Montreal

Sekä fanien että kuljettajien keskuudessa suosittu Kanadan GP palasi kaudella 2010 F1-sarjan ohjelmaan yhden välivuoden jälkeen. Erimielisyydet kilpailun järjestämisoikeuksista maksettavasta summasta pudottivat GP:n kauden 2009 kilpailukalenterista. Uusi sopimus Bernie Ecclestonen FOM-yhtiön kanssa kattaa vuodet 2010-2014.

Ensimmäiset Kanadan GP:t ajettiin Mosport Parkissa ja Mont-Tremblantissa, mutta vuodesta 1978 lähtien kilpailu on ajettu Montrealissa. Roger Peartin suunnitteleman radan rakentaminen aloitettiin vuonna 1977, kun Kanadan ranskankielinen väestönosa halusi GP:n Quebeciin samoilta seuduilta kotoisin olleen tähtikuljettaja Gilles Villeneuven nostattaman formulakuumeen takia. Radalle löytyi paikka keskustan edustalla olevalta Notre-Damen saarelta. Saari oli toiminut Montrealin olympialaisten 1976 soutukisojen näyttämönä. Samalla paikalla järjestettiin myös vuoden 1967 maailmannäyttely.

Kyseessä ei ole varsinainen katurata siinä mielessä, että se on aikanaan rakennettu Notre-Damen saarelle varta vasten formula ykkösiä varten. Rata on myös suljettu autoliikenteeltä, mutta kisaviikonlopun ulkopuolella sitä pääsee kiertämään kävellen, pyöräillen tai vaikkapa rullaluistellen. Alue on suosittu virkistyspaikka metropolin asukkaiden keskuudessa. Toisaalta katuradan piirteitäkin Montrealissa on: sitä käytetään ainoastaan kisaviikonloppuisin ja reunavallit ovat monessa paikassa lähellä, minkä moni huippukuljettaja on saanut kokea karvaalla tavalla.

Rata nimettiin vuonna 1982 menehtyneen formulatähden kunniaksi Gilles Villeneuve -radaksi. Yhtenä kaikkien aikojen nopeimmista kuljettajista pidetty Villeneuve voitti radan esikois-GP:n vuonna 1978. Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve ei koskaan kyennyt voittoon isänsä mukaan nimetyllä radalla.

Montrealissa koettiin suuri voitonjuhla vuonna 1995, jolloin ihmiset riemastuivat Jean Alesin uran ensimmäisestä ja ainoaksi jääneestä voitosta niin paljon, että ryntäsivät radalle juhlimaan. Kanadalaisyleisön riemua lisäsi eittämättä se, että ranskalainen Alesi voitti Gilles Villeneuven mukaan nimetyllä radalla ajamalla Ferraria numero 27, jonka juuri Gilles oli tehnyt legendaariseksi. Alesin ajamaa voittoa on kuvailtu modernin F1-historian suosituimmaksi. Se tuli hänen syntymäpäivänään uran 91. GP-kisassa.

Varikkosuoraa edeltävä muuri sai nimekseen mestarien muuri vuoden 1999 GP:ssä, kun kolme maailmanmestaria (Jacques Villeneuve, Michael Schumacher ja Damon Hill) päätti kisansa samaan paikkaan. Kilpailun voittoon ajoi Mika Häkkinen. Kimi Räikkösen voittoa juhlittiin Montrealissa 2005.

Montrealin radan pitkien suorien päässä odottavat hitaat mutkat, joten rata on kauden kovin testi autojen jarruille. Katsojan kannalta hyvä paikka on pääsuoran varrella sijaitseva pääkatsomo, josta näkee tapahtumarikkaat mutkat kierroksen alussa.

Radalle eksyy usein murmeleita, vaikka kaupungin viranomaiset yrittävät ennen kisaviikonloppua vangita saarelta mahdollisimman suuren määrän eläimiä ja siirtää ne läheiselle Sainte-Hélènen saarelle.

Montrealissa ajetuissa F1-kilpailuissa on sattunut yksi kuolemantapaus. Riccardo Paletti kuoli vuoden 1982 GP:n lähtökolarissa. Vuoden 1997 kilpailussa Olivier Panis mursi molemmat jalkansa. Robert Kubica oli vuonna 2007 hurjassa ulosajossa, mutta selvisi vammoitta.

Montrealin radalla on järjestetty myös Champ Car- ja NASCAR-luokkien kilpailuja.

Rataennätys: 1.13,622 (Rubens Barrichello, Ferrari, 2004)

> Radan viralliset nettisivut

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

F1: Topit ja flopit

EmediateAd