Mainos

Hän on ampumahiihdon ehdoton valtias

Julkaistu 11.03.2012 16:14 (päivitetty 16:36)

Ranskan Martin Fourcade kruunautti itsensä ampumahiihdon tämän hetken kiistattomaksi kuninkaaksi, kun hän otti Ruhpoldingin MM-kisojen kolmannen kultansa.

Kisojen päätöspäivän yhteislähtö oli myös ruotsalaisten juhlaa Björn Ferryn ja Fredrik Lindströmin napatessa himmeämmät mitalit.

Pikakisan ja takaa-ajon maailmanmestari Fourcade ampui kaksi sakkoa, mutta kisan ainoa puhtaan ammunnan mies Ferry kukistui kuitenkin hiihdossa. Ferry jäi lopulta kolme sekuntia voittajalle ja lopussa kovasti kirinyt Lindström 3,4 sekuntia. Mitali oli ensimmäinen henkilökohtainen MM-jalometalli sekä kokeneelle Ferrylle että nuorelle lupaukselle Lindströmille.

Ruotsalaismenestystä täydensi kaksi mitalia kisoissa ottanut Carl Johan Bergman, joka oli kuudes. Lajin draamaa eli jälleen kotiyleisön suosikki Andreas Birnbacher, joka johti ennen viimeistä ammuntaa. Miehelle kuitenkin kävi samoin kuin normaalimatkalla, eli kisan ainoa sakko pudotti hänet mitaleilta neljänneksi.

Suomalaisia ei yhteislähdössä nähty, sillä kehno menestys maailmancupissa ei starttipaikkaa tuonut kenellekään. Suomalaismiesten paras suoritus kisoissa oli Jarkko Kauppisen 42. sija normaalimatkalla.

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:55-17:55 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX Su 01.07. 19:01-19:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: