Poikasena ja nuorna miesnä lukemisen nälkäni oli valtava. Kirjastossa piti käydä useita kertoja viikossa, kun tuohon aikaa kirjoja sai lainaksi vain muutaman kerralla. Isoisäni toimi posteljoonin työnsä lisäksi lehtiasiamiehenä, mikä käytännössä merkitsi, että hänelle tulivat liki pitäen kaikki Suomessa julkaistavat lehdet, jotka jatkovälityksenä kulkeutuivat muutaman päivän viiveellä meidän perheeseemme. Ja minä poika luin ne kaikki Jallusta Nyyrikkiin, Suosikista Tekniikan Maailmaan, Aku Ankasta Jerry Cottoniin.

Jos luulitte, että Tom Jones on se käheä-ääninen Walesin tiikeri, erehdyitte. Tom Jones on maailmankirjallisuuden klassikko, yksi parhaista.

Espanjan Kataloniassa sijainnut, kolmen Michelin-tähden ravintola El Bulli valittiin huikeat viisi kertaa peräkkäin maailman parhaaksi ravintolaksi. Silti se sulki ovensa vuonna 2011.

”Silmäni sokenivat pohjoisen taivaan ja veden kauneudesta, ja pian minä näin aurinkoja kaikkialla, vedessä, taivaalla, metsässä minä näin pelkkiä aurinkoja, – – – ja ne olivat verrattoman kauniita vaikkei niistä ollut minulle muuta apua kuin kuolevaisten silmieni unohtuva hupi.”

Dinosaurukset olivat koviksia vuonna 1993.

Kirjoittaminen on toisinaan pirun hankalaa. Joskus se sujuu kuin vettä vaan. Väittävät että pitäisi olla kutsumus. Mistä tietää, onko sitä?

Vierailin keväällä Kiotossa, ja matka innosti minut tarttumaan jälleen kerran Genjin tarinaan. Vanha tuttu kirja sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun tapahtumapaikoista oli oma kokemus.

Lapsena vihasin muumeja. Tämä johtui siitä, että isoveljeni oli viety katsomaan joskus Muumioopperaa. Hänen mielestään oopperan muumit olivat olleet tylsiä ja rumia roikkovatsoja. Koska veljeni ei tykännyt muumeista, ei minunkaan kuulunut pitää.

Se oli touko–kesäkuun taitetta vuonna 1977. Ruotsissa asuvalle opiskelijalle suomalaiset lehdet ja kirjat olivat tärkeitä.