Ennakko: HJK-Interissä iso panos

Veikkausliigassa lähestytään ratkaisun hetkiä. Mestaruuden kannalta Helsingissä on sunnuntaina paljon pelissä, kun liigakakkonen HJK haastaa kaksi pistettä edellään olevan kärkijoukkue Interin.

- On hienoa lähteä Interiä vastaan painimaan, kun on näin kutkuttava tilanne – kaikki auki ja mestaruus yhä pelissä. Interillä on kaksi tasapeliä alla, meillä puolestaan voitto ja tasapeli. Uskon, että meillä on pikkaisen paremmat lähtökohdat pelin, HJK:n toppari Timi Lahti miettii.

¬- Olemme muutenkin myötätuulessa, joten Interillä on varmasti enemmän paineita. He ovat johtaneet sarjaa lähes koko kauden ja me iskuetäisyydellä kakkossijalla, Lahti painottaa.

Inter on voittanut Helsingissä viimeksi kaudella 2004.

- Kai se on heille jonkinlainen haamu, mutta en lähtisi tilastoja kaivelemaan. Kotona olemme vahvoja ja siitä lähdetään myös Interiä vastaan, Lahti muistuttaa.

Seuraa häntä: Timi Lahti, HJK

Kesken viime kauden Hakasta tulleella Timi Lahdella on iso rooli HJK:n puolustuksessa. Rooli vain korostuu Mathias Lindströmin sairausloman myötä. Italiastakin jalkapallo-oppia hakenut Lahti omaa hyvän pelinäkemyksen ja pystyy näin myös avaamaan peliä. Lahti kuului alle 21-vuotiaiden runkopelaajiin päättyneessä EM-karsinnassa.

Honka-TPS – voiton avain

Pysyykö TPS mitalivauhdissa?

Lauantain ainoassa liigaottelussa kohtaavat Honka ja TPS. Kotijoukkue voi jo mitalisijat unohtaa, mutta vierailla on vielä pienet mahdollisuudet jopa mestaruuteen asti. Hongalla suurin mielenkiinto on viikon päästä pelattavassa Suomen Cupin loppuottelussa, joten liigapelit ovat siihen nähden pientä pakkopullaa. TPS sai virtaa paikallispelin tasatuloksesta ja on suosikki tähän kamppailuun lähdettäessä.

MTV3.fi –tulosveikkaus: TPS hakee tarvittavat pisteet maalein 2-1.

HJK-Inter – voiton avain

Nyt pelataan mestaruudesta

Vaikka Veikkausliigassa on vielä paljon kierroksia jäljellä, niin HJK:n ja Interin yhteenottoa ei voi aliarvioida. Inter on ollut pitkään vaikeuksissa Helsingissä ja nyt pitäisi jotenkin raapia ainakin yksi piste. Muuten HJK nousee piikkipaikalle ja suurimmaksi mestarisuosikiksi. Molemmilla on yksi voitto kauden aiemmista kohtaamisista. Tasapeli avaisi toivoa myös muille joukkueille.

MTV3.fi –tulosveikkaus: HJK jyrää 2-0 –voittoon.

Haka-Jaro – voiton avain

Jumbotaisto

Jos on paljon panosta HJK:n ja Interin kärkitaistossa, niin sitä on myös Hakan ja Jaron välillä. Sarjataulukon kaksi viimeistä joukkuetta mittelevät voimiaan ja pelin häviäjä on jo askelta lähempänä Ykköstä. Haka on vielä pisteen Jaron edellä, mutta valkeakoskelaiset eivät ole voittaneet yhtään ottelua heinäkuun puolen välin jälkeen. Juha Malinen toi ryhtiä Hakan pelaamiseen IFK Mariehamnia vastaan. Kantaako vire nyt voittoon?

MTV3.fi –tulosveikkaus: Haka saa pitkän putken poikki 1-0 -voitolla.

VPS-IFK Mariehamn – voiton avain

Kumman maalitykki onnistuu?

VPS piti mitaliunelmansa elossa voitettuaan edelliskierroksella JJK:n. IFK Mariehamn puolestaan joutui pettymään kotiottelussaan Honkaa vastaan päästettyään takaiskun pelin loppuhetkillä. Steven Morrissey on edelleen se pelaaja, joka pystyy pitämään VPS:n mukana kärkikahinoissa. IFK Mariehamnilla vastaava nimi on Aleksei Kangaskolkka. Kaksikko on yhä mukana maalikuninkuutta ratkottaessa.

MTV3.fi –tulosveikkaus: VPS pitää unelmistaan kiinni 3-1 –voitolla.

KuPS-MYPA – voiton avain

KuPS tarvitsee voiton

KuPS:n kauden päätähtäin on viikon päästä pelattavassa Suomen Cupin loppuottelussa, mutta sitä ennen olisi mukava saada varmuutta sarjapaikkaan. Jumbojoukkue Jaro on nyt neljän pisteen päässä, joten Ykkönen on edelleen peikkona kuopiolaismiehistölle. MYPA:n eväät alkavat tältä kaudelta olla syödyt. Mitalisija on liian kova tavoite, joten nyt on aika antaa nuorille lisää vastuuta.

MTV3.fi –tulosveikkaus: KuPS:n tilanne helpottuu, 2-0.

FC Lahti-JJK – voiton avain

Pelailun makua

FC Lahti ja JJK ovat siinä tilanteessa, että mitalit ovat menneet, mutta sarjapaikka on plakkarissa. Hyvän alkusyksyn pelanneella FC Lahdella toki pienet mitalisaumat on olemassa, mutta kolmen joukkueen pääseminen vaatisi jo melkoista ristiin pelaamista muilta. JJK on vienyt molemmat aiemmat yhteenotot nimiinsä yhteismaalein 5-2. Kumpikin noista kahdesta pelistä pelattiin Jyväskylässä.

MTV3.fi –tulosveikkaus: Tasaista vääntöä luvassa 1-1 –lukemin.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

Uusimmat Veikkausliigassa

Top 10 -lista