Sakhir
Sakhirin rata saarivaltio Bahrainin suurimmalla saarella isännöi historiansa ensimmäistä GP-kisaa heti valmistumisensa jälkeen huhtikuussa 2004. Satoja miljoonia euroja maksanut rata on formula ykkösten hoviarkkitehdin Hermann Tilken käsialaa, mutta ei ehkä lukeudu hänen onnistuneimpiin luomuksiinsa. Rata sijaitsee 30 kilometrin päässä pääkaupunki Manamasta.
Vuonna 2010 radan pituutta venytettiin 5,412 kilometristä 6,299 kilometriin. Tämä tehtiin ajamalla ylimääräinen lenkki nelosmutkan jälkeen. Myöhemmin rata kuitenkin palautettiin alkuperäiseen muotoonsa.
Sakhirin radan lähtö- ja maalisuora on pitkä, yli kilometrin mittainen. Jarrut ovat radalla varsin kovilla. Myös renkaiden kuluminen on otettava huomioon Bahrainissa ajettaessa. Aavikolta kulkeutuu lisäksi tuulen mukana hiekkaa radalle.
Sakhirin radan laajat asfaltoidut turva-alueet antavat kuljettajille anteeksi pienet ja vähän isommatkin virheet. Hiekkaa ei turva-alueilla ole, vaan ne on maalattu aavikon värisiksi.
Bahrainin radasta voidaan muokata useita erilaisia versioita sen mukaan, minkälaisilla välineillä siellä halutaan kilpailla. Rataversioiden joukosta löytyy mm. 1,2 kilometrin mittainen kiihdytysautosuora sekä 2,5 kilometrin mittainen ovaalirata.
Bahrainin GP:n piti avata F1-kausi 2011, mutta maassa vallinneiden levottomuuksien vuoksi kilpailua lykättiin. Kesäkuussa FIA ilmoitti, että kilpailu ajetaan 30. lokakuuta. Kaksi päivää myöhemmin kisajärjestäjät päättivät kuitenkin perua koko kilpailun, koska tallit olivat edelleen huolissaan Bahrainin tilanteesta.
Rataennätys: 1.30,252 (Michael Schumacher, Ferrari, 2004).
Kaikki suosikkilajisi Katsomon MTV3 Sport -paketissa. Lue lisää.
Uusimmat F1:ssä
- 16.01.2013 07:03 Formula 1 Bottas sai rohkaisevia tietoja Williams-autostaan
- 15.01.2013 21:04 Formula 1 Bottas aikoo päätyyn asti ja F1-mestariksi
- 15.01.2013 20:22 Formula 1 Kovalainen vastaa saamaansa kritiikkiin - "Ei vaikuta neuvotteluihin"
- 15.01.2013 19:08 Formula 1 Aaro Vainiolla ratkaisujen aika - jättääkö Todtin?
- 15.01.2013 16:25 Formula 1 Senna: Tulevaisuus edelleen avoin
- 15.01.2013 16:12 Formula 1 Ecclestone puntaroi yhä Saksan GP:n kohtaloa
- 15.01.2013 13:03 Formula 1 Ex-tallipomo: Halusin Kimin meille
- 14.01.2013 14:10 Formula 1 Williams-pomo managerin tehtävistä: Epäkiitollinen työ
Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.