Eva Wahlström joutui pelkäämään henkensä puolesta

Kun Eva Wahlström maaliskuussa vei nimiinsä ylemmän höyhensarjan EM-tittelin, samalla toteutui ammattilaisnyrkkeilijän suuri unelma. Tätä varten oli salilla hikoiltu tuhansia tunteja, annettu lajille kaikki mitä annettavissa on.

Voisi luulla, että voiton jälkeen elämä olisi yhtä juhlaa. Toisin kuitenkin kävi.

- No jos mun pitää vastata rehellisesti, niin kyllä mua alkoi ahdistamaan ihan sikana. Olin odottanut, että olisi tosi hyvä fiilis, kun vihdoinkin olin voittanut, mutta siinä kävi oikeastaan päinvastoin. Kaikki olikin vain mustaa ja tyhjää. Mietin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Sen jälkeen menikin oikeastaan vaan alamäkeä, Wahlström muistelee EM-ottelun jälkeistä aikaa.

Wahlström on kärsinyt urallaan lukuisista loukkaantumisista. EM-titteliottelukin oli vaarassa käsivaivojen takia. Heti mestaruusottelun jälkeen kädet operoitiin. Huhtikuussa leikattiin oikea käsi ja toukokuussa siivottiin vasenta kättä.

Käsileikkausten jälkeen olo heikkeni ja Wahlström hakeutui hoitoon.

- Ensin mulla oli tosi kova ja monta viikkoa jatkuva päänsärky. Luulin, että se johtui siitä, kun molemmat kädet oli leikattu, kun en päässyt lyömään ja jännitin käsiä nukkuessani. Kun olo ei parantunut hakeuduin hoitoon ja jouduin verikokeisiin. Hemoglobiini oli laskenut tosi alas.

Sairaalassa Wahlströmillä todettiin olevan kaksi veritulppaa keuhkoissa ja yksi munuaisissa. Suomalaisiskijä oli hengenvaarassa.

- Ihan ensin kun kysyin, että jäänkö henkiin, niin lääkärit sanoivat, että me teemme parhaamme. Sitten kun kysyin, että voinko vielä nyrkkeillä, ne sanoivat, että no et, jos sä et jää henkiin.

Wahlström on paitsi nyrkkeilijä myös pienen pojan äiti.

- Suurin ja tärkein ajatus päässäni oli, että enkö mä saa nähdä mun pojan kasvavan. Mietin miten minun käy, mutta ennen kaikkea mietin, miten pojan käy. Pelotti kyllä ihan sikana. Kyllä sitä mietti, että miten hauras ihmisen elämä onkaan. Totta kai olen tiennyt, että ihminen on kuolevainen, että meillä on vain tämä hetki, mutta ajatus siitä, etten saisi olla pokani kanssa oli kaikista raskainta. Wahlström muistelee.

Wahlströmille annettiin heti liuotushoitoa ja kunto koheni nopeasti. Kahden viikon sairaalassa olon jälkeen hän pääsi kotiin. Nyt reilut kaksi kuukautta myöhemmin hän harjoittelee jo. Wahlström joutuu edelleen syömään verenohennuslääkkeitä ja hän käy verikokeissa vähintään kahdesti viikossa. Vieläkään ei tiedetä mistä veritulpat johtuivat.

- Se on ainakin poissuljettu, että veritulpat olisivat tulleet geneettisistä syistä. Se on tietysti hyvä asia, sillä jos mulla olisi taipumusta sairauteen, niin joutuisin loppuelämäni syömään verenohennuslääkkeitä. Se taas sulkisi kokonaan kamppailulajit pois, eli en voisi enää koskaan nyrkkeillä.

Tositoimissa kehässä Wahlström nähdään aikaisintaan ensi keväänä.

- Takaisin olen vielä tulossa. Mulla on sellainen fiilis, että tulen vielä kovempana kuin aikaisemmin, Eva nauraa. Todennäköisesti menetän tittelin tänä aikana, mutta sille nyt ei voi mitään. Se täytyy sitten vain ottaa takaisin, Wahlström hekottaa.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset