Jarkko Nieminen eteni helposti Tukholman avoimen tennisturnauksen toiselle kierrokselle kaatamalla Saksan Tobias Kamken suoraan kahdessa erässä 6-3, 6-4.
Avauserässä saksalainen roikkui mukana tilanteeseen 2-2. Tämän jälkeen Nieminen nykäisi nopeasti yhden syötönmurron ja vahvan syöttöpelin turvin 5-2-johtoon ja lopulta erävoittoon.
Toisen erän alussa maailmanlistalla sijalla 68 majaileva saksalainen pisti Niemisen (ATP-39) ahtaalle, mutta suomalainen käänsi 2-4-tappioaseman voittamalla neljä peliä putkeen.
Turnauksessa kahdeksanneksi sijoitettu Nieminen nähdään Tukholman avoimissa jo 13:tta kertaa. Kuninkaallisen tennishallin alustoilla perinteisesti vahvasti pelannut maskulainen on edennyt turnauksessa jo kolmesti finaaliin, viimeksi viime vuonna.
Toiselle kierrokselle revanssin hakuun
Nieminen kohtasi Kamken myös viime vuonna Tukholmassa. Tuolloin suomalainen vei puolivälierän nimiinsä kolmessa erässä. Suomalainen oli ottelun jälkeen tyytyväinen säästyttyään kolmannelta erältä.
– Kamken kanssa ollut tasaisia vääntöjä, ja tiesin että pitää tehdä paljon töitä, Nieminen kertasi ottelun jälkeen
– Ensimmäisessä erässä tein oikeita asioita koko ajan. Toisessa erässä muutama helppo virhe herätti. Tiesin, että pitää petrata, tai muuten tulee suuria vaikeuksia. Sain yhden vaihteen lisää silmään ja ottelun parhaat syötöt vielä loppuun, Nieminen kertasi nousuaan.
Toisella kierroksella Nieminen kohtaa joko Etelä-Afrikan Kevin Andersonin tai Australian Lleyton Hewittin. Kaksikko kohtaa tiistain iltaottelussa.
– Paikat ovat kunnossa ja hyvä fiilis kotikentällä. Nyt olen sisällä kisassa. Kova kohtaaminen tulee joka tapauksessa. Molempia vastaan olen vain hävinnyt, eli revanssia lähden hakemaan, Nieminen totesi.
Turnauksen ykkössijoitettu on tänä vuonna Ranskan Jo-Wilfried Tsonga (ATP-7), ja maailmanlistan 12 kärkinimestä mukana ovat myös Tshekin Tomas Berdych ja Espanjan Nicolas Almagro.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.