Povetkin-Klitshko vihdoin toteutumassa? Klitshko ei usko

Aleksandr Povetkin puolusti eilen kolmatta kertaa voitokkaasti nyrkkeilyn raskaansarjan WBA-liiton MM-vyötään. Povetkin murjoi Hasim Rahmania niin rajusti, että hän voitti teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä.

39-vuotias Rahman oli täysi vastaantulija Povetkinille. Juuri kun tuomari keskeytti ottelun, oli myös Rahmanin kulmasta tulossa pyyhe kehään.

Povetkinin näytös herätti jälleen kerran ilmoille kysymyksen, koska Povektin kohtaa suurmestari Vladimir Klitshkon. Klitshko on WBA-liiton "super"-mestari ja Povetkin on "tavallinen" mestari. Klitshko on jahdannut ottelua julkisesti jo pari vuotta, mutta Povetkin on vältellyt kohtaamista. Viitteitä kuitenkin on, että odotettu kohtaaminen tapahtuisi ensi vuoden puolella.

Povetkinin promoottori Chris Meyer sanoi Sports Illustratedille, että hänellä on kirje WBA-liitolta, jossa sanotaan, että liitto haluaa Povetkinin ja Klithskon kohtaavan helmikuun loppuun mennessä.

Klithskon ei tarvitse puolustaa titteliään ennen ensi kesää, sillä hän kohtaa marraskuussa Mariusz Wachin. Klitshkon manageri Bernd Boente kuitenkin sanoo, että Povetkinin kohtaaminen olisi mahdollista. Klitshko ei odotuksia nosta korkealle.

– Vai niin. Missä hän oli aiemmin?, hän vastasi tekstiviestillä Sports Illustratedille.

33-vuotias Povetkin on voittanut ammattilaisuransa kaikki 25 otteluaan.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot