Mainos

Massa taas mukana kolarissa - ei syytellyt

Julkaistu 18.03.2012 15:04 (päivitetty 15:05)
Massa taas mukana kolarissa - ei syytellyt

Felipe Massa


Viime kaudella Lewis Hamiltonin kanssa toistuvasti yhteen osunut Ferrari-kuljettaja Felipe Massa kolaroi Australian GP:ssä Williamsin Bruno Sennan kanssa.

Tällä kertaa Massa ei ryhtynyt syyttelemään kolarikumppaniaan

- Mitä tulee osumaani Sennan kanssa, sitä voi mielestäni pitää kilpa-autoiluonnettomuutena. Toro Rosso yritti ohittaa minua ulkopuolelta kolmosmutkassa ja Brunolla oli parempi pito sisälinjalla, joten ajoimme nelosmutkaan rinnakkain. Siinä me juutuimme yhteen ja näitte miten se päättyi, Massa totesi.

Massa koki Melbournen radalla rajuja ongelmia autonsa tasapainon kanssa.

- Muutaman kierroksen jälkeen jouduin rengasvaikeuksiin. Sain mahtavan startin ja onnistuin parantamaan muutaman sijan. Toivoin pisteille sijoittumista. Yritimme aikaistaa ensimmäistä varikkopysähdystäni, mutta sama ongelma oli myös toisella sarjallani pehmeitä renkaita: auto liukui ja rengaskulutus oli paljon suurempaa kuin muilla. En mielestäni ajanut aggressiivisesti ja itse asiassa yritin, etten laittaisi renkaita koville, mutten mahtanut sille mitään. Tilanne ei muuttunut edes keskikovilla renkailla. Meidän täytyy työskennellä ymmärtääksemme, miksi emme saaneet autoa oikeaan tasapainoon, joka siinä oli esimerkiksi Barcelonan testeissä, Massa taustoitti.

Katso Massan ja Sennan yhteenotto Katsomo.fistä:

Jani Merimaa

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd