Onnistuuko Heleniuksen paluu?

Ammattinyrkkeilyn entinen Euroopan mestari Amin Asikainen uskoo Robert Heleniuksen onnistuvan paluuottelussaan.

Olkapäävammasta kuntoutunut Helenius ottelee seuraavan kerran 10. marraskuuta, mutta vastustajasta ei ole vielä selvyyttä.

- Luulen, että Sauerland hakee hänelle sopivan vastustajan. Ei välttämättä mitään kevyttä vastustajaa, mutta tyylillisesti sopivan. Voi olla joku vähän vanhempi nimimieskin tulossa. Ei oteta mitään riskiä sen suhteen. Kun vastustaja tulee kuukauden varoitusajalla, niin se kertoo, ettei välttämättä ole ihan tikissä, Asikainen puntaroi MTV3.fille.

Helenius on Euroopan nyrkkeilyliiton EBU:n listoilla Euroopan mestarin Kubrat Pulevin virallinen haastaja. Pulev edustaa Heleniuksen tavoin Sauerland-tallia ja on myös IBF-liiton maailmanlistalla Vladimir Klitshkon ykköshaastaja, joten bulgaarin tähtäin saattaa olla jo MM-ottelussa.

- Heleniuksella on varmaan ensin yksi tai kaksi vähän kevyempää matsia ja sitten kolmas matsi voisi olla vähän isompi, elleivät ne löydä sitä ennen hänelle ottelua avoimesta tittelistä vähän kevyempää vastustajaa vastaan. Jos vaikka oman tallin kaveri luopuisi tittelistä, Asikainen arvioi.

Asikainen uskoo edelleen, että Heleniuksella on mahdollisuudet nousta maailman kärkiottelijoiden joukkoon. Klitshkon veljesten jälkeen maailman kolmanneksi parhaaksi raskassarjalaiseksi arvostettu Venäjän Aleksandr Povetkin olisi Asikaisen mielessä suomalaisen voitettavissa.

- Klitshko on vielä tässä vaiheessa vähän liian kova, mutta sen jälkeen en näkisi mitään esteitä sille, etteikö Robbe voisi napata jonkin tittelin. Povetkin on hyvä nyrkkeilijä, muttei ole mielestäni osoittanut mitään kummempaa. Hyvällä valmistautumisella ja onnistuneella taktiikalla hän olisi Heleniuksen voitettavissa - tai ainakin otteluun lähdettäisiin suht samalta viivalta, Asikainen sanoo.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot