Monet todistivat kuulleensa avunhuutoja Niittykatu 1:n kulmilla helmikuun 24. päivän vastaisena yönä 1892. Vasta myöhemmin selvisi, ettei lehtori Nantti Sainio ollut kuollut "aiwojenhalwaukseen", vaan myrkytykseen.
Sainion myrkytystapauksesta tuli Hämeenlinnaa kuohuttanut keskustelunaihe kuukausien ajaksi.
Hämeen Sanomat seurasi "salaperäisen ja mieliä jännittäwän" jutun kuulusteluja ja murhaoikeidenkäyntejä viikko viikolta.
Niittykatu 1:n korttelissa tehtiin jopa akustisia kokeita, joissa pyrittiin selvittämään, olisiko lehtorin tuskanhuuto voinut kuulua naapuriin vai ei.
Huhut vaimon huikentelevaisuudesta lisääntyivät päivä päivältä. Myös velkaantumisesta puhuttiin.
Viimein leski tunnusti antaneensa miehelleen strykniiniä, jota oli hakenut apteekista koiran lopettamiseksi. Kaupunkilaiset huokaisivat helpotuksesta, olihan lehtorin maine nyt puhdistettu häpeällisistä itsemurhaepäilyistä, ja hänet saatettiin haudata kunniallisin menoin siunattuun maahan.
Laulusta ei ole oikeusjutuksi
Kohu-uutinen levisi myös Hämeenlinnan ulkopuolelle. Arkkiveisukirjailija Frans August Kaselius julkaisi Tampereella ilmeisesti melko pian lehtorin hautajaisten jälkeen arkkiveisun Lehtori Nantti Sainion Arwaamaton lähtö maailmasta ja Waimonsa wangitus. Hänen laulunsa iski suoraan syylliseen:
Nyt olo Aina Sainion
Muuttui toiseen muotohon
Lehtorin ennen rouwana
Nyt wangin waatetuksessa.
Professori ja juristi, kulttuurihistoriasta väitellyt filosofian tohtori Jukka Kemppinen näkee arkkiveisussa pilkkalaulun piirteitä.
- Pilkka on vain kätketty moralisoinnin taakse. Pilkkaahan se on, että muistutetaan toisen olleen ennen rouvana ja nyt vangin vaatteissa, Kemppinen sanoo.
Hän laskee pilkkalaulujen olevan ainakin 3 000 vuotta vanhaa perinnettä. Niitä löytyy kreikkalaisesta lyriikasta jo ennen Platonia ja Aristotelesta.
Viimeisin suuri suomalainen pilkkalaulu on Jukka Kemppisen mielestä Arvo Salon Lapualaisooppera. Se aiheutti aikanaan oikeudenkäynninkin, kun eräs historiallisissa tapahtumissa mukana ollut henkilö nosti oopperasta kanteen.
Laulusta on kuitenkin vaikea saada aikaan oikeusjuttua, vielä vaikeampi vanhasta laulusta. Yleensä katsotaan, että yksityisyyden suoja kestää kaksikymmentä vuotta henkilön kuoleman jälkeen. Sen jälkeen asioita voi käsitellä julkisuudessakin.
- Muutenhan historiaa ei voitaisi arvioida uudelleen, Kemppinen perustelee.
Varasta sai
sanoa varkaaksi
Nykylukijaa hämmästyttää Nantti Sainion lähtölaulussa - samoin kuin aikansa lehtikirjoittelussakin - se, että syytetyt, uhrit ja jopa todistajat mainitaan kainostelematta nimeltä. Kaiken lisäksi arkkiveisukirjailija Kaselius toivottaa laulunsa lopuksi Aina Sainion helvetin kadotukseenkin.
Jukka Kemppinen muistuttaa, että nimen suoja on mediassa vasta 1970-luvun perua. Sitä ennen rikoslaissa heijastui ajatus, että "totuuden saa kertoa" - vaikka nimiä ja osoitteita myöten.
- Varasta sai sanoa varkaaksi, jollei tehnyt sitä loukkaamistarkoituksessa. Se katsottiin objektiiviseksi tiedonvälitykseksi, Kemppinen selvittää. Etenkin maaseudulla jouduttiinkin sitten tuon tuosta halkomaan hiusta siitä, oliko taphtunut loukkaus vai ei.
Nykyisin nimen suojassa on menty Jukka Kemppisen mielestä jo liiankin pitkälle.
- Useimmiten on turhaa kirjoittaa rikosuutisessa "eräs helsinkiläinen lakimies", kun lukijat kuitenkin tietävät, kenestä on kyse.
Iitin Tiltukin oli elävä ihminen
Pieninä irtolehtisinä julkaistut arkkiveisut olivat useimmiten tositapahtumiin perustuvia uutislauluja. Niinpä onkin ymmärrettävää, että niissä kirjoitettiin tapahtumista henkilöiden oikeilla nimillä.
- Todellisia henkilöitä esiintyi kuitenkin myös suullisessa perinteessä esimerkiksi rekilauluissa, sutkauksissa ja kaskuissa, Kemppinen sanoo.
Iso Antti ja Rannanjärvi olivat aikansa julkkiksia, ja laulussa esiintyy monia muitakin aikakauden ihmisiä. Myös kansanlaulujen kaksi kuuluisaa huoraa, Iitin Tiltu ja Palapan Killi ovat olleet eläviä ihmisiä.
- Naurattaa joka kerta, kun ajan Iitin ohi, että tämmöinen vähemmän mairitteleva hahmo on otettu kunnan matkailuvaltiksi, Kemppinen myhäilee.
Rahvaanomainen ei ole rumaa
Professori Jukka Kemppinen, jos kuka, on oikea henkilö arvioimaan Nantti Sainion laulun runollisia ansioita. Kemppinen näet hallitsee niin oikeustiedettä, historiaa kuin runouttakin; hän on tehnyt työtä tuomioistuimissa, tutkinut populaarikulttuuria ja kääntänyt antiikin runoja - muun muassa.
- Tämä on tavanomainen ja arkkiveisuksi keskinkertainen. Nykypäivänä vastaavat tarinat löytyvät 7 päivää -lehdestä, hän toteaa.
Tyly tuomio ei tarkoita sitä, etteikö Kemppinen yleisesti ottaen arvostaisi arkkiveisuja. Hän näkee kulttuurisosiologisena ilmiönä sen, että ihmiset halusivat ennen vanhaan muotoilla uutisia lauluiksi.
- Arkkiveisuthan olivat markkinaviihdettä ja myyntiartikkeleita ja tavoittelivat siksi rahvaanomaisempaa ilmausta. Hämeen Sanomien lukijat olivat tuohon aikaan lyseon lehtoreita ja muita yläluokkaisia ihmisiä, yleisöt olivat eriytyneet.
Kupletti kommentoi ajankohtaisia
Arkkiveisut menivät pois muodista 1900-luvun alkupuolella, mutta niiden myöhäiset jälkeläiset, kupletit, jatkoivat ajankohtaisten tapausten kommentointia sävelten siivin.
Esimerkiksi Junnu Vainio on Jukka Kemppisen mielestä kuvannut lauluissaan todellisia tapauksia osuvasti. Humoristisen ja osuvan riimittelyn taitajaksi Kemppinen nimeää myös Juice Leskisen.
- Leskinen on yksi nykypäivän merkittävimmistä runoilijoista, hän sanoo.
Viimeinen väitteistä on tahallisen provosoiva. Jukka Kemppinen haluaa ravistella korkean ja matalan kulttuurin välistä rajaa.
- Sotien aikana kaikkea kansanomaista ja koomista pidettiin huonona. 1950-60-luvulla romaanikirjallisuutta saatettiin moittia renkitupaan viittaavista ilmauksista. Eikä ole kovin kauaa siitä, kun sarjakuvia tai elokuvaa ei pidetty vakavasti otettavana taiteena, hän luettelee.
Arkkiveisujakaan ei aikaisemmin pidetty arvossa, koska rahvaanomaisuutta ylipäänsä pidettiin pahana asiana. Kemppinen katsoo asiaa toisella tavalla. Kansanlauluissakin on kauniita ja rumia ilmestyksiä - kaikki omalla tavallaan kiinnostavia.
Lehtori Ferdinand Sainon elämä ja murha
- Syntyi Hauholla 1863, yo Hämeenlinnan lyseosta 1884, filosofian maisteri 1890
- Opetti Hämeenlinnan lyseossa latinaa ja kreikkaa, valmisteli väitöskirjaa sanskriitista
- Naimisissa itseään 8 vuotta nuoremman, 20-vuotiaan pianonsoiton opettajan kanssa
- Yllättävä kuolinilmoitus ja muistokirjoitus Hämeen Sanomissa 25.2.1892
- Ruumiinavauksessa vainajasta löytyi jäämiä strykniinistä, epäily murhasta
- Oikeudenkäynnistä ja hautajaisista tuli suurta kasanjuhlaa
- Leski tunnusti murhan ja joutui - kuolemantuomion sijasta - istumaan Hämeen lääninvankilaan
- Vuotta myöhemmin Minna Canth kirjoitti näytelmän Sylvi, jonka teema Sainion murhasta
näytelmän sympatiat kuitenkin vaimon puolella
Sainion myrkytystapauksesta tuli Hämeenlinnaa kuohuttanut keskustelunaihe kuukausien ajaksi.
Hämeen Sanomat seurasi "salaperäisen ja mieliä jännittäwän" jutun kuulusteluja ja murhaoikeidenkäyntejä viikko viikolta.
Niittykatu 1:n korttelissa tehtiin jopa akustisia kokeita, joissa pyrittiin selvittämään, olisiko lehtorin tuskanhuuto voinut kuulua naapuriin vai ei.
Huhut vaimon huikentelevaisuudesta lisääntyivät päivä päivältä. Myös velkaantumisesta puhuttiin.
Viimein leski tunnusti antaneensa miehelleen strykniiniä, jota oli hakenut apteekista koiran lopettamiseksi. Kaupunkilaiset huokaisivat helpotuksesta, olihan lehtorin maine nyt puhdistettu häpeällisistä itsemurhaepäilyistä, ja hänet saatettiin haudata kunniallisin menoin siunattuun maahan.
Laulusta ei ole oikeusjutuksi
Kohu-uutinen levisi myös Hämeenlinnan ulkopuolelle. Arkkiveisukirjailija Frans August Kaselius julkaisi Tampereella ilmeisesti melko pian lehtorin hautajaisten jälkeen arkkiveisun Lehtori Nantti Sainion Arwaamaton lähtö maailmasta ja Waimonsa wangitus. Hänen laulunsa iski suoraan syylliseen:
Nyt olo Aina Sainion
Muuttui toiseen muotohon
Lehtorin ennen rouwana
Nyt wangin waatetuksessa.
Professori ja juristi, kulttuurihistoriasta väitellyt filosofian tohtori Jukka Kemppinen näkee arkkiveisussa pilkkalaulun piirteitä.
- Pilkka on vain kätketty moralisoinnin taakse. Pilkkaahan se on, että muistutetaan toisen olleen ennen rouvana ja nyt vangin vaatteissa, Kemppinen sanoo.
Hän laskee pilkkalaulujen olevan ainakin 3 000 vuotta vanhaa perinnettä. Niitä löytyy kreikkalaisesta lyriikasta jo ennen Platonia ja Aristotelesta.
Viimeisin suuri suomalainen pilkkalaulu on Jukka Kemppisen mielestä Arvo Salon Lapualaisooppera. Se aiheutti aikanaan oikeudenkäynninkin, kun eräs historiallisissa tapahtumissa mukana ollut henkilö nosti oopperasta kanteen.
Laulusta on kuitenkin vaikea saada aikaan oikeusjuttua, vielä vaikeampi vanhasta laulusta. Yleensä katsotaan, että yksityisyyden suoja kestää kaksikymmentä vuotta henkilön kuoleman jälkeen. Sen jälkeen asioita voi käsitellä julkisuudessakin.
- Muutenhan historiaa ei voitaisi arvioida uudelleen, Kemppinen perustelee.
Varasta sai
sanoa varkaaksi
Nykylukijaa hämmästyttää Nantti Sainion lähtölaulussa - samoin kuin aikansa lehtikirjoittelussakin - se, että syytetyt, uhrit ja jopa todistajat mainitaan kainostelematta nimeltä. Kaiken lisäksi arkkiveisukirjailija Kaselius toivottaa laulunsa lopuksi Aina Sainion helvetin kadotukseenkin.
Jukka Kemppinen muistuttaa, että nimen suoja on mediassa vasta 1970-luvun perua. Sitä ennen rikoslaissa heijastui ajatus, että "totuuden saa kertoa" - vaikka nimiä ja osoitteita myöten.
- Varasta sai sanoa varkaaksi, jollei tehnyt sitä loukkaamistarkoituksessa. Se katsottiin objektiiviseksi tiedonvälitykseksi, Kemppinen selvittää. Etenkin maaseudulla jouduttiinkin sitten tuon tuosta halkomaan hiusta siitä, oliko taphtunut loukkaus vai ei.
Nykyisin nimen suojassa on menty Jukka Kemppisen mielestä jo liiankin pitkälle.
- Useimmiten on turhaa kirjoittaa rikosuutisessa "eräs helsinkiläinen lakimies", kun lukijat kuitenkin tietävät, kenestä on kyse.
Iitin Tiltukin oli elävä ihminen
Pieninä irtolehtisinä julkaistut arkkiveisut olivat useimmiten tositapahtumiin perustuvia uutislauluja. Niinpä onkin ymmärrettävää, että niissä kirjoitettiin tapahtumista henkilöiden oikeilla nimillä.
- Todellisia henkilöitä esiintyi kuitenkin myös suullisessa perinteessä esimerkiksi rekilauluissa, sutkauksissa ja kaskuissa, Kemppinen sanoo.
Iso Antti ja Rannanjärvi olivat aikansa julkkiksia, ja laulussa esiintyy monia muitakin aikakauden ihmisiä. Myös kansanlaulujen kaksi kuuluisaa huoraa, Iitin Tiltu ja Palapan Killi ovat olleet eläviä ihmisiä.
- Naurattaa joka kerta, kun ajan Iitin ohi, että tämmöinen vähemmän mairitteleva hahmo on otettu kunnan matkailuvaltiksi, Kemppinen myhäilee.
Rahvaanomainen ei ole rumaa
Professori Jukka Kemppinen, jos kuka, on oikea henkilö arvioimaan Nantti Sainion laulun runollisia ansioita. Kemppinen näet hallitsee niin oikeustiedettä, historiaa kuin runouttakin; hän on tehnyt työtä tuomioistuimissa, tutkinut populaarikulttuuria ja kääntänyt antiikin runoja - muun muassa.
- Tämä on tavanomainen ja arkkiveisuksi keskinkertainen. Nykypäivänä vastaavat tarinat löytyvät 7 päivää -lehdestä, hän toteaa.
Tyly tuomio ei tarkoita sitä, etteikö Kemppinen yleisesti ottaen arvostaisi arkkiveisuja. Hän näkee kulttuurisosiologisena ilmiönä sen, että ihmiset halusivat ennen vanhaan muotoilla uutisia lauluiksi.
- Arkkiveisuthan olivat markkinaviihdettä ja myyntiartikkeleita ja tavoittelivat siksi rahvaanomaisempaa ilmausta. Hämeen Sanomien lukijat olivat tuohon aikaan lyseon lehtoreita ja muita yläluokkaisia ihmisiä, yleisöt olivat eriytyneet.
Kupletti kommentoi ajankohtaisia
Arkkiveisut menivät pois muodista 1900-luvun alkupuolella, mutta niiden myöhäiset jälkeläiset, kupletit, jatkoivat ajankohtaisten tapausten kommentointia sävelten siivin.
Esimerkiksi Junnu Vainio on Jukka Kemppisen mielestä kuvannut lauluissaan todellisia tapauksia osuvasti. Humoristisen ja osuvan riimittelyn taitajaksi Kemppinen nimeää myös Juice Leskisen.
- Leskinen on yksi nykypäivän merkittävimmistä runoilijoista, hän sanoo.
Viimeinen väitteistä on tahallisen provosoiva. Jukka Kemppinen haluaa ravistella korkean ja matalan kulttuurin välistä rajaa.
- Sotien aikana kaikkea kansanomaista ja koomista pidettiin huonona. 1950-60-luvulla romaanikirjallisuutta saatettiin moittia renkitupaan viittaavista ilmauksista. Eikä ole kovin kauaa siitä, kun sarjakuvia tai elokuvaa ei pidetty vakavasti otettavana taiteena, hän luettelee.
Arkkiveisujakaan ei aikaisemmin pidetty arvossa, koska rahvaanomaisuutta ylipäänsä pidettiin pahana asiana. Kemppinen katsoo asiaa toisella tavalla. Kansanlauluissakin on kauniita ja rumia ilmestyksiä - kaikki omalla tavallaan kiinnostavia.
Lehtori Ferdinand Sainon elämä ja murha
- Syntyi Hauholla 1863, yo Hämeenlinnan lyseosta 1884, filosofian maisteri 1890
- Opetti Hämeenlinnan lyseossa latinaa ja kreikkaa, valmisteli väitöskirjaa sanskriitista
- Naimisissa itseään 8 vuotta nuoremman, 20-vuotiaan pianonsoiton opettajan kanssa
- Yllättävä kuolinilmoitus ja muistokirjoitus Hämeen Sanomissa 25.2.1892
- Ruumiinavauksessa vainajasta löytyi jäämiä strykniinistä, epäily murhasta
- Oikeudenkäynnistä ja hautajaisista tuli suurta kasanjuhlaa
- Leski tunnusti murhan ja joutui - kuolemantuomion sijasta - istumaan Hämeen lääninvankilaan
- Vuotta myöhemmin Minna Canth kirjoitti näytelmän Sylvi, jonka teema Sainion murhasta
näytelmän sympatiat kuitenkin vaimon puolella
Vain kirjautunut käyttäjä voi kommentoida uutisia.
Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, ole ystävällinen ja ota yhteys tilaajapalveluun 03 6151 300.
