Mainos

Niemelä uskoo Ollin mahdollisuuksiin

19.04.2012 20:52

Mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä Niemelä uskoo, että paluuta tekevällä Harri Ollilla on yhä mahdollisuuksia menestykseen.

- Uskon, että tekniikka ja jo pienenä opittu liikkeen malli on säilynyt melko hyvänä ja hyppäämisen kautta tekniikan saa hyvälle tasolle. Fyysisellä puolella on varmasti hommia kunnon hikoiluun asti.

- Nyt täysi fokus sporttiin, niin kaikki on mahdollista. Huipulle paluuta tai sen aikatauluja on turha lähteä spekuloimaan, tämä päätös aloittaa on nyt ensimmäinen askel.

- Mäkihyppy on kyllä sellainen laji, että ei sitä ole helppo lopettaa. Lentämisen ja kilpailemisen tunnetta jää helposti kaipaamaan. Harrilla on sikäli hyvä tilanne, että iän puolesta paluu on mahdollinen, kommentoi.

Mäkihypyn lajiyhdistys Finnjumping kertoo maajoukkueen tulevan kauden päävalmentajasta lauantaina, eikä Niemelä halua sitä ennen kommentoida pestinsä mahdollista jatkumista tai päättymistä. Sen mies kuitenkin kertoo, että Ollillakin on saumansa maajoukkueeseen.

- Kaikki potentiaaliset, hyvin harjoittelevat ja edistystä haluavat urheilijat ovat tervetulleita. Yrittänyttä ei laiteta vaan tuetaan, ja se pätee myös tässä tapauksessa.

Harri Ollin paluusta uutisoi ensimmäisenä torstaina Ilta-Sanomat.

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 La 30.06. 16:55-17:55 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX Su 01.07. 19:01-19:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: