Kanadassa pelatut jääkiekon U20 MM-kisat päättyivät torstaina Suomen kannalta pettymykseen, kun lopulta luu vain jäi käteen. Kokonaisuudessaan nuorten Leijonien esitykset olivat kuitenkin positiivisia ja listasimme kisojen 10 parasta suomalaisonnistujaa.
10) Ville Pokka
Ville Pokka oli ehkäpä joukkueen positiivin yllättäjä. Tehot 1+3 ja tehotilastossa +3 ovat puolustajalle hyvä suoritus. Pokka hoiti siinä ohessa myös tärkeimmän tonttinsa kiitettävästi. 17-vuotias Kärppä-pakki pelasi ikäisekseen kypsästi ja rauhallisesti ja nämä olivat hänelle todelliset läpimurtokisat.
9) Roope Hämäläinen
Hämäläinen johti Suomen terhakkaa neloskenttää. Ei virheitä, vaan hoiti oman tonttinsa vähintään odotusten mukaisesti. Ylipäätään nelonen oli todella hyvä, vaikka vastuu jäikin melko pieneksi.
8) Markus Granlund
Nuoremman Granlundin kohdalla odotukset eivät olleet aivan yhtä korkealla kuin Mikaelin. Markus kuitenkin pelasi mukiinmenevät kisat, vaikka aivan huippusuoritukseen ei yltänytkään. Tulevaisuudessa häneltä on kuitenkin odotettavissa vielä paljon enemmän.
7) Sasha Barkov
Nuoreen hyökkääjälahjakkuuteen ladattiin ehkä kohtuuttoman isot odotukset, mutta 16-vuotias osoitti pystyvänsä hallitsemaan odotuksia. Vaikka Tapparan mieheltä ei mitään huippukisoja nähtykään, täytti hän paikkansa erinomaisesti ja hän väläytti ajoittain sitä mitä tulevaisuudessa on luvassa.
6) Teemu Pulkkinen
Pulkkiselta odotettiin ennen kisoja ja hän vastasi mukavasti huutoon, vaikka paikkoja oli toki myös lisämaalien tekoon. Maalipörssissä kolmas paikka kuudella maalilla ja kisojen pistepörssissä viides sija ovat hyvä suoritus. Toki maaleista neljä syntyi Tanskaa vastaan, eli isoissa otteluissa tehot jäivät uupumaan. Puolustuspelaaminen ei ole koskaan ollut Pulkkisen vahvuus, mutta Kanadassa hän raatoi kiitettävästi myös toiseen suuntaan.
5) Miikka Salomäki
Kärppä-hyökkääjä oli Suomen fyysisen pelin ykkönen koko turnauksessa. Vihkoon menneen avauspelin jälkeen nosti tasoaan huimasti ja oli joukkueen johtavia pelaajia. Tehoja olisi voinut tulla enemmänkin, mutta Salomäen kaltaisen pelaajan kohdalla pisteet eivät kerro koko totuutta.
4) Jani Hakanpää
Hakanpää oli tietyllä tapaa puolustuksen johtohahmo, erityisesti Olli Määtän loukkaantumisen jälkeen. Virheitä sattui, mutta ei jähmettynyt niistä vaan uskalsi pelata rohkeaa kiekollista peliä jatkossakin. Se on pelimiehen merkki. Isokokoisena hoiti fyysisen pelaamisen mallikkaasti.
3) Joel Armia
Armia nousi siihen rooliin mihin häntä odotettiinkin. Vaisun Kanada-pelin jälkeen Armia pääsi vauhtiin hieman onnekkaasti USA:ta vastaan ja oli siitä lähtien Suomen parhaimpia hyökkääjiä. Hyvällä maalintekijällä on aina vähän onnea mukana ja Armiallakin sitä oli sopivassa suhteessa. Viisi maalia ovat hyvä suoritus ja Armia onnistui vielä lisäksi rankkarilaukauksissa Ruotsia vastaan.
2) Sami Aittokallio
Aittokallio tuli maalinsuulle murheellisen Kanada-ottelun jälkeen ja toi toivottua varmuutta ja rauhallisuutta putkien väliin. Aittokallio pelasi erinomaiset USA, Tshekki ja Ruotsi-ottelut, vaikka mokasikin sillä tärkeimmällä hetkellä vain pari minuuttia ennen loppua. Ilman Aittokallion torjuntoja, Suomi ei olisi edes ollut taistelemassa viime hetkillä finaalipaikasta.
1) Mikael Granlund
Pudotus kiekkojumalan tuolilta on kova, mutta vaikka Granlundin rankkariveivi jäi tällä kertaa torsoksi, oli kapteeni joukkueen ehdoton ykköspelaaja ja koko kisojen parhaimpia hyökkääjiä. Johti joukkoja kapteenin lailla, mutta Ruotsia vastaan hänkin osoitti olevansa vain ihminen.
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.