Sandell lähtee korjaamaan laskuongelmaansa

Alppihiihtäjä Marcus Sandell on saanut lisää itseluottamusta tekemiseensä. Hän tiedostaa viime kauden laskuihin liittyneen suurimman ongelmansa ja lähtee korjaamaan sitä alkavalla kaudella.

Sandellin päälajissa suurpujottelussa siirrytään pidempiin ja kapeampiin suksiin. Kauteen valmistautumiseensa Sandell on kertomansa mukaan "hyvin tyytyväinen".

- Kun meillä on uusia suurpujottelusuksia, on ollut tärkeää löytää toimivia paketteja. Takana on hyviä leirejä, tosi laadukkaita päiviä Sveitsin Zermattissa ja Argentiinan Ushuaiassa. Meillä on ollut hyvin suunniteltu syksy, Itävallan-leirille Hintertuxiin tällä viikolla maajoukkueen mukana suunnannut Sandell virkkoi.

Sandell on tavallistakin varovaisempi ennakoidessaan vauhtiaan suhteessa muihin kauden alussa.

- Varsinkin tänä kautena sitä on vähän vaikea sanoa näiden uusien suurpujottelusuksien myötä. Luulen että olen nopea, mutta sitä ei tiedä miten kovaa muut laskevat, hän pohti.

Eroon ongelmasta

Marcus Sandell sanoo oikeastaan jatkavansa maailmancupissa siitä, mihin jäi viime vuonna. Hän kuitenkin tietää, mitä erityisesti pitää parantaa.

- Yritän saada ensimmäisen palkintopallipaikkani. Päätavoite on se, että olisin jatkuvasti kymmenen parhaan joukossa, ja että saisin tietyn rentouden laskuuni. Minulla isoin ongelma viime vuonna oli se, että aloin yrittää liikaa ja laskin liian suoraan. Tästä pitäisi päästä eroon, Sandell mainitsi MTV3.fille.

- Lähden ihan voittamaan joka kisaa... ovathan ykkönen ja kolmonenkin siinä kymmenen parhaan joukossa, hän täsmensi tavoitteitaan.

25-vuotias Sandell päätti viime kaudella satsaavansa jatkossa täysillä suurpujotteluun. Näin hän välttää mahdolliset menestyskompromissit muiden alppilajien kanssa.

- Suurpujottelu on aika paljonkin edellä muita. Viime vuonna tein sen tiukan päätöksen, että panostan suurpujotteluun, jotta menestyisin siinä parhaalla mahdollisella tavalla. Tulen laskemaan myös supersuurpujottelua, sillä koska se on lähellä suurpujottelua, siitä on aika paljon hyötyä siihen, Sandell selvitti.

Alppihiihdon maailmancupkausi alkaa miesten osalta Itävallan Söldenissä suurpujottelulla 28. lokakuuta.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat alppihiihdossa