Lotus-pomo paljasti: Avauskisa oli hetken vaakalaudalla

Lotus-tallin tekninen johtaja James Allison paljastaa, että tallin osallistuminen F1-kauden avauskisaan Australiassa ei ollut talvitesteissä koettujen ongelmien jälkeen lainkaan varmaa.

Kimi Räikkösen tallitoverin Romain Grosjeanin auton runko petti helmikuun lopulla ajetussa Barcelonan ensimmäisessä testirupeamassa. Kauden alkuun oli tuolloin aikaa enää kolme viikkoa.

- Tapahtumaa seuranneiden 12 tunnin aikana ei ollut selvää, että saisimmeko autoa ylipäätään korjattua avauskisaan mennessä. Testirupeaman menettäminen oli jo sinänsä paha juttu, mutta jääminen pois avauskisasta olisi suistanut meidät todella epätoivoiseen asemaan. Tilanne alkoi palata normaaliksi vasta sen jälkeen, kun olimme ymmärtäneet vian syyn ja löytäneet keinot sen korjaamiseen, kertoi Allison tallin kotisivuilla.

Kauden toistaiseksi kihelmöivimpien hetkien joukkoon Allison laskee Räikkösen ja Grosjeanin tiukan taistelun Unkarin kisassa. Vääntö radan avausmutkassa päättyi suomalaiskuskin eduksi.

- Olin varikkomuurilla tarkkailemassa kierrosaikoja ja telemetriaa. Kuulin radiosta, kun insinöörit viestivät kuljettajilleen, että "nyt joudut taistelemaan tallitoveriasi vastaan". Kuljettajamme ovat kuitenkin järkeviä kavereita, joten en odottanut tilanteen johtavan kyyneliin, Allison kertoi.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat F1:ssä

F1 topit ja flopit

EmediateAd