Renault-talli on päättänyt luopua Singaporen GP:n päivityspaketin käytöstä auton ylikuumenemisen vuoksi.
Renault oli tuonut Singaporessa autoossa aiempaa pienemmät sivuponttoonit ja korin, mutta talli joutui muuttamaan nopeasti suunnitelimaan jäähdytinongelmien vuoksi. Tallin kuljettaja Vitali Petrov sai ensimmäisen jakson kuluessa kasaan vain kahdeksan ajettua kierrosta.
- Menetimme ensimmäisen jakson, koska meidän oli puututtava ongelmaan nopeasti. Muussa tapauksessa emme olisi päässeet lainkaan mukaan toiselle jaksolle. Huomista emme voi riskeerata, koska aikaa ei ole, kertoi Petrov Autosportille.
Petrov kertoo takaiskun olleen vakava Singaporen kaltaisella radalla. Viipurilainen toivoo uuden paketin olevan kuitenkin kisakunnossa kahden viikon kuluttua Japanissa.
- Ensimmäisen ajojakson menettäminen tällä radalla on melkoinen katastrofi, koska ajaen ja oppien kierrosaikoja saa kohennettua paljon. Emme ole täällä supernopeita, mutta Suzukassa olemme, sanoi Petrov.
Tallipäällikkö Eric Boullier selvitti tallin päätöstä palata takaisin aiemmissa kisoissa käytettyyn konfiguraatioon.
- Kyse ei ollut niinkään päivityksen toimimattomuudesta, mutta veden virtauksessa jäähdyttimeen oli jotain vialla. Koska emme voineet riskeerata toista harjoitusjaksoa, niin päätimme palata standardipakettiin. Jatkamme tietenkin työtä päivityksen parissa ja yritämme saada sen takaisin autoon Suzukassa, kertoi Boullier.