Inter hukkasi kärkipaikan: "Olen todella pettynyt"

Jalkapallon Veikkausliigan piikkipaikalta keskiviikkoillan ottelukierrokselle lähtenyt FC Inter joutui pettymään vierasottelussaan Jyväskylässä.

Mestaruutta janoava turkulaisjoukkue joutui tyytymään JJK:n vieraana tasapeliin, kun Harjun koleassa illassa sarjapisteet tasattiin numeroin 0-0.

– Olen todella pettynyt tähän tulokseen. Jos noin monta mahdollisuutta saa maalin tekemiseen, pallo pitää saada maaliin, Interin valmentaja Job Dragtsma päätteli.

Inter oli ottelussa dominoivampi osapuoli. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla turkulaiset vyöryttivät hyökkäyksiään väkevästi jyväskyläläismaalille.

Myös toisella puoliajalla Interillä oli loistavia maalipaikkoja. Lähimmäksi pääsi hyökkääjä Mika Ojala, mutta JJK:n maalivahdin Janne Korhosen unelmailta esti turkulaisosumat.

– Vastustajan maalivahti oli hyvä, mutta silti peli olisi pitänyt voittaa, Dragtsma totesi.

Tasapeli oli lopulta kuitenkin ansaittu tulos, sillä myös JJK rakensi muutamia vaarallisia maalitilanteita niissä kuitenkaan onnistumatta.

Tasapelin myötä Inter jakaa sarjan kärkipaikan tasapistein HJK:n kanssa.

Kaikki suosikkilajisi Katsomon MTV3 Sport -paketissa. Lue lisää.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

Top 10 -lista