TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

Jääkiekon pudotuspeli ovat tarjonneet tänäkin vuonna yllättäviä hetkiä ja SM-liigan historian saatossa niitä on nähty vielä enemmän. Laitoimme järjestykseen SM-liigan pudotuspelien kymmenen suurinta yllätystä.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

10) 2002-2003 Tapparan mestaruus

Tapparan edellisestä mestaruudesta oli kulunut 14 vuotta ja edelliskausi oli päättynyt finaalitappioon. Runkosarja ei mennyt manselaisilta aivan nappiin kirvesrintojen jäädessä viidenneksi. Puolivälierissä näytti jo tulevan nopea lähtö, kun Blues voitti kaksi ensimmäistä peliä, mutta Tappara nousi rinnalle ja ohi vieden sarjan nimiinsä 4-3. Välierän ratkaisevassa ottelussa se kukisti runkosarjaa hallinneen HPK:n Rinkelinmäellä ja lopulta finaalit se voitti suoraan kolmessa ottelussa.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

9) 2011-2012 HIFK-Jokerit 0-4

HIFK kauteen hallitsevana mestarina ja joukkue esiintyikin vahvasti myös runkosarjassa sijoittuen kolmanneksi jääden niukasti voitosta. Puolivälierissä vastaan asettui paikallisvastustaja Jokerit, jolla oli kalavelkoja maksettavanaan viime vuodelta. Jokerit maksoikin korkojen kera lähettämällä hallitsevat mestarit suoraan 4-0-lukemin kesälomille.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

8) 1979-1980 TPS-Ässät 1-3

TPS oli voittanut runkosarjan ennen HIFK:ta ja kaksikolla oli selvä ero takana tulevaan kaksikkoon Kärppiin ja Ässiin. TPS näytti menevän selvästi kohti finaalia kaatamalla Ässät ensin 6-1 kotonaan, mutta porilaiset sisuuntuivat ja nousivat voittoon. HIFK oli sitten kuitenkin finaaleissa lopulta Ässiä vahvempi.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

7) 2000-2001 Jokerit-Kärpät 2-3

Kärpät oli palannut pitkän tauon jälkeen SM-liigaan ja selvitti tiensä heti playoffseihin. Viimeisenä pudotuspeleihin selviytyneenä joukkueena se sai runkosarjan voittaja ja edelliskauden hopeamitalisti Jokerit vastaansa. Sarjan viimeinen ottelu pelattiin Jokereiden kotijäällä, mutta Kärpät venyi vierasvoittoon ja eteni jatkoon. Seuraavalla kierroksella TPS oli kuitenkin vahvempi.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

6) 1992-1993 Jokerit-Ässät 0-3

Jokerit oli jäänyt runkosarjassa toiseksi vain pisteen TPS:lle hävinneenä ja puolusti edellisvuoden mestaruuttaan. Se lähtikin luottavaisena Ässiä vastaan, mutta toisin kävi. Ässät pyyhki Jokereilla pöytää ja eteni jatkoon suoraan kolmella voitolla. Kaikki ottelut olivat tosin äärimmäisen tiukkoja, sillä ne päättyivät maalin eroihin.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

5) 1997-1998 TPS-Kiekko-Espoo 1-3

1990-luvun menestysjoukkue TPS näytti olevan runkosarjan perusteella matkalla mestaruuteen, kun voitti runkosarjan. Kiekko-Espoo oli sitä vastoin nipinnapin päässyt mukaan pudotuspeleihin. Ennakkoasetelmat eivät espoolaisia haitanneet, vaan Kiekko-Espoo aiheutti jättiyllätyksen. Se oli samalla mestariluotsi Vladimir Jursinovin viimeinen kausi TPS:ssa.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

4) 2005-2006 Ässien hopeamitali

Ässien edellisestä mitalista oli kulunut jo yli 10 vuotta. Pudotuspelien piti olla runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Kärppien juhlaa, mutta porilainen myrsky esti oululaisten suunnitelmat. Ensin Ässät raivasi tieltään Tapparan ja välierissä Kärpät joutui taipumaan Ässien edessä. Patapaitojen paukut olivat kuitenkin menneet välieriin, sillä finaaleissa HPK oli lopulta vahvempi.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

3) 1987-1988 Ilves-Lukko 0-3

Ilves oli kauden suurin ennakkosuosikki ja nappasi myös runkosarjan voiton. Pudotuspeleissä tuli kuitenkin välittömästi lähtö Lukon torjuttua Jarmo Myllyksen (kuva) johdolla Ilveksen kumoon. Yllätystä lisäsi se, että Lukko kaatoi runkosarjan ykköset suoraan kolmessa pelissä.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

2) 2010-2011 Bluesin hopeamitali

Bluesin runkosarja ei mennyt kovinkaan hyvin, mutta se selvitti lopulta tiensä säälipleijareihin. Kärpät kaatui kuitenkin niukasti kahdella jatkoaikavoitolla ja seuraavaksi runkosarjan kakkonen Ässät sai tuta espoolaisten vireen. Välierissä oli runkosarjan voittajan JYP:n vuoro taipua, mutta finaaleissa sitten HIFK oli lopulta parempi.

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

1) 2009-2010 TPS:n mestaruus

TPS:n lähtökohdat kauteen eivät olleet kovin hyvät, sillä joukkueella oli toiseksi pienin budjetti eikä sitä muutenkaan ennakoitu kärkikahinoihin mukaan. TPS pelasi kuitenkin kohtuullisen runkosarjan sijoittuen kuudenneksi ja siten selviten pudotuspeleihin. Puolivälierissä putosi puhtaasti runkosarjan kolmonen Lukko ja välierissä se yllätti runkosarjan voittaja JYP:n. Hurmos oli Turussa niin kova, ettei HPK:sta ollut enää vastusta finaalissa ja näin turkulaiset pääsivät juhlimaan mestaruutta taas pitkästä aikaa.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

TOP 10: SM-liigan pudotuspelien suurimmat yllätykset

Uusimmat SM-liigassa

Uusimmat uutiset

Topit ja flopit