Mainos

Suomeen MM-hopeaa nuorten yhdistetyssä

25.02.2012 21:17

Puijon Hiihtoseuraa edustava Ilkka Herola yllätti lauantaina hopeasijallaan nuorten MM-yhdistetyssä Turkissa.

Herola on vasta 16-vuotias, joten hän kilpaili Erzurumissa itseään vanhempien kilpakumppanien seurassa.

- Aikamoinen paukku. Pieni mitalitoivo eli, mutta en osannut odottaa sitä Ilkalta. On sen verran nuori, että pitää nostaa hattua kyllä suoritukselle, nuorten valmentaja Antti Kuisma kehui.

Herola voitti mäkiosuuden ponnistettuaan HS108-mäestä 106,5 metriä. Ladulla norjalainen Öystein Granbu Lien kuroi Herolan kuuden sekunnin etumatkan kiinni ja voitti 10,2 sekunnilla. Kullan lisäksi myös pronssi meni Norjaan, kun Espen Andersen jäi Herolasta kuutisen sekuntia.

Suomalaisten hyvää panosta täydensi Lahden Hiihtoseuran Mikke Leinonen viidennellä sijallaan (22,9 sekuntia kärjestä). Hän nosti sijaansa 5 kilometrin hiihdossa neljällä.

- Kyllä nämä tulokset antavat uskoa junioritoimintaan. Oikeaan suuntaan ollaan menossa, Kuisma arvioi.

Mäkihypyn poikien joukkuekilpailussa Suomi sijoittui seitsemänneksi joukkueella Miika Ylipulli, Juho Ojala, Sebastian Klinga ja Jarkko Määttä. Voiton vei Norja, josta suomalaiset jäivät yli 90 pistettä.

- Tuulikelit vaihtelivat paljon, ja oli huonoa tuuria niissä. Meidän joukkue ei hypännyt omalla tasollaan, tuli alisuorittamisia, sanoi valmentaja Jukka Ylipulli.

Tyttöjen joukkuekilpailuun Suomi ei saanut edustusta, koska Turkissa oli vain kolme suomalaishyppääjää. Neljän hyppääjän kisan vei Japani.

Pitkänen 17:s hiihdossa

Marjaana Pitkänen oli parhaana suomalaisena 17:s maastohiihdon 23-vuotiaiden yhdistelmäkilpailuissa. Miesten yhdistelmäkilpailussa Perttu Hyvärinen oli suomalaisista parhaana 34:s.

Pitkänen hävisi voittoon hiihtäneelle Norjan Martine Ek Hagenille 2.01,0 minuuttia.

- Kokonaisuutena tämä oli parempi hiihto kuin keskiviikon kymppi, Pitkänen kertoi.

Miesten kilpailun voitti Venäjän Raul Shakirzianov.

Suomalaisista Maria Grundvall oli naisten kilvassa 34:s ja Juho Mikkonen miesten kisassa 49:s.

MM-kilpailut päättyvät sunnuntaina maastohiihdon 20-vuotiaiden viesteihin.

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:55-17:55 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX Su 01.07. 19:01-19:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: