Syyteharkinta ei vaikuta Valtosen asemaan U20-maajoukkueessa

Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan eilen valmistunut poliisin esitutkinta syyskuun alun Jokerit-HIFK-ottelusta ei aiheuta liiton kannalta vielä toimenpiteitä.

Poliisin esitutkinnan perusteella tapaus etenee syyteharkintaan, jossa kolmea henkilöä epäillään pahoinpitelystä. Poliisi ei kertonut keitä epäillään tai kummasta joukkueesta he ovat.

MTV3:n tietojen mukaan epäiltyinä ovat Jokeri-hyökkääjä Semir Ben-Amor sekä joukkueen valmentajat Tomi Lämsä ja Tomek Valtonen.

Jääkiekkoliittoon asia liittyy lähinnä siten, että Valtonen toimii alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana. Kun SM-liiga tiedotti asettaneensa Valtosen kahdeksan ottelun toimitsijakieltoon, kertoi Jääkiekkoliitto arvioivansa Valtosen tilanteen liiton palveluksessa lähiviikkoina. Kummolan mukaan tämänhetkinen tilanne ei vielä vaikuta.

– Tässä odotellaan, tämä ei vielä todista mitään. Tämän perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä, kun ei oikeasti tiedä, mikä poliisitutkinnan sisältö on. Täytyy katsoa, mitä syyttäjä sanoo ja siitä katsotaan sitten eteenpäin, Kummola sanoo MTV3.fille.

Kummola myös sanoi, että liitto ei ole kuullut Valtosta asiasta, vaan sitä ennen odotetaan syyttäjän päätöstä.

Tapauksen syyttäjäksi valittu Eija Velitskin pyrkii saamaan Jokerit-HIFK-jääkiekko-ottelun syyteharkinnan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Velitskin ei poliisin tavoin ottanut kantaa kolmen pahoinpitelystä epäillyn nimiin.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

Top 10 -lista