Mainos

Mäkäräisen kritisoima valmentaja: Urheilijankin herättävä

07.03.2012 23:09

Kaisa Mäkäräinen jakoi sapekasta kritiikkiä valmennusjohdon suuntaan, kun takana oli pettymykseen päättynyt normaalimatka Ruhpoldingin MM-kisoissa keskiviikkona.

Mäkäräisen kisan pilasi jo ensimmäinen ampumapaikka ja sen kolme sakkominuuttia.

- Voi olla pientä keskustelua ampumavalmentajan kanssa. Vähän väärää informaatiota mielestäni sain siinä kohdistuksen loppuvaiheessa, Mäkäräinen pohti kisaa edeltänyttä tähtäilyviimeistelyä.

- Meni ohi sieltä, mistä minulle kovasti vakuuteltiin, ettei mene jos tuuli tyyntyy. Niin vain kuitenkin meni.

Joukkueen ampumavalmentaja Mika Haapoja kertoo, että nuo "pienet keskustelut" käytiin illalla. Hän ei täysin ota pelkästään omaan piikkiinsä mönkään mennyttä ammuntaa, mutta myöntää toki virheet.

- Urheilijalla oli tietoa. Pitäisi itse herätä, muistaa katsoa ne viirit (ampumapaikalla) eli huomioida olosuhteet. Se informaatio on sitä, että muistavat katsoa viirit ja tehdä korjauksia.

- Toki osan otan omaan piikkiin. Infoa olisi pitänyt enemmän antaa ladun varteen. Olisi pitänyt seurata tarkemmin.

Harjoitukset oma juttunsa

Mäkäräisen osumaprosentit kisoissa ovat olleet heikkoja (makuu 68, pysty 80, kaikki 74). Analyysien paikka on myöhemmin, mutta osa ongelmista menee pääkopan puolelle.

- Kaisa on erinomainen ampuja. Harjoituksissa. Siellä voi toki ongelmia korjata heti, kisassa taas on tiivis tahti ja vain ne 10 tai 20 laukausta, Haapoja miettii.

- Tänään normaalimatkan kisassa romahduksia tuli muillekin kärkinaisille. Kyllä ne ongelmat ovat näissä kisoissa hyvin pitkälti juuri sitä (henkistä puolta).

Mäkäräisen kisa mönkään ensimmäisellä penkalla

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:55-17:55 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX Su 01.07. 19:01-19:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: