Mainos

Mäkäräinen putsasi pöydän kauden päätteeksi

01.04.2012 20:38

Kaisa Mäkäräinen putsasi Rovaniemellä ampumahiihdon SM-kisojen palkintopöydän.

Viime vuoden SM-kisoista sairastelun vuoksi poissa ollut Mäkäräinen voitti Ounasvaaralla kolme kultamitalia.

Viimeisin mestaruus tuli sunnuntain yhteislähdössä, jossa kilpasiskot jäivät tasaisesti koko matkan. Maalissa eroa hopealle tulleeseen Mari Laukkaseen oli lähes kolme minuuttia.

- Tämä oli lähinnä kilpailu itseäni vastaan. Yritin ampua mahdollisimman hyvin. Hain sillä haastetta omaan suoritukseeni, Mäkäräinen kertoi.

Aivan nappiin Mäkäräisen osumat eivät menneet, sillä sakkoja kertyi yhteensä kolme, yksi makuulta ja kaksi pystystä.

- Ensimmäiseltä pystypaikalta ampumani sakon jälkeen rupesin liikaa varmistelemaan, ja toiselta pystypaikalta tuli myös huti, kertoi Mäkäräinen, joka kaipaa kesäharjoitteluunsa ampumapuolelle valmennusapua.

Kahdeksanneksi sijoittui Kuikan Kisailijoita edustava Kaisa Varis. Hänen kohtalokseen koituivat 16 sakkokierrosta, neljä kultakin ampumapaikalta.

- Sakkorinki tuli erittäin tutuksi. En ole tehnyt sen kummempia suunnitelmia kuin että kierrän kuntoilumielessä satunnaisia ampumahiihtokisoja, Varis kertoi.

Miesten mestariksi livahti viimeiseltä ampumapaikalta ensimmäisenä matkaan päässyt Ruokolahden Mika Kaljunen.

- Kun näin syrjäsilmällä, että jäljessä tulevat painuivat sakkolenkille, tiesin voittavani, Kaljunen kertasi.

Tuoreen mestarin mielestä 800 kilometrin päästä ei kannata lähteä SM-kisoihin pelkästään osallistumisen vuoksi.

- Voittamaan tänne tultiin, Kaljunen hehkutti.

Ampumahiihdon SM-kilpailut, yhteislähdöt, Rovaniemi

Naiset, 12,5 km:

 1) Kaisa Mäkäräinen    KontiolU  34.01,2 (3 sakkokierrosta)
 2) Mari Laukkanen      Enon KP   +2.53,7 (6)
 3) Annukka Siltakorpi  KurikR    +3.37,6 (3)
 4) Sanna Markkanen     LeppävV   +5.09,3 (6)
 5) Laura Toivanen      KontiolU  +5.32,8 (3)
 6) Tiia-Maria Talvitie JalasjJ   +6.22,4 (2)
 7) Sarianna Repo       KontiolU  +6.34,1 (4)
 8) Kaisa Varis         Kuikan K  +6.36,6 (16)

Miehet, 15 km:

 1) Mika Kaljunen       RuokolR     41.06,3 (3)
 2) Timo Antila         JurvU         +15,2 (6)
 3) Jouni Kinnunen      Lahden HS     +20,2 (3)
 4) Tommi Kärmeniemi    Lemin E       +27,0 (2)
 5) Ville Simola        Kymin KP      +30,1 (3)
 6) Matti Hakala        AhvenistAH    +33,8 (5)
 7) Paavo Puurunen      Kuhmo-Ski   +1.05,3 (4)
 8) Antti Raatikainen   IisalmV     +1.25,7 (6)

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:55-17:55 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX Su 01.07. 19:01-19:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: