Albert Park

Puistomiljöössä sijaitseva Albert Parkin rata on rakennettu tekojärven ympärille varsin lähelle Melbournen keskustaa. Se on osittainen katurata, jonka taustalla näkyy Melbournen pilvenpiirtäjiä. Rata on isännöinyt F1-kisaa vuodesta 1996, mutta samaisessa puistossa ajettiin formuloilla MM-sarjan ulkopuolisen osakilpailun merkeissä jo 1950-luvulla.

- Melbournen Albert Park -rata on siinä mielessä viehättävä paikka, että se sijaitsee keskellä kaunista puistoaluetta. Sinne ihmiset mielellään tulevat seuraamaan kilpailuja, MTV3:n F1-toimittaja Erkki Mustakari sanoo.

11. ja 12. mutkan muodostama nopea shikaani on mielenkiintoinen paikka. Radalla on tiukkoja mutkia, mutta myös kaasu pohjassa ajettavia osuuksia, joiden ansiosta Melbournen radalla saavutetaan kauden neljänneksi suurin keskinopeus. Koska rata on käytössä vain GP-viikonloppuna, on se yleensä viikonlopun alussa likainen eikä pitoa ole kovinkaan runsaasti.

Radalla on erityisen tärkeää, että eturenkaat toimivat hyvin. Renkaiden kulumisen suhteen ei kuitenkaan esiinny suurempia ongelmia. Jarrut sen sijaan joutuvat koville.

Ennen Melbournea Australian GP:tä ajettiin Adelaidessa vuosina 1985-1995. Suomalaisten traagisin muisto Adelaidesta on vuodelta 1995, kun Mika Häkkinen loukkaantui erittäin pahasti ulosajossa. Ilman lääkäreiden nopeaa toimintaa Mika olisi menehtynyt tuossa onnettomuudessa.

Australialainen ratavalvoja sai surmansa Melbournen radalla 2001, kun Ralf Schumacherin ja Jacques Villeneuven kolarin seurauksena autojen osia lensi radan ulkopuolelle. Kuolinsyyntutkijan raportti valmistui helmikuun alussa 2002, ja vasta silloin varmistui, että Melbournessa järjestettäisiin jatkossakin F1-kilpailuja. Radalle lisättiin uusia turva-aitoja.

Australian GP:n järjestämisestä Melbournessa on voimassa sopimus vuoteen 2015 asti. Kilpailu on tehnyt kymmenien miljoonien eurojen taloustappiot viime vuosina.

Kimi Räikkönen soitti mestaruutensa alkutahdit voittamalla Albert Parkin radalla 2007. Myös Häkkinen alusti ensimmäisen mestaruutensa voitolla Melbournessa vuonna 1998.

Rataennätys: 1.24,125 (Michael Schumacher, Ferrari 2004).

> Radan viralliset nettisivut

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

F1: Topit ja flopit

EmediateAd