Ennen marraskuun maaottelutaukoa vuorossa on vielä kuusi tulista SM-liigaottelua. Lauantai-illan yksi mielenkiintoisimmista taistoista on KalPa-HIFK.
Perjantain ohjelmassa on kaksi SM-liigataistoa. Jyväskylässä kohtaavat kevään finaalijoukkueet JYP ja Pelicans. Kumpikin on esiintynyt viime aikoina alavireisesti.
Torstai-illan yksi mielenkiintoisimmista SM-liigapeleistä on Tappara-KalPa. Kotijoukkueen paidassa debytoi NHL-mies Jannik Hansen. KalPa puolestaan hakee Tapparasta jo kauden kolmatta voittoa.
Keskiviikon ainoa SM-liigaottelu pelataan Espoossa, kun Blues saa vieraakseen Ässät. Kumpikin joukkue on kerännyt viimeisiltä kierroksilta pisteitä niukanlaisesti, joten voitosta käydään tiukka taistelu.
SM-liigassa alkaa viimeinen rutistus ennen ensi viikon maajoukkuetaukoa. Tiistai-illan yksi mielenkiintoisimmista taistoista käydään Helsingissä, sillä HIFK-JYP on kotijoukkueen 115-vuotisjuhlapeli.
SM-liiga jatkuu kiivastahtisena ja lauantaina mitellään kuusi ottelua. Oulussa sarjakolmonen Kärpät saa vieraakseen Lukon, joka keikkuu kuntopuntarin kärkisijoilla.
Perjantain ohjelmassa on kolme SM-liigataistoa. Tampereella kaukaloon hyppää kaksi debytanttia, kun Tappara ja HPK esittelevät uudet NHL-vahvistuksensa.
Tänään kiekkojännäreiden katseet kääntyvät kohti Turkua. Leijona-kapteeni Mikko Koivu palaa pitkän tauon jälkeen TPS-paitaan, kun vieraaksi saapuu sarjajumbo Ilves.
Blues-Jokerit on päivän ainoa ottelu SM-liigassa. Kotijoukkue sai eilen poikki neljän ottelun tappioputken, kun taas Jokerit on napsinut pisteitä kahdeksasta viime ottelusta.
Tiistain ohjelmassa on kolme SM-liigataistoa. Helsingissä on mielenkiintoinen ottelu, kun viime keväänä välierissä kohdanneet Jokerit ja JYP ottavat toisistaan mittaa.
Ennakko: Nouseeko KalPa jaloilleen?
Ennakko: Viime kevään finalistit kohtaavat Jyväskylässä
Ennakko: Vancouver-hyökkääjä Tapparan tehokenttään
Ennakko: Jatkaako Ässät Bluesin alamäkeä?
Ennakko: Jatkuuko HIFK:n konttaus?
Ennakko: Vireeseen päässyt Lukko haastamaan Kärppiä
Ennakko: Tampereella debytoi kaksi NHL-miestä
Ennakko: Mikko Koivu itseoikeutetusti TPS:n ykköskenttään
Ennakko: Blues katkaisemaan Jokereiden pisteputkea
Ennakko: Kevään kuuma välieräpari kohtaa jälleen
Ennakko: Lauantai-illan herkkupalana HIFK-Pelicans
Ennakko: NHL-mies TPS:n ykkösketjuun
Ennakko: Pystyykö Ässät pysäyttämään pörssikärjen?
Ennakko: SM-liigassa huippujännittävä kärkikamppailu
Ennakko: SM-liigassa jälleen täysi hönkä
Ennakko: Oulussa debytoi kaksi NHL-ammattilaista
Ennakko: Tappara yrittää murtaa Bluesin kotitaian
Ennakko: HIFK isännöi HPK:ta
Ennakko: Kiusaako Lukko Jokereita?
Ennakko: Joko TPS onnistuu?
Ennakko: Jatkuuko JYPin huima pisteputki?
Ennakko: Kuittaako Jokerit HIFK:lle kauden avauksen?
Ennakko: Porin illassa laidat ryskyvät
Ennakko: Jatkuuko SM-liigan pörssikärjen pistetehtailu?
Ennakko: NHL-tähtipakki debytoi Jokereissa
Ennakko: Ässät haastaa vieraissa sarjakärjen
Ennakko: Nouseeko Pelicans siivilleen?
Ennakko: NHL-tähdellä vahvistunut Jokerit kohtaa sarjakärjen
Ennakko: NHL-mies Jesse Joensuu palaa Ässä-paitaan
Ennakko: Sarjajumbo Jokerit hakee avausvoittoaan
Ennakko: Onko SaiPasta Bluesin tehoduon pysäyttäjäksi?
Ennakko: Sytyttääkö NHL-apu Jokinen Kärpät avausvoittoon?
Ennakko: Joko Ilves raapii avausvoiton?
Ennakko: JYP isännöi vajaamiehistä Kärppä-laumaa
Ennakko: Länsirannikolla tiukka paikallisottelu
Ennakko: SM-liiga pärähtää käyntiin paikalliskierroksella
Ennakko: Pystyykö junnuvahti estämään JYPin mestaruusjuhlat?
Ennakko: Ottaako JYP Pelicansista niskalenkin?
Ennakko: SM-liigan finaalien kolmas koitos
Ennakko: SM-liigan pronssimatsi - kumpi jaksaa innostua?
Ennakko: Ottaako Pelicans kannuun toisen kiinnityksen?
Ennakko: SM-liigan huipennuksen ensimmäinen osa
Ennakko: Rynniikö Pelicans finaaleihin?
Ennakko: Jokerit veitsi kurkulla
Ennakko: Jokerit tukalassa paikassa
Ennakko: Tasoittaako Blues puntit?
Ennakko: SM-liigan tuliset välierät käyntiin
Ennakko: SM-liigassa ratkaisuottelut – kuka ottaa sankarinviitan?
Ennakko: Kapanen palaa - kestääkö Bluesin hurmos?
Ennakko: Katkaiseeko Kärpät pelikaanien siivet?
Ennakko: Koituuko KalPa-torjuja taas Bluesin turmioksi?
Ennakko: Laittaako Jokerit HIFK:n kesälomalle?
Ennakko: Pärjääkö Pelicans ilman ykkösvahtiaan?
Ennakko: SM-liigan puolivälierissä pakkovoiton makua
Ennakko: Katseet kääntyvät Helsingin paikalliseen
Ennakko: Blues tai Lukko kesälaitumille
Ennakko: Lukko kotonaan veitsi kurkulla
Ennakko: SM-liigan pudotuspelit käyntiin
Ennakko: Runkosarjassa jännittävä loppuhuipennus
Ennakko: Joko playoff-paikat ratkeavat?
Ennakko: Katkeaako Pelicansin lento petojen käsittelyssä?
Ennakko: Illalla Porissa porisee
Ennakko: Helsingissä jaossa isot pisteet
Ennakko: SM-liigassa täysi rähinä
Ennakko: Kuopiossa jaossa kärkipaikka
Ennakko: Jatkuuko Jokereiden voittokulku?
Ennakko: Onko TPS:stä Kärppien kaatajaksi?
Ennakko: Jatkuuko KalPan konttaus?
Ennakko: Illan kierroksella kovat piipussa
Ennakko: Porissa kuuma kärkitaisto
Ennakko: Taisto pudotuspeliasemista kiihtyy
Ennakko: Pelicans haastaa tulikuuman SaiPan
Ennakko: Blues isännöi sarjakärkeä
Ennakko: Jatkuuko HIFK:n hirmuvire?
Ennakko: Panokset kasvavat SM-liigassa
Ennakko: Jokerit isännöi sarjakärkeä
Ennakko: Tampereella kovat piipussa
Ennakko: Talviklassikko kerää huomion
Ennakko: Ässillä näytön paikka
Ennakko: Jatkuuko SaiPan komea putki?
Ennakko: Ilves ja HPK tiukassa jumbofinaalissa
Ennakko: Illan huippupeli mitellään Lahdessa
Ennakko: SM-liigassa eletään ratkaisuhetkiä
Ennakko: Joko TPS onnistuu KalPan kaadossa?
Ennakko: Jatkuuko HPK:n konttaus?
Ennakko: Tasausotteluissa maksellaan kalavelkoja
Ennakko: Ilves pakkoraossa paikallispelissä
Ennakko: Onko Bluesista vastusta Jokereille?
Ennakko: SM-liigan kuumimmat kohtaavat Oulussa
Ennakko: Länsirannikolla kuuma derby
Ennakko: Kierroksen huippuotteluna KalPa-Pelicans
Ennakko: Siipirikkoinen Blues haastaa HIFK:n
Ennakko: Ässät isännöi sarjajumboa
Ennakko: Palaako Pelicans tasolleen?
Ennakko: Saavatko ritarit Lukon auki?
Ennakko: Joko HIFK:sta on Ässien kaatajaksi?
Ennakko: Toipuuko Ässät nöyryytyksestä?
Ennakko: Jokerit-SaiPa saattelee SM-liigan joulutauolle
Ennakko: Syyskauden huipennus Kuopiossa
Ennakko: SM-liigassa täysi perjantaikierros
Ennakko: Pedot kohtaavat Tampereella
Ennakko: Stadin herruustaiston neljäs osa
Ennakko: Lauantain huippuotteluna Pelicans-KalPa
Ennakko: Nousukuntoiset TPS ja Kärpät kohtaavat Turussa
Ennakko: HPK haastaa HIFK:n petoluolassa
Ennakko: Kuopiossa Väli-Suomen herruustaisto
Ennakko: Kestääkö HIFK:n taika?
Ennakko: Jyväskylässä luvassa perjantai-illan huumaa
Ennakko: Katkeaako HPK:n voittokulku?
Ennakko: Laittaako Pelicans patapaidat ojennukseen?
Ennakko: KalPa ja Blues huippukamppailussa
Ennakko: Onko Ilveksestä Ässien pysäyttäjäksi?
Ennakko: Blues ja HIFK iskevät yhteen
Ennakko: Illan herkkupalana Jokerit-Ässät
Ennakko: SM-liiga palaa maaottelutauolta
Ennakko: Blues-Jokerit vie SM-liigan tauolle
Ennakko: Oulussa pyritään voittojen tielle
Ennakko: Tappara ja Lukko vuoroin vieraissa
Ennakko: Porissa kuuma kärkikamppailu
Ennakko: Nouseeko Ilves suosta?
Ennakko: Jatkuuko Ässien kompurointi?
Ennakko: Nouseeko Pelicans kärkeen?
Ennakko: Blues haastaa sarjakärjen
Ennakko: Pysäyttääkö nuori SaiPa-veskari HPK:n?
Ennakko: Saako Blues revanssin turkulaisista?
Ennakko: Nouseeko Ilves jaloilleen?
Ennakko: Jatkuuko KalPan voittoputki?
Ennakko: Helsingin derby, osa III
Ennakko: Turussa vastakkain lätkäjätkät Virta ja Dufva
Ennakko: Kierroksen herkkupalana Jokerit-Pelicans
Ennakko: HIFK hakee revanssia KalPasta
Ennakko: Tappara aikoo nylkeä Kärpät
Ennakko: Ottaako Jokerit niskalenkin HIFK:sta?
Ennakko: Valtaako Pelicans piikkipaikan?
Ennakko: Onko Hippoksella hyvä meininki?
Ennakko: HPK haastaa nousukuntoisen KalPan
Ennakko: Johdattaako Lintner SaiPan voittoon?
Ennakko: Katkaiseeko KalPa pelikaanien siivet?
Ennakko: Syventääkö Ässät HIFK:n alakierrettä?
Ennakko: Jatkaako Jokerit Ilveksen alamäkeä?
Ennakko: Nouseeko JYP jumbosijalta?
Ennakko: Nouseeko Kärpät liigakärkeen?
Ennakko: Turussa pelataan kovilla panoksilla
Ennakko: Jatkuuko Pelicansin lento?
Ennakko: Katkeaako HPK:n maaliton putki?
Ennakko: Möyhentääkö HIFK Tapparan?
Ennakko: Ajautuuko JYP syöksykierteeseen?
Ennakko: Kierroksen kärkimatsi Oulussa
Red Bull -kuski ilahtui testivauhdistaan
Kubica ajaa kaksi kisaa Citroenin WRC-tykillä
Barcan-tappajalle ylistystä: "Seuran historiankirjoihin"
Williams tyrmää Chisoran temput - "Se olisi viimeinen päiväsi"
NHL-kiistan kova selvitys jatkuu – "Tätä olemme halunneet koko ajan"
MTV MEDIA erittäin tyytyväinen MM-projektiinsa
MM-kisojen parhaita paloja - katso
Jarkko Nieminen tähyää uuteen maanosaan
Valovoimaisin alppitähti ei lähde Leville
Tuoreet ME-miehet haastavat Boltin