaa olosuhteita päivänvalossa. Kuljettajilta iltakisa on saanut erittäin lämpimän vastaanoton ja myös rata on kerännyt kehuja. Ohittaminen on kuitenkin osoittautunut turhan vaikeaksi, vaikka järjestäjät ovat yrittäneet tehdä rataan pieniä muutoksia. Jotkut kuljettajat ovat myös pitäneet rataa liian pomppuisena.

Maalisuoralla on mittaa noin 500 metriä. Ehkä paras ohituspaikka on ollut Raffles Boulevardin päässä, jossa kuljettajat jarruttavat yli 300 kilometrin tuntinopeudesta vasemmalle kääntyvään mutkaan.

Singapore on Monacon jälkeen hitain rata kalenterissa, mutta toisin kuin Monacossa, ei tätä ole huomioitu kilpailukierrosten määrässä. Niinpä Singaporen kisa on yksi kauden pisimmistä ja voittajan aika painuu lähelle kahden tunnin aikarajaa. Fyysisesti kisa on siis kuljettajille raskas eikä keskittymisvirheisiin ole varaa betonimuurien reunustamalla katuradalla.

Singaporen rata muistetaan Renault-tallin järjestämästä kolarista vuoden 2008 kilpailussa. Nelson Piquet junior ajoi tahallaan ulos mutkassa 17, jotta turva-auto tulisi radalle oikeaan aikaan tallin toisen kuljettajan Fernando Alonson kannalta. Taktiikka toimi ja Alonso ajoi historian ensimmäisen Singaporen GP:n voittoon. Renault-tallin johtohenkilöt saivat ankarat rangaistukset, kun tallista potkut saanut Piquet avasi suunsa ja kertoi totuuden kolarista.

Rataennätys: 1.45,599 (Kimi Räikkönen, Ferrari, 2008)

> Singaporen GP:n nettisivut

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

F1: Topit ja flopit

EmediateAd